Internetin aikakaudella syntyneet nuoret eivät välttämättä ole erityisiä tietotekniikkanörttejä.

Yläkoulujen ja lukioiden luokkahuoneet ovat täynnä taidokkaita diginatiiveja, jotka tuntevat tietokoneen salat täydellisesti, koodaavat puhdetöinään ja taiteilevat mitä hienoimpia esityksiä uusimmilla sovelluksilla. Tieto- ja viestintätekniikka- eli tvt-taidoissa oppilaat hakkaavat opettajansa mennen tullen.

— Tämä on myytti, joka ei pidä paikkaansa. Vain harva oppilas on digitaalinen taituri. Keskimäärin opettaja ymmärtää tietotekniikkaa paremmin kuin oppilaansa, väittää Viikin normaalikoulun kemian lehtori ja työpaikkansa opettajakunnan tieto- ja viestintätekniikan koulutuksesta vastaava Ari Myllyviita.

Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka taas sanoo, että noin puolet nuorista on taidoiltaan peruskäyttäjiä, jotka ovat tietotekniikan kuluttajia. Noin neljännes on aktiivisia pelaajia, joista osa saattaa osata koodatakin. Noin joka kymmenes luo itse taitavasti uutta, ohjelmoi tai tekee vaikkapa Youtube-videoita.

SUKUPOLVIKYSYMYS

Viikin Normaalikoulu on testannut kahtena vuonna kaikkien lukioon tulevien oppilaiden tietotekniikkaosaamisen. Myllyviidan mukaan taidot ovat olleet kirjavat, osin jopa huonot. Puutteita on ollut etenkin taulukkolaskennan ja kuvankäsittelyn perusteissa. Tekstinkäsittelyohjelmien erikoistoiminnot ovat olleet suurimmalle osalle outoja. Sähköpostin liitetiedoston lähettämisen on osannut hyvin vain 80 prosenttia.

— Taso ei ollut minulle yllätys. Kyllähän sen on oppitunneilla nähnyt, Myllyviita sanoo.

Viikin lukiolaisten vaatimattomia tietotekniikkataitoja ei voi selittää ainakaan oppilasaineksen heikkoudella. Viime syksynä ei opinahjoon ollut asiaa alle 9,4:n keskiarvolla.

Myllyviidan mukaan viikkiläisten taitotaso ei olekaan mitenkään poikkeuksellisen huono. Samanlaisia ongelmia on muuallakin.

Lonka selittää ilmiötä jonkinmoisella sukupolvien kuilulla. Nuorille esimerkiksi sähköposti on kuin ummehtunut tuulahdus historiasta. Yläkoululaiset hoitavat viestittelyn mieluummin vaikkapa pikaviestipalvelu WhatsAppin avulla.

AIKUISTEN VIRHE

Diginatiivin käsitteen keksi yhdysvaltalainen kirjailija Mark Prensky vuonna 2001. Hän kuvasi uudissanalla sukupolvea, joka ei ole kokenut aikaa ennen internetiä ja mobiililaitteita.

Alun perin termi ei siis määritellyt sitä, miten hyvin tai huonosti nämä digimaailman alkuperäisasukkaat hallitsevat uutta tieto- ja viestintätekniikkaa.

— Tämän sukupolven nuoret eivät pelkää koskea laitteisiin. He kokeilevat uutta ennakkoluulottomasti, toisin kuin monet meistä vanhemmista, Lonka sanoo.

Sitten 2000-luvun alun on kansanomaisissa käsityksissä liitetty diginatiiviuteen usein erityinen tietotekninen taidokkuus. Koulumaailmassa väärin ymmärretty diginatiivin käsite voi olla suorastaan vahingollinen.

— Jos me opettajat kuvittelemme, että nuoret hallitsevat tietotekniikan loistavasti, annamme itsellemme luvan olla kehittämättä omia taitojamme. Voimme luulla, että meidän ei tarvitse osata ohjelmia ja sovelluksia ja vielä vähemmän opettaa niiden käyttöä nuorille, kun he osaavat kaiken kuitenkin, Myllyviita huomauttaa.

Hänen mukaansa nuoria ei voi syyttää omien taitojensa perusteettomasta hehkutuksesta. Nuoret itse eivät pidä itseään tietoteknisesti kaikkivoipina diginatiiveina, vaan tunnustavat avoimesti, jos taidoissa on kohennettavaa. Virheellinen käsitys on syntynyt aikuisten kuvitelmissa.

KUIN KIELTEN OPISKELU

Viikin lukiolaisten kirjavalle taitotasolle Myllyviidalla on yksinkertainen selitys. Yläkoulussa tietotekniikka ei ole pakollinen oppiaine. Tosin monissa kouluissa se on tarjolla valinnaisaineena. Nykyisin tieto- ja viestintätekniikan opetus on integroitu muiden oppiaineiden opetukseen.

— Kukaan ei ota tietotekniikan opetuksesta vastuuta. Meidän luokan- ja aineenopettajiamme ei ole opetettu tietotekniikan opettajiksi. Monesti oman oppiaineen sisällöissä on niin paljon opetettavaa, ettei aikaa muuhun välttämättä ole, Myllyviita selittää.

Lehtori kohentaisi nuorten osaamista ensi sijassa istuttamalla kaikki yläkoululaiset pakollisille tietotekniikan tunneille.

Lonka puolestaan tähdentää, että pelkkä irrallinen tietotekniikan kurssi ei sellaisenaan riitä.

— Tietotekniikan opettelu on vähän kuin kielen opiskelemista. Yksikin kurssi toki auttaa, mutta taito unohtuu, jos sitä ei käytä. Digitaalisuutta pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän kaikilla oppitunneilla. Tietotekniikkaa opitaan ennen kaikkea käyttämällä sitä mielekkäästi.

PISA NOUSSUT PÄÄHÄN

Kirsti Longan mukaan suomalaiset opettajat ovat monessa asiassa loistavia, mutta tietotekninen osaaminen on heikko lenkki.

Opettajien puutteellisesta osaamisesta joutuvat kärsimään erityisesti ne oppilaat, jotka taitavat uuden tekniikan hyvin.

— Tietoteknisesti hyvät oppilaat viihtyvät koulussa selvästi huonommin kuin muut. Osa heistä suhtautuu opiskeluun jopa kyynisesti.

Professori linkittää Suomen heikentyneet Pisa-tulokset ja opettajien heikon digitaalisen osaamisen toisiinsa.

— Meillä on Pisa noussut vähän päähän. Olemme juuttuneet siihen erinomaiseen kouluun, joka oli erinomainen koulu kymmenen vuotta sitten. Nyt pitäisi uudistua. Esimerkiksi Euroopan digitalisoitunein maa Viro on mennyt Pisassa Suomen ohi. Ensi kevään aikana keräämme aineistoa neljästä parhaiten vuoden 2015 testeissä menestyneestä maasta. Tuloksia pääsen analysoimaan ensi kesänä, Lonka kertoo.

Myllyviita ja Lonka katsovat, että ihan kaikkien opettajien pitäisi hallita tietyt tieto- ja viestintätekniikkataidot. Nykyisin ne ovat osa opettajan perusammattitaitoa.

— Jonkin kaikille opettajille pakollisen taitotason määrittäminen tosin voisi olla hankalaa, sillä teknologia kehittyy huimaa vauhtia. Tarvittavien taitojen lista vanhentuisi vuodessa, Lonka pohtii.

Olennaista olisi, että opettajat ottaisivat ennakkoluulottomuudessa mallia oppilaistaan. Uusia digitaalisia välineitä tulee markkinoille jatkuvasti. Niihin pitäisi jaksaa tutustua eikä pitäytyä vain hyväksi koetussa vanhassa.

— Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse osata kaikkea. Verkostoituminen auttaa, opettajat voivat oppia myös toisiltaan. Eivätkä digitaidot sulje pois kasvokkain keskustelun tärkeyttä, Lonka vakuuttaa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.