”Yksi puhallus Auringosta, ja olisimme joutuneet kivikaudelle.” Näin julisti eräs verkkolehti vuonna 2012 Maan täpärästi ohittaneesta valtavasta aurinkomyrskystä. Ehkei ihan kivikaudelle, mutta mahdollisesti 1950-luvun oloihin, jolloin oli paperikartat ja sähköt vain joillakin.
Aurinko puhaltaa jatkuvasti materiaa avaruuteen. Joskus puhuri äityy niin pahaksi, että seurauksena syntyy magneettinen myrsky, arkisemmin aurinkomyrsky. Tavanomaiset, muutaman kerran 11-vuotisessa aurinkosyklissä sattuneet myrskyt ovat aiheuttaneet pahojakin häiriöitä sähköverkoissa sekä radio- ja tutkasignaaleissa ja sulkeneet arktiset lentoreitit. Vuonna 2003 aurinkomyrsky vei sähköt Malmöstä. Suomen sähköverkko on tähän asti kestänyt.
Tämän vuosikymmenen aikana tutkijat ovat odotelleet seuraavaa Carringtonin myrskyä. Se on tapahtuma, joka havaittiin syyskuussa 1859 lähinnä lennätintoimistojen tulipaloina. Noin 100–150 vuoden välein uusiutuvasta megamyrskystä tulee syyskuussa kuluneeksi 162 vuotta.
Kun seuraava Carrington osuu Maahan ehkä seuraavan tai sitä seuraavan aurinkosyklin aikana, kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Tutkimusta on kyllä tehty, mutta kun vastaavaa ei ole sattunut nykyinfrastruktuurin aikana, tutkijoiden on täytynyt turvautua vasta viime vuosina tarpeeksi tarkoiksi kehittyneisiin malleihin.
Alustavan tiedon mukaan megamyrsky voi olla pandemiaan verrattuna kertaluokkaa pahempi: varautumiseen on aikaa alle vuorokausi.
Globaalien vaikutusten takia sähköt voivat mennä päiväntasaajan valtioita myöten, satelliitteja tuhoutua, lentoliikenne häiriytyä koko maapallolla ja navigaatio- ja radiosignaalit hävitä myrskyn ajaksi. Kun Carrington havaitaan, ei ole aikaa arpoa, mitä pitäisi tehdä — toimintasuunnitelma ja lainsäädäntö pitää olla valmiina.
Vihdoin nyt, tutkitun tiedon teemavuonna, työryhmämme pääsi aiheen kimppuun: Suomen Akatemia ja Huoltovarmuuskeskus antoivat meille mahdollisuuden megamyrskyn vaikutusten tutkimukseen. Onneksi pandemia herätti yhteiskuntamme globaaleihin uhkiin.
Kirjoittaja on laskennallisen avaruusfysiikan professori Helsingin yliopistossa.
Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2021.