Teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksella lääketeollisuuden huippuammattilaiseksi

Teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksessa lääkealan ja opiskelijoiden tavoitteet kohtaavat. Opinnot järjestetään englanniksi ja koulutus edistää uraa kansainvälisellä alalla.

Moni saattaa vielä muistella teollisuusfarmasian lisensiaatin tutkintoa, mutta nykyään farmaseutit ja proviisorit laajentavat osaamistaan uudenmuotoisessa erikoistumiskoulutuksessa, jossa työelämän ja osallistujien tarpeet kohtaavat.

Koulutusmuoto uudistui vuonna 2016, mutta se vastaa täysin aiempaa lisensiaatin tutkintoa. Niinpä teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksen voidaankin laskea täyttävän tänä vuonna 25 vuotta. Ensimmäiset erikoisfarmaseutit valmistuivat uudenmuotoisesta koulutuksesta vuonna 2019.

Lääketeollisuus kaipaa farmasian teknologian osaajia 

Aila Välilä, QA director ja QP Orionin Espoon tehtaalta, on tiennyt teollisuusfarmasian erikoistumisopinnoista jo pitkään ja hänen tiimiläisensä ovat jo suorittaneet uudenmuotoisia opintoja. Orionin laadunvalvonta työllistää useita erikoisfarmaseutteja, joista suuri osa työskentelee QP (Qualified Person) roolissa.

– Koulutus on parantanut henkilöstön teknisiä taitoja ja erityisesti mahdollisuus saada QP-pätevyys on motivoinut monia lisäopintoihin, Aila mainitsee.

Orionin edustajat ovat keskustelleet koulutuksen sisällöstä Helsingin yliopiston kanssa, ja koulutuksen sisältöjä on muokattu toiveiden pohjalta.

– Lääketeollisuuteen tarvitaan jatkuvasti teollisuusfarmasian osaajia, joilla on vankat tiedot ja taidot eri lääkemuodoista, tuotantoprosesseista ja materiaalien ominaisuuksista, Aila listaa.

Aila suositteleekin koulutusta kaikille jotka haluavat kehittää näiden farmasian teknologian keskeisten taitojen osaamistaan.

Haastattelussa Aila Välilä, QA director ja QP Orionin Espoon tehtaalta. Hän toimii myös opettajana teollisuusfarmasian erikoistumisopinnoissa.

Alan nuori ammattilainen iloitsee lisävarmuudesta

Teollisuusfarmasian opinnot suunnattu paitsi suomalaisille ammattilaisille, myös kansainvälisille osaajille. Koulutus järjestetään englanniksi ja tämä on mahdollistanut virolaisen Annika Põderin osallistumisen.

Annika valmistui proviisoriksi Tarton yliopistosta vuonna 2015 ja työskentelee Estonian Health Insurance Fundissa (Eesti Haigekassa EHIF). Hänen työtään on uusien lääkkeiden ja lääkinnällisten apuvälineiden farmakoekonominen analyysi, hintaneuvottelut alan yritysten kanssa ja yhteistyö terveysalan kanssa. Uuden työn alkukuukausina hänestä alkoi tuntua, että hänellä ei ollut tarpeeksi tietoa lääketeollisuudesta. Perfektionismiin taipuvaisen Annikan onneksi hänen kurssikaverinsa oli huomannut teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksen ja ehdotti että he osallistuisivat koulutukseen yhdessä.

– Halusin saada lisää tietoa ja varmuutta päivittäiseen työhöni. Erityisesti kaipasin lisätietoa lääkekehityksen, lääkekorvausten ja kliinisten kokeiden välisistä prosesseista, sekä lääkkeiden markkinoille hyväksynnästä ja hinnoittelusta. Halusin toki myös opiskella ulkomailla ja tavata uusia ihmisiä, joilta oppia lisää, kertoo Annika.

Teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksessa opiskelevan proviisori Annika Pöderin haastattelu

Monimuotoinen koulutus onnistuu töiden ohella

Annika on suorittanut opintojaan osin etänä, mikä onnistuu hyvin koska kursseja voi seurata verkon välityksellä. Neljän vuoden osa-aikainen opiskelu on helppo sovittaa kiireisen ammattilaisenkin elämään.

– Kursseja voi suorittaa todella monipuolisesti: joko paikan päällä, etänä, tai katsomalla nauhoitteita. Myös kirjatentit ovat yksi tapa suorittaa kursseja. Lisäksi professori Anne Juppo on todella löytänyt alan parhaat luennoitsijat kursseille, Annika iloitsee.

Koulutuksen sisältö on ollut kiinnostava ja erityisesti valinnaisten opintojen laajuus miellyttää Annikaa. Hänen tavoitteenaan on ollut täydentää osaamistaan, joten koska hänellä oli lääkkeiden kehittämisestä jo vankat perustiedot, hän päätti keskittyä kursseihin, joiden sisällöstä on hyötyä erityisesti nykyisen työn kannalta.

– Erityisesti ”Lääkevalmisteiden myyntilupa ja lääketurva”, “Kliiniset lääkevalmisteet ja kliininen lääketutkimus” ja “Lääketeollisuuden liiketalous ja markkinointi” kurssit ovat antaneet minulle arvokasta tietoa jota käyttää työssäni, toteaa Annika.

Lääketeollisuuden liiketalous ja markkinointi -kurssi on ollut Annikan tähänastinen suosikki, sillä kurssin luennoitsijat jakavat kurssilla tietoa yritysten näkökulmasta.

– Julkishallinnon virkamiehen on yleensä vaikea päästä käsiksi tällaiseen tietoon. Kurssi on muutenkin laajentanut ajattelutapaani ja ymmärrän nyt, että voin kysyä palautetta ja mielipiteitä tarvittaessa myös yksityiseltä puolelta, Annika toteaa.

Koulutus on saanut Annikan ymmärtämään myös laadunhallinnan ja strategisen ajattelun tärkeyden.

– Ymmärrän nyt paremmin kuinka oma roolini edesauttaa EHIF:in strategisia tavoitteita. Laadunhallinta on yritysten menestyksen perusta ja kaikkien pitäisi olla siitä tietoisia, Annika muistuttaa. 

Tarjolla vankkaa tietotaitoa ja uusia uramahdollisuuksia

Koulutukseen sisältyvä projektityö on Annikalla vielä alkumetreillä, mutta hän on jo huomannut, että se on ehkä vaativin osa opintoja.

– Projektityö vaatii itseohjautuvuutta, mutta se myös antaa paljon.

Annikan vinkki tuleville opiskelijoille: aloita projektityö heti opintojen alussa! Näin sinulla on varmasti tarpeeksi aikaa pohdinnoille ja pystyt jakamaan työtaakan tasaisemmin opiskeluajallesi.

Opintojensa jälkeen Annika aikoo hyödyntää uutta tietotaitoaan nykyisessä työssään, mutta hän toteaa, että koulutus voi tuoda myös uusia uramahdollisuuksia. Hän suosittelee koulutusta kaikille lääketeollisuudessa ja alan organisaatioissa työskenteleville. Muutaman vuoden työkokemus ei ole pahitteeksi ennen opintoja, mutta myös pidempään alalla työskennelleet löytävät koulutuksesta varmasti itselleen sopivan sisällön valinnaisia kursseja yhdistelemällä.

– Opinnot ovat paitsi antaneet minulle paljon arvokasta tietoa, myös innostaneet tekemään päivittäisen työni parhaalla mahdollisella tavalla, Annika toteaa.