Amanda Sundell uskoo puhtaampaan Itämereen

Valtiotieteilijä ja alumni Amanda Sundell perusti muutamia vuosia sitten DROPP-nimisen yhteiskunnallisen yrityksen, joka lahjoittaa kaikki voittonsa Itämeren suojeluun.

– Olen aina kantanut huolta Itämeren saaristo- ja merialueista. Tuntuu ristiriitaiselta, että eräs maailman saastuneimmista meristä huuhtoo Suomen rantaviivaa, vaikka juuri Suomessa on paljon alan asiantuntemusta ja kiinnostusta, Amanda Sundell sanoo.

Vaikka monet haluavat tehdä töistä puhtaamman Itämeren puolesta, kynnys ryhtyä sanoista tekoihin on usein korkea, Sundell toteaa. Juuri tästä syystä Sundell päätti perustaa DROPP-nimisen yhteiskunnallisen yrityksen vuonna 2014.

– Halusin muuntaa passiivisen kiinnostuksen konkreettiseksi toiminnaksi tuomalla markkinoille tuotteen, jonka ostamalla voi tukea jotain tärkeää.

DROPP myy kierrätettäviä vesipulloja ja pullotettua lähdevettä. Yrityksellä on jo 400 jälleenmyyjää Suomessa, niin valtakunnallisia ketjuja kuin pienempiä liikkeitä ja kahviloita, jotka haluavat tarjota asiakkailleen kestäviä vaihtoehtoja.

Tarkoituksena ei ole kannustaa ihmisiä ostamaan enemmän vesipulloja, vaan rohkaista heitä valitsemaan parempi vaihtoehto, jos he joka tapauksessa aikovat ostaa vesipullon.

– Monilla suomalaisilla on vahva luontosuhde. Saaristo ja Suomen rannikko ovat minun sielunmaisemaani. Koska ne antavat minulle paljon, minulle on tärkeää työskennellä ympäristömme hyvinvoinnin puolesta.

Ympäristön ja oikeudenmukaisuuden puolustaja

Sundell on ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja puolustanut palavasti oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä. Sen vuoksi hän alkoikin opiskella Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

– Valtiotieteiden opintoni auttoivat minua ajattelemaan laajoja kokonaisuuksia ja kehittämään itseäni eri tasoilla.

– Arvostin sitä, että opiskelijana sain lukea ja oppia paljon ja vasta sitten päättää, mitä tekisin opintojeni jälkeen. Itsenäisyyden, vapauden ja vastuun yhdistelmä oli opettavainen kokemus.

Suoritettuaan kanditutkintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 2008 Sundell jatkoi opintojaan Lontoossa.

– Minulle oli itsestään selvää, että lähtisin ulkomaille. Vaihto-opintojen sijaan halusin suorittaa tutkinnon ulkomailla, Sundell kertoo.

Tukea tärkeille aloitteille

Opintojensa jälkeen Sundell suoritti harjoittelujakson ja työskenteli eri organisaatioissa Lontoossa, Brysselissä ja YK-tehtävissä Makedoniassa. Hän pani erityisesti merkille, miten kovaa kilpailu ympäristöalan rahoituksesta ja avustuksista on.

– DROPPin tavoitteena onkin tuottaa mahdollisimman paljon rahaa tärkeiden hankkeiden tukemiseen. Yritysmallimme ansiosta organisaatiot voivat keskittyä omiin ydintehtäviinsä sen sijaan, että kilpailisivat keskenään rajallisista varoista.

Viime vuonna DROPP lahjoitti 100 000 euroa Baltic Sea Action Groupille ja Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle.

Tulevaisuuden ympäristöhanke

Sundell asuu nykyään puoleksi Helsingissä ja puoleksi Tammisaaren ulkopuolella sijaitsevalla luomutilalla. Hän on myös jäsenenä DROPPin hallituksessa, jolla on kunnianhimoisia tavoitteita muun muassa uusien tuotteiden ja palveluiden tarjoamisen saralla.

– Pohdimme paljon sitä, miten pääsisimme eroon pakkauksista ja muovista. Pyrimme lahjoittamaan yhä enemmän rahaa ja tuottamaan mahdollisimman paljon varoja tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Samalla Sundell miettii jo seuraavaa hankettaan.

– Minun toimintaani yhdistää ehkä se, että pyrin aina löytämään tavan vaikuttaa. En tiedä vielä, mikä seuraava hankkeeni on, mutta se liittyy luultavasti ympäristöasioihin, koska ne ovat minulle tärkeä teema.