Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2012.
Haltianselkä on osa Kukkiajärveä Luopioisissa Sydän-Hämeessä. Sen keskisyvyys on kymmenisen metriä, ja pinta-ala noin seitsemän neliökilometriä. Mahdatteko arvata, miten paljon vettä kukin saisi, jos Haltianselän vesi jaettaisiin kaikkien maapallon ihmisten kesken? Yrittäkää edes, noin suurin piirtein.
Tällaisiin kysymyksiin saattaa joutua vastaamaan, kun vierailee tilastotieteen emeritusprofessorin Seppo Mustosen kotona Hituniemessä Haltianselän rannalla. Ei isäntä silti tivaamalla tivaa, sillä tietäähän hän vastauksen — ainakin suurin piirtein. Se on 4,3 litraa, puoli ämpärillistä per suu.
Laskelmansa, joka Mustosen mittapuulla on yksinkertaisimmasta päästä, hän on tehnyt Survon avulla. Survo on Mustosen kehittämä tietokoneohjelma, jonka ensimmäinen versio syntyi jo vuonna 1966. Sen ääreen professori haastattelijankin ohjaa. Mustosesta ei voi puhua ilman Survoa.
Elämäntyöksihän se on koitunut, Mustonen myöntää. Hän on kirjoittanut ohjelmasta kirjankin, jonka nimi on Survo ja minä. Kirja on saatettu painokuntoon Survolla, joka tuntuu taipuvan melkein mihin vaan.
— Minulle merkitsee tavattoman paljon, että sen parissa voi harrastaa vapaata assosiointia. Elän siitä, että minulla on ideoita, mitä hautoa ja yrittää toteuttaa, Mustonen sanoo.
— Survo on pienoismaailma, jossa elän kolme neljä tuntia päivässä.
Sopiva henkilö tuli vastaan
Aivan alussa ei kuitenkaan ollut vielä Survoa. Ei silloin ollut juuri tietokoneitakaan. Kun Mustonen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1960, koko Suomessa oli vain muutamia elektroniaivoja, kuten tietokoneita noina aikoina joskus kutsuttiin.
Matematiikan tuolloinen apulaisprofessori Olli Lehto oli kuitenkin perehtynyt tietokoneisiin Englannissa. Lehto teki yhteistyötä Suomen Kaapelitehdas Oy:n kanssa ja oli perustamassa sinne elektroniikkaosastoa.
— Kerrotaan, että kun sopivan oloinen henkilö käveli laitoksen käytävällä, Lehdon ovi aukesi työhaastattelua varten, Mustonen muistelee.
Tällä tavalla Mustonenkin päätyi jatko-opintojensa ohessa tilastomatemaatikoksi Kaapelitehtaalle, josta myöhemmin erinäisten mutkien kautta kehittyi Nokia. Tämä oli Mustosen ensimmäinen kosketus tietokoneisiin.
Mustonen väitteli matematiikasta vuonna 1964. Siinä vaiheessa hänellä oli jo vankat ajatukset siitä, miten valjastaa tietokone monipuolisesti tilastotieteen avuksi.
Hallinto oli myrkkyä, ei herkkua
Mustonen oli nuorempana haaveillut vakuutusmatemaatikon urasta, ja kesät 1957–1959 hän oli harjoittelijana vakuutusyhtiö Kansan matemaattisella osastolla. Siellä hän tapasi Marja-Liisan. Vuonna 1960 Seppo ja Marja-Liisa menivät naimisiin, ja vuotta myöhemmin syntyi esikoinen, Elina.
Väiteltyään Mustonen siirtyi Tampereelle, jonne Yhteiskunnallisen korkeakoulun rehtori Paavo Koli houkutteli hänet sovelletun matematiikan ja yhteiskuntatieteiden metodologian apulaisprofessoriksi. Mustoset jäivät kuitenkin Helsinkiin asumaan, ja Seppo kulki Tampereelle vain muutamana päivänä viikossa.
YKK:sta tuli vuonna 1966 Tampereen yliopisto. Nimenvaihdokseen liittyi valta- ja rahoituskiistoja Tampereen kaupungin, yliopiston ja valtion kesken. Rytinässä kaatui myös Kolin ja Mustosen innokkaasti ajama suunnitelma uudentyyppisestä matemaattis-filosofisesta tiedekunnasta.
— Se aiheutti minulle sellaisen myrkytyksen, että päätin, etten halua enää harrastella hallinnollisia kuvioita, Mustonen kertoo.
Vuonna 1967 hänelle tarjoutui professorin virka sekä Tampereelta että Helsingistä. Helsinki voitti. Samana vuonna syntyi myös poika Olli.
Löysät koodit harmittavat
Palataan nykyaikaan ja Hituniemeen, missä Mustonen esittelee taas Survolla laskelmiaan.
— Postin lähetysseurannan tunnuksissa on 17 numeroa. Siitä saa niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, että niillä voisi numeroida kaikki maailman rantojen hiekanjyvät, Mustonen hekottaa.
Hiekanjyvien määrää Mustonen ei laskenut itse, se on selvitetty Havaijin yliopistossa. Hän kuitenkin selvästi nauttii siitä, että saa havainnollistaa abstrakteja lukuja esimerkein. Se ei kuitenkaan ollut esimerkin perimmäinen tarkoitus.
Mustonen puhuu tietoyhteiskunnasta sävyyn, joka antaa ymmärtää, että käsite vaatii lisäkseen lainausmerkit. Tarpeettoman pitkät viitenumerot ovat yksi esimerkki laiskasta tietojenkäsittelystä, joka vaikeuttaa kansalaisten arkea — etenkin heidän, joille asioiden hoitaminen on muutenkin hankalaa.
— Ihmisten tuottavuus ei ole kehittynyt samassa suhteessa kuin tietokoneiden teho, Mustonen huomauttaa.
— Tehdään yhä löysempää ja löysempää koodia ja mennään sieltä, missä aita on matalin. Hämmästellään, miten laskentateho on kasvanut. Ei tajuta sitä, että 1960-luvun alun koneillakin pystyi tekemään järkevää tietojenkäsittelyä, vaikka erot nykykoneisiin olivat monituhatkertaisia.
Mustonen on pahoillaan siitä, että yhä useammat ihmiset ulkoistavat päässälaskutaitonsa tietokoneille ja kännyköiden laskimille. Samoin häntä huolestuttaa tapa, jolla media raportoi räväkästi pienistäkin kannatusmuutoksista vaaliennusteissa virhemarginaalit unohtaen.
— Ihmisillä on puutteellinen kyky tulkita kelvollistakin tilastollista tietoa. Taito laskea ja tehdä järkeviä numeraalisia arvioita arjessa, vaikkapa ostoksilla, olisi tärkeä kansalaistaito.
Jouluoivallus nuottien ääressä
Survon ensimmäinen versio oli tutkijoille tarkoitettu tilastollinen työkalu, joka Mustosen käsittelyssä kehittyi ja monipuolistui. Vuonna 1979 Mustonen keksi idean editoriaalisesta eli älykkääseen tekstinkäsittelyyn perustuvasta työtavasta.
Uutta työtapaa ei kuitenkaan motivoinut tilastollinen laskenta vaan musiikki. Mustonen ryhtyi joululomalla Lanzarotella luomaan ohjelmaa, jolla hänen poikansa Olli saisi sävellyksensä painovalmiiseen kuntoon tietokoneeseen liitetyn piirturin avulla. Käsinkirjoitetut nuotit oli ensin muunnettava kirjaimia ja numeroita sisältäviksi koodijonoiksi. Esimerkiksi kaaren piirtämisen matemaattisena lähtökohtana oli sykloidi eli ympyrän kehällä sijaitsevan pisteen ura ympyrän vieriessä.
Näiden koodien hallintaan Mustonen joutui laatimaan erillisen editori-ohjelman, jonka hän pian havaitsi sopivan myös tilastollisen laskennan ja yleisen tiedonhallinnan perustaksi.
Näin kehittyi yleinen käyttöympäristö, jolla voi käsitellä niin tekstiä, kuvia kuin numeerista tietoakin.
— Vapaa temmellyskenttä erilaisten ajatusten kehittelylle, kuten Mustonen asian ilmaise.
Kirjassaan Survo ja minä Mustonen kirjoittaa: ”en pakota ihmisiä kuljettamaan töitään nykyohjelmien tyyliin ahtaita putkistoja pitkin eli valmiiksi rakennettujen valikkojen kautta. Suosin luovaa käyttäjää, joka tarvittaessa raivaa omat polkunsa ja peltonsa tutkimattoman tiedon ryteikköön”.
Sitaatti kuvaa hyvin Mustosen akateemista uraa. Monet kollegat eivät aikoinaan pitäneet Survon kehittämistä tutkimustyönä, eikä uuden tieteenalan pioneerilla ollut mentoria tukenaan.
Opettaminen on tärkeää
Mustosen akateemiseen uraan vaikutti tilastotieteen opetuksen tila Helsingin yliopistossa. Kun hänet nimitettiin professoriksi 1967, aineella oli tuolloin kaksi professuuria, mutta kollegaa ei opetus kiinnostanut.
Mustonen tahtoi hoitaa tilastotieteen opetuksen kuntoon. Hän pani pystyyn tilastotieteen cum laude -kurssin, jollaista ei aiemmin ollut pidetty. Ensimmäiselle luennolle Franzeniaan ilmaantui yli 300 opiskelijaa.
Mustonen oli ollut professuurinsa alkuvaiheessa yhdellä vuoden mittaisella tutkimusvapaalla Suomen Akatemiassa. Se jäi viimeiseksi.
— Akatemian paikoille oli kauhea tunku, ja kaikki kynnelle kykenevät katsoivat, että on antoisampaa tehdä tutkimusta kuin hoitaa omaa virkaansa. Minä pidin opetusta niin tärkeänä, etten sen vuoden jälkeen ole enää hakenut apurahoja.
Muusikkolasten esiintyminen tuo iloa
Mustonen ei ole vuosikausiin tarjonnut juuri mitään perinteisiin tiedejulkaisuihin. Hän katsoo olevansa parhaimmillaan Survon kehitystyössä. Julkaisutoiminta on käyttäjien informointia ja kanava Survon verkkosivut.
— Survon arviointi pelkkien papereiden perusteella on kuin arvioisi Beethovenin kolmatta sinfoniaa sanallisen kuvauksen pohjalta. Ei tekstin lukeminen korvaa sitä, että pääsee kuulemaan sinfonian tai osallistumaan sen esittämiseen.
Emeritus puhuu työstään ”puuhailuna” ja ”sepostuksina”. Musiikki sen sijaan on tärkeää, nimenomaan klassinen musiikki. Mustonen soitti aikoinaan viulua maan parhaiden nuorten klassisen musiikin taitajien joukossa Sibelius-Akatemian kamariorkesterissa, vaikkei itse edes opiskellut Akatemiassa.
Emeritusprofessorin lapset Olli ja Elina Mustonen ovat nimekkäitä ammattimuusikkoja.
— Tietysti aina hieman jännitän seuratessani heidän esiintymisiään. Tärkeintä on kuitenkin se, että saan kokea, miten paljon älyllistä ja aitoa iloa heidän musisointinsa ihmisille tuottaa, Mustonen toteaa.
Kesämökki on Helsingissä
Mustonen jäi eläkkeelle vuonna 2000, mutta katsoo tekevänsä edelleen samaa työtä vailla ikäviä virkatehtäviä. Hän ajaa Helsinkiin lukukausien aikaan kerran kahdessa viikossa pitämään tilastollisen tietojenkäsittelyn seminaaria survomaisista ajatuksista kiinnostuneille. Hituniemeen hän palaa yleensä vielä samana päivänä, vaikka yötä vasten.
— Se on ollut kotimme pitkään, kesämökki on Helsingissä.
Survosta hän saattaa vähitellen höllentää otettaan, koska jälkeläiseksi on jo syntynyt uusi vapaan lähdekoodin ohjelmisto, Muste. Se toimii kaikissa yleisissä käyttöjärjestelmissä ja on kaikille vapaasti saatavilla.
Musteen kehityksestä vastaavat dosentit Reijo Sund ja Kimmo Vehkalahti, molemmat Mustosen entisiä opiskelijoita. Mustonen on luovuttanut heille vapaaseen käyttöön koko Survon C-kielisen lähdekoodin. Muste toimii aivan kuten Survo, mutta osana suosittua vapaan lähdekoodin R-ohjelmistoa. Näin Muste voi hyödyntää sekä Survon että R:n ominaisuuksia.
”En halua myydä Survon sielua”
Muste antaa uuden tilaisuuden survomaiselle työskentelytavalle, joka on jäänyt melko pienen joukon iloksi. Mustonen arvelee, että todella aktiivisia ”survoilijoita” on joitakin satoja.
Maallikkoa tämä ei yllätä. Mustonen tekee Survolla hämmästyttäviä asioita, mutta ulkoisesti ohjelmasta tulee mieleen 1900-luku — Mustosen mielestä tämä havainto tosin kertoo asiaan perehtymättömyydestä.
Aikoinaan Mustosta on yllytetty tekemään Survosta kaupallisesti ja esteettisesti houkuttelevampi, mutta turhaan.
— Se tarkoittaisi sitä, että Survoon laitettaisiin apupyörät. Pelkään, että moni jäisi apupyörien varaan, eikä ikinä oivaltaisi survomaista työskentelytapaa. En halua myydä Survon sielua.
Mustonen on vuosikymmenten saatossa todennut, että ohjelmistokehityksessä markkinointipääomat ratkaisevat, mitkä ohjelmat pääsevät käyttäjämassojen suosioon — ei luonnonvalinta.
Tokkopa emeritusprofessori pitäisi elämäntyötään turhana, vaikka olisi jäänyt Survon ainoaksi käyttäjäksi. Markkinat eivät ole ohjanneet hänen työtään.
— Aina kun kekkaan jotain, millä parantaa Survon toimintakykyä, toivon, ettei se ole viimeinen asia, jonka keksin. Ei Survo ole ainoa tapa tulla toimeen itseni kanssa, mutta on se voimakas tekijä elämässäni. Minä en suostu kivoja harrastuksia keksiväksi eläkeläiseksi, kun ajatus vielä kulkee.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2012.