Suomessa on maailman parhaat koulut, mutta vielä on paljon tehtävää oppilaiden merkityksellisen ja mielekkään oppimisen sekä globaalin osaamisen edistämisessä. Huolestuttavaa on, että erityisesti maahanmuuttajataustaisista perheistä tulevat nuoret ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta ja menettää mahdollisuutensa hyvään elämään.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme huomanneet, että näitä taitoja on tutkittava ja edistettävä enemmän käytännössä, toteaa tiimin vetäjä, dosentti
Maailma on muuttunut. Koulun on muututtava.
– Koulussa tarvitaan uusia pedagogisia käytäntöjä ja pedagogisia malleja nyky-yhteiskunnassa tarvittavien taitojen oppimiseen, Toom kertoo.
1) Tiimi kehittää oppilaiden kokemuksia keräävän sovelluksen (Experience Sampling Application), jonka avulla oppilaat itse tunnistavat ja arvioivat globaalin kompetenssin oppimistaan sekä antavat toisilleen palautetta.
2) Tiimi rakentaa yhteisöllisen kompetenssiseinän (Collective Competence Wall), jonka avulla globaalin osaamisen oppimista voidaan arvioida yhteisöllisesti. Seinältä nähdään, mitkä ovat yhteisön vahvuudet ja missä voidaan vielä kehittyä yhdessä. Yhteisön jokaista jäsentä tarvitaan.
3) Tiimi rakentaa pedagogisia malleja digitaalisten välineiden ja käytäntöjen tarkoituksenmukaiseen käyttöön yhteistyössä opettajien kanssa. Tavoitteena on integroida globaalin osaamisen oppiminen osaksi koulutyötä.
luja usko yhteistyössä kehitettäviin pedagogisiin käytäntöihin
Dlearn.Helsinki rakentaa kokonaisvaltaista, globaalin osaamisen oppimista tukevaa ratkaisua tutkimusperustaisesti. Tiimi tekee kehitystyötä yhdessä oppilaiden, opettajien ja koulujen kanssa. Tavoitteena on kehittää aidosti mielekäs, muunneltava pedagoginen ratkaisu, joka vastaa muuttuvan maailman tarpeisiin.
– Me Dlearn.Helsinki-tiimissä uskomme, että kehittämämme ratkaisun myötä nuoret oppivat koulussa globaaleja kompetensseja, opettajat pystyvät tukemaan merkityksellisempää oppimista paremmin ja koulusta tulee paikka, jossa viihdytään paremmin, Toom toteaa.
Dlearn.Helsinki-tiimissä mukana ovat Helsingin yliopistosta dosentti Auli Toomin lisäksi FT