“Valitse sivuaine, joka tekee onnelliseksi”, kehottaa palkittu lehtori Arto Wikla opiskelijoita

Pääaineen voi valita järkevin perustein, mutta sivuaineen pitää tuottaa iloa, uskoo lehtori Arto Wikla. Työelämässä pärjäävät parhaiten ne, jotka ovat elämässään onnellisia.

Yliopiston päärakennuksen suureen saliin ei meinannut mahtua sisälle, kun Arto Wikla aloitti luentoaan Java-ohjelmointikielestä. Java oli 1990-luvun lopulla uusi juttu ja sitä opiskelemaan oli ilmoittautunut 600 ihmistä.  

– Olihan se hienoa. Millään kurssillani ei ole sittemmin ollut yhtä paljon ilmoittautuneita, Wikla sanoo.  

Vaikka opiskelijat eivät silloin tulleet kurssille Wiklan takia, nyt he voisivat hyvin tehdä niin.  

Luuttua soittava tietojenkäsittelytieteen lehtori on yksi tietojenkäsittelytieteen pidetyimmistä opettajista. Hän on saanut useita palkintoja opetuksestaan, muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan myöntämän parhaan opettajan Magister bonus -palkinnon. Sen saa yksi opettaja vuodessa. 

Vaikka Wikla ei ole ikinä erityisesti analysoinut opetustaan, hän uskoo, että ainakin yhdestä taidosta on ollut hyötyä:  

– Olen hyvä samastumaan oppijan tilanteeseen ja kuvittelemaan, millaista on, kun ei vielä tiedä, mutta haluaisi tietää. 

On vieraita asioita, ei vaikeita asioita 

Wikla ajattelee opettaessaan, että maailmassa ei ole asioita, jotka olisivat oikeasti vaikeita, vaan jotkut asiat vain ovat vieraita ja tuntuvat siksi haastavilta. Niihin hän keskittyy opetuksessaan.  

 – Mietin, miten uusi ja tuntematon muuttuisi tutuksi, Wikla sanoo.  

Wikla purkaa vieraita käsitteitä käyttämällä esimerkkejä, jotka ovat opiskelijoille tuttuja. Esimerkiksi algoritmien toiminta avautuu, kun sitä vertaa ihmisen toiminnan kuvailemiseen, vaikkapa perunoiden ostoreissun selittämiseen henkilölle, joka ei ole koskaan ennen hakenut perunoita.  

– Analogisen esimerkin kautta paljastan vaikean helpoksi. 

Ohjelmoijakin tarvitsee ihmistieteitä 

Wikla opettaa erilaisia tietojenkäsittelytieteen kursseja kandi- ja maisteritason opiskelijoille. Yksi hänen suosikeistaan on Ohjelmistoprojektien johtaminen ja ryhmädynamiikka -kurssi. Se ei käsittele ohjelmointia vaan sosiaalipsykologiaa.  

– Alkujaan minun piti vetää kurssi vain kerran, mutta tänä keväänä olikin jo kuudes kierros. On hienoa nähdä, että matemaattis-teknisellä alalla olevat näkevät käyttäytymistieteellisen tutkimuksen arvon. 

Opiskelijat suorittavat kurssin ryhmissä: yhdet ratkovat tehtäviä toisten arvioidessa ratkojien toimintaa. Sitten vaihdetaan rooleja. Lopuksi opiskelijat arvioivat oman ryhmänsä dynamiikkaa. 

– Työelämässä auttaa, jos tuntee ryhmädynamiikkaa. Tiedoista on erityisen paljon hyötyä, kun haluaa vaikuttaa toisiin, Wikla selittää opetusmenetelmän taustaa. 

Sosiaalipsykologian ohella tietojenkäsittelytieteen lehtori on kiinnostunut suomen kielestä.   

– Nautin kandidaatintutkielmien ohjaamisesta, koska pääsen puhumaan opiskelijoiden kanssa sanavalinnoista, kerronnasta ja draamankaaresta, Wikla sanoo. 

– Tieteellinen kirjoittaminen perustuu faktoihin, mutta toimii mielipidekirjoituksen tapaan: molemmat tekstit pyrkivät vaikuttamaan lukijaan, hän jatkaa. 

Wiklasta luonnollisissa kielissä ja ohjelmointikielissä on paljon samaa. Merkitykset ja merkit, joilla merkityksiä kuvataan, ovat kummassakin keskeisessä roolissa. Jos haluaa selittää jonkun asian, pitää miettiä, mikä merkkiyhdistelmä siihen parhaiten toimii.  

– Olen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan lehtoriksi aika humanisti, Wikla vitsailee.

Mielipidemittaus pitää kuulijat valppaina 

 “Kuinka moni ymmärsi?” on kysymys, jota Wikla kysyy luennoillaan usein. Se varmistaa, tajusivatko kuulijat, mutta ennen kaikkea, se pitää yleisön tarkkaavaisena.  

– Yllytän opiskelijoita monin tavoin osallistumaan. Kyselen ja teen mielipidemittauksia. Käytän luennoillani erilaisia verkkosivuja esimerkkeinä ja välillä kysyn, näyttääkö jokin ratkaisu opiskelijoista kauniilta tai tyylikkäältä.  

Kun opiskelijat kysyvät kysymyksiä, Wikla palkitsee heidät vastaamalla antaumuksella.  

Jos hän ei tiedä vastausta, hän pyytää opiskelijaa selvittämään ja kertomaan vastauksen seuraavalla luentokerralla koko luokalle. 

– Yliopistonopettaja on ihanassa asemassa, koska häneltä on syytä mennä arvovalta, jos hän väittää tietävänsä kaiken. Eivät opiskelijat tule luennoille kuullakseen opettajan briljeerausta tai ihaillakseen hänen tietojaan vaan tutustuakseen uuteen aiheeseen.  

Wiklan mukaan hyvä opettaja selittää opettamansa asiat yksinkertaisesti ja yleistajuisesti ja luottaa siihen, että kuulijat ymmärtävät ja älyävät. 

– [Toimittaja] Erkki Toivanen sanoi joskus: “älä koskaan aliarvioi kuulijoidesi älykkyyttä, älä koskaan yliarvioi heidän tietojensa määrää.” Ajatus sopii mielestäni hyvin opettamiseen.

Akateeminen laiskuus – vai vapaus? 

Kokeileminen ja omannäköiset valinnat kuuluvat Wiklan mielestä akateemiseen elämään. Antaessaan opinto-ohjausta hän kannustaa opiskelijoita lukemaan niitä aineita, jotka heitä innostavat.  

Opiskelijat saattavat miettiä, mistä sivuaineesta olisi hyötyä työelämässä. Wikla muistuttaa, että koskaan ei voi tietää, mitä tietoja tarvitsee tulevaisuudessa.  

– Olen varma, että työelämässäkin menestyvät ne ihmiset, jotka ovat onnellisia ja intohimoisia.   

Helsingin yliopistossa opiskelijat saavat käydä melkein minkä tahansa aineen kursseja ja valita sivuaineensa itse. Se sopii Wiklalle, koska hänestä yliopisto tai valtio ei saisi ohjata opiskelijoita liikaa.  

– Paapominen ja ohjaileminen tekevät maistereista huonolaatuisempia kuin ne, jotka ovat itse valinneet, mitä opiskelevat milloinkin ja lopulta päättäneet valmistua. 

Wiklan omat opinnot ovat esimerkki akateemisesta vapaudesta.  

Hän aloitti matematiikalla ja luki ensiksi sivuaineenaan fysiikkaa, mutta vaihtoi sitten sivuaineen tietojenkäsittelytieteeseen. Wikla mukaan vaihto johtui opetustilasta: tietojenkäsittelytieteen luennot olivat modernissa salissa, jossa oli pehmeät ja mukavat penkit.  

 – Tietojenkäsittelytiede tuntui paljon hauskemmalta kuin matematiikka ja fysiikka. Niinpä vaihdoin seuraavana syksynä pääainetta.