Aihetunnisteet #metoo ja #dammenbrister ovat nostaneet seksuaalisen häirinnän puheenaiheeksi ennennäkemättömällä tavalla. Myös suomalaisissa oppilaitoksissa on paljastunut häirintää.

– Helsingin yliopisto ei hyväksy minkäänlaista epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai häirintää. Yliopisto tukee #dammenbrister -kampanjaa ja kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita rohkeudesta kertoa omista kokemuksistaan, sanoo vararehtori ja yliopiston tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja Pertti Panula.

Opiskelijoilla ja työntekijöillä on oikeus turvalliseen ja viihtyisään työ- ja opiskeluympäristöön. Yliopiston jokaisen esimiehen ja opettajan velvollisuus on puuttua asiaan havaitessaan häirintää. Yliopistolla on ohjeet siihen, miten toimitaan, jos työntekijä tai opiskelija joutuu häirinnän uhriksi.

– Häirintäkokemuksesta kannattaa kertoa heti. Sen voi tuoda oman esimiehensä, häirintäyhdyshenkilön tai työsuojeluvaltuutetun tietoon. Opiskelija voi kertoa opettajalle, laitoksen johtajalle tai häirintäyhdyshenkilölle, sanoo Terhi Somerkallio, joka on toinen yliopiston kahdesta häirintäyhdyshenkilöstä.

– Myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla on kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Opiskelijat voivat olla yhteydessä keneen vain meistä, Somerkallio lisää.

Kaikki tietoon tulevat häirintätapaukset selvitetään. Selvittelyssä kuullaan sekä häirinnän uhria että henkilöä, jonka epäillään häirinneen. Jos häirintää todetaan tapahtuneen, ryhdytään toimenpiteisiin. Jos häiritsijä on työntekijä, seurauksena voi olla työoikeudellisia toimenpiteitä. Häirinnän uhrille tarjotaan työterveyshuollon tai YTHS:n tukea. Lisätietoa ja ohjeita opiskelijoille ja henkilökunnalle on julkaistu yliopiston intranetissä.

Häirintätapauksia tulee Helsingin yliopistossa tietoon vähän, ei välttämättä edes joka vuosi. Kaikista tapauksista eivät tosin häirintäyhdyshenkilöt edes kuule, koska yksiköt saattavat hoitaa niitä itsekin.

– Se, miten vahvasti ihmiset ovat lähteneet mukaan #metoo ja #dammenbrister kampanjoihin kertoo siitä, että tätä keskustelua tarvitaan. Helsingin yliopiston pitää entistä paremmin huolehtia, että kaikilla yliopistolaisilla on turvallinen opiskelu- ja työympäristö, sanoo Panula.

Lue lisää yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä:
https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto/strategia-ja-johtaminen/yliopiston-...

Häirintäyhdyshenkilöiden yhteystiedot:

Terhi Somerkallio, Helsingin yliopisto
050 415 1635
terhi.somerkallio@helsinki.fi

Timo Valtonen, Helsingin yliopisto
050 448 9668
timo.valtonen@helsinki.fi

Juhani Turunen, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
050 551 6146
juhani.turunen@hyy.fi
 
Hannele Kirveskoski, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
050 543 9608
hannele.kirveskoski@hyy.fi

Vararehtori Pertti Panula, Tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja
050 448 0901
pertti.panula@helsinki.fi