”Hyvä opettaja ei huoli vastausta ’en tiedä’, vaan auttaa kohti ratkaisua”

Kun opinnot ahdistavat, ravitsemustieteen yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola antaa opiskelijoilleen romaanin luettavaksi.

Aina kurssin alussa yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola, opiskelijoilleen Maikki, pyytää opiskelijoita pitämään motivaatiokäyrää, jota opiskelijat kutsuvat toisinaan myös vitutuskäyräksi. Käyrä näyttää, miten oppiminen etenee ja opiskelija kehittyy. Alussa opiskelija on motivoitunut, mutta puolessa välissä kurssia into usein hiipuu. Lopussa käyrä taas nousee. 

– Aallon pohjalla opiskelijat saattavat olla minulle jopa vihaisia siitä, miten paljon työtä kurssit teettävät. Olisin kuitenkin pettynyt, jos käyrä olisi tasainen. Oppiminen vaatii paljon työtä ja välillä se on raskasta.

Erkkola opettaa Helsingin yliopistossa ravitsemustiedettä. Hän on ravitsemustieteen dosentti ja yliopistonlehtori ja yksi Helsingin yliopiston hyvinä palkituista opettajista. Hän on saanut tunnustuksen sekä opiskelijoilta että yliopiston huippuopettajien verkosto Opettajien akatemialta.

Erkkola vetää maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa kursseja muun muassa kansanravitsemuksesta, ruoan käytön tutkimusmenetelmistä ja ravitsemusepidemologiasta eli sairauksien ja ravinnon yhteydestä.  Lisäksi hän vierailee kollegoidensa kursseilla ja on mukana kansainvälisessä maisteriohjelmassa Human nutrition and food-related behaviour. Ohjelma käsittelee ravitsemusta ja ruokakulttuuria monitieteisesti muun muassa sosiaalipsykologian ja kasvatustieteen kautta.

Ryhmätyöt kasvattavat työelämään 

Erkkola on toiminut yliopistonlehtorina reilut kymmenen vuotta. Sinä aikana hänestä on tullut opettaja, joka kouluttaa opiskelijoistaan vastuuntuntoisia ravitsemustieteen asiantuntijoita. Hänen opetusmetodinsa ovat moninaiset.

Tutkimusmenetelmien kurssilla opiskelijat esimerkiksi testaavat kasvuyritysten tekemien ravitsemussovellusten käytettävyyttä. Service learning -projektikurssilla he pitävät ravitsemusluentoja yliopiston ulkopuolella. Kuuntelijoina luennoilla on ollut muun muassa nuoria vanhempia ja iäkkäitä maahanmuuttajia.  

Opiskelijat järjestävät luennot itse ja päättävät sisällöstä keskenään. Koska Erkkola ei anna valmiita materiaaleja, vastuu jaetuista tiedoista jää opiskelijoille.

– Minä luen raportin ja kyselen palautetta yhteistyökumppaneilta. 

Vastuu ja oman osaamisen jakaminen korostuvat kaikilla Erkkolan kursseilla. Hän haluaa opiskelijat tiedeyhteisön jäseniksi heti fuksisyksystä lähtien. Opiskelijat saavat alusta saakka osallistua tutkimusprojekteihin ja tieteellisen tiedon jakamiseen, mikä ei ole itsestään selvää kaikissa yliopistoissa.   

Ryhmätyöt ovat olennainen osa Erkkolan kursseja.

– Haluan, että opiskelijat jalostavat ajatuksiaan yhdessä, koska nykyisin työnteko on sitä, että tehdään porukassa, Erkkola sanoo. 

Hänen mukaansa ryhmässä tekeminen tuo käsitellyistä aiheista esille puolia, joita yksin ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.  

Ryhmätöiden arvioimista Erkkola tosin pitää vaikeana, koska ajattelun kehittyminen ja työstäminen, ryhmän oppimisen tukeminen ja uusien asioiden ymmärtäminen eivät välttämättä näy kokeissa tai loppuesseissä.  

– Inhoan arvosanojen antamista. Oppimisessa tapahtuu  paljon sellaista, mikä jää palkitsematta, kun vain lopputyöstä annetaan numero, Erkkola sanoo. 

Opettajien kannustus teki Erkkolasta tutkijan 

Erkkolan tie opettajaksi ei ole se perinteisin. Hän ei koskaan suunnitellut tutkijan uraa, vaan halusi lapsena maatalon emännäksi, samanlaiseksi kuin ihailemansa äiti. 

Erkkola ei käynyt lukiota vaan opiskeli peruskoulun jälkeen koti- ja laitostalousalaa silloisessa Keski-Suomen kotitalousopettajaopistossa, eli nykyisessä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Hän sai opettajiltaan kannustusta jatkaa yliopistoon.

Työpaikalta tuli lopullinen kimmoke jatko-opintoihin.  

– Kun opetin Jyväskylässä, huomasin, että opiskelijat ovat hirveän fiksuja. En osannut vastata kaikkiin heidän kysymyksiinsä ja kaipasin lisää tietoa.

Niinpä Erkkola haki Jyväskylän yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä ja Helsingin yliopistoon ravitsemustieteisiin. Hän pääsi molempiin ja otti vastaan kaksi paikkaa, koska se oli vielä 1990-luvulla mahdollista. 

Pro gradun jälkeen Erkkola sai väitöskirjapaikan Tampereen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, ja vuonna 2006 hänelle tarjottiin Helsingin yliopistosta yliopistonlehtorin paikkaa.

Hän otti paikan vastaan, vaikka lehtorin työ tarkoitti, että tutkimukselle jäisi tulevaisuudessa vähemmän aikaa.  

– Kun täytetään vaikkapa professorin paikkoja, tutkimusten määrä painaa edelleen enemmän kuin näyttävä opetusura. Palkatuksi tulevat ne, jotka ovat julkaisseet eniten, Erkkola sanoo.

Hän ei usko, että kukaan yliopistonlehtori tekee opetustyötä rahasta vaan intohimosta. Tutkimuksen ja opetuksen yhdisteleminen vaatii motivaatiota ja jaksamista.

Erkkolan tutkimusalaa ovat lasten ja perheiden ravitsemus ja terveys. Uusimmassa projektissaan hän selvittää kollegoineen pienituloisimpien elintapoja ja sitä, miten monipuolista ravintoa ruoka-apu tarjoaa.  

Henkisen kasvun nojapuu tsemppaa jokaista 

Erkkolasta opettajan työn ydin on dialogi. Hyvä opettaja ei huoli vastausta “en tiedä”, vaan auttaa opiskelijaa kohti ratkaisua.

– Opiskelijat kirjoittivat joskus, että minä en oikeastaan opeta lainkaan, vaan vuorovaikutan. Pidin siitä lausunnosta. 

Erkkola pitää pienryhmistä, koska niissä pääsee tutustumaan opiskelijoihin ja oppimaan, mitkä asiat ovat heidän vahvuuksiaan.

– Ajan kanssa oppii, mikä kussakin on sellaista, mitä pitäisi vahvistaa.

Ravitsemustieteen opiskelijat ovat Erkkolan mielestä erittäin lahjakkaita, mikä aiheuttaa toisinaan haasteita ja paineita. Kun opiskelijat ovat tottuneet olemaan parhaita, alkuun heitä voi masentaa, että yhtäkkiä samassa ryhmässä kaikki ovat yhtä taitavia. 

– Meistä kaikista ei tule huippututkijoita. Sekä opiskelijoiden itsensä että yliopiston pitäisi hyväksyä se. Ensisijaisesti yliopistossa koulutetaan osaavia asiantuntijoita.

Erkkola pitää itseään henkisen kasvun nojapuuna ja tukee opiskelijoita myös silloin, kun opinnot eivät suju. Ensiapuna toimivat romaanit. Erkkolan työhuoneesta löytyy käsikirjasto, josta saa lainata kirjan, kun väsyttää eivätkä opinnot suju. Uuden energian turvin voi sitten palata takaisin tieteen pariin.

– Annan aina tutkimusryhmäläisillenikin kirjoja lahjaksi. Koen olevani itsekin parempi tutkija ja tieteentekijä, kun luen myös muuta kuin tiedekirjoja.