Matkailua tieteen hyväksi – rokotteella ripulia vastaan

Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijat ovat käynnistämässä uutta ripulirokotetta koskevaa tutkimusta, johon osallistuminen edellyttää kahden viikon oleskelua länsiafrikkalaisessa Beninissä.

Joka vuosi maailmassa kuolee yli puoli miljoonaa alle viisivuotiasta lasta ripulitauteihin. Yksi yleisimmistä lasten ripulia aiheuttavista bakteereista kehitysmaissa on enterotoksigeeninen E. coli -bakteeri (ETEC). Sama bakteeri on myös yksi tavallisimmista matkaripulin aiheuttajista Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa; sen arvioidaan aiheuttavan noin 12 miljoonaa ripulitautia matkailijoille vuosittain. ETEC-rokotteen kehittäminen on ollut pitkään yksi WHO:n tavoitteista.

Helsingin yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa käynnistyvässä tutkimuksessa testataan lupaavalta vaikuttavaa, toistaiseksi rekisteröimätöntä rokotetta, joka on kehitetty suojaamaan ETEC-bakteerilta. ETVAX-rokotetta on tähän mennessä tutkittu 140 ruotsalaisella terveellä aikuisella, ja Bangladeshissa on juuri päättymässä tutkimus, jossa oli mukana 450 lasta, pienimmät imeväisikäisiä.

– Tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa rokote on ollut hyvin siedetty eikä haittavaikutuksia ei ole ollut enempää kuin lumerokoteryhmässä, kertoo tutkimusprojektia johtava professori Anu Kantele.

Ensimmäiset osallistujat kesällä Beniniin

Nyt käynnistyvään tutkimukseen kutsutaan mukaan 800 suomalaista tervettä aikuista – ikähaarukka on 18 - 65 vuotta. Puolet osallistujista saa tutkittavan rokotteen ja puolet lumerokotteen; valinta tapahtuu arpomalla eivätkä sen enempää tutkittavat kuin tutkijatkaan tiedä, ketkä kuuluvat kumpaankin ryhmään. Rokotteet ovat juotavia liuoksia, ja ne otetaan kahtena annoksena 1-3 viikon välein.

Ensimmäiset tutkittavat matkustavat kesän 2017 aikana kahdeksi viikoksi länsiafrikkalaiseen Beniniin.

– Tarkemmin sanottuna he matkustavat Grand Popon kylään, jossa he asuvat tutkimuksen varaamissa hotellissa. Yhteistyökumppanimme, suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo, järjestää heille ohjelmaa – useita päivämatkoja, jotka tutustuttavat matkailijat kiehtovaan paikalliseen kulttuuriin, Kantele kertoo.

Matka ei ole osallistujille ilmainen, mutta kuitenkin huomattavasti edullisempi kuin vastaavan pituiset Afrikan pakettimatkat yleensä. Osallistujille annetaan maksutta lääkitys malarian ehkäisemiseksi, mutta matkaa varten tarvittavan rokotesuojan he joutuvat kustantamaan itse.

Matkan lisäksi tutkimukseen sisältyy kuusi tutkimuskäyntiä, ja osallistujilta kerätään uloste-, sylki- ja verinäytteitä.

– Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ETVAX-rokotteen tehoa ja siedettävyyttä. Osallistujilta kerättävistä näytteistä tutkitaan ripulibakteerien lisäksi myös muun muassa rokotteen ja matkan aiheuttamia muutoksia suoliston mikrobistoon, kertoo Kantele.

Rokotetutkimus tehdään Helsingin yliopiston ja HYKS infektioklinikan sekä Göteborgin ja Johns Hopkins -yliopiston välisenä yhteistyönä. Mukana ovat yhteistyökumppaneina myös Lääkärikeskus Aavan Matkailuklinikka, Yhtyneet Medix Laboratoriot, Medfiles Oy, Matkatoimisto Aventura ja Truly Agency Oy. Tutkimuksen rahoittavat rokotteen valmistaja, Scandinavian Biopharma AB sekä Bill ja Melinda Gatesin säätiöltä rahoituksensa saava kansainvälinen terveysjärjestö PATH .

Tutkimukseen haetaan mukaan tutkimushankkeen verkkosivun kautta: tutkimusmatka.com

Lisätietoja:
Professori Anu Kantele, Helsingin yliopisto ja HYKS infektioklinikka
Puh. 050 427 0203
Sähköposti: anu.kantele@helsinki.fi