Jo Heleena Karruksen varhaisista vuosista olisi voinut ennustaa, että tässä varttuu suuri luonnon rakastaja — ja tuleva luonnontieteilijä.
Pyhtäällä asuneeseen perheeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi isoveljeä, ja kotitilalla oli liuta kotieläimiä. Maatilan tytär tottui jo lapsena elämään vuoden kierron mukaan. Hän kuvaa lapsuuttaan onnelliseksi ja turvatuksi.
Tyttö kitki kesäisin kasvimaata ja poimi mansikoita isosta pellosta. Jalat olivat lähes jatkuvasti savessa. Syksyllä perhe marjasti ja sienesti ja ihaili ruskan värejä. Talvella hiihdettiin ja lapset laskivat pulkkamäkeä.
Keväällä havahduttiin yhdessä luonnon heräämiseen, kun ensimmäiset sini- ja valkovuokot puskivat näkyviin pihamaasta.
— Ensimmäisten kevätvuokkojen kukinta on edelleen mielestäni hurmaava, pysäyttävä näky, Karrus sanoo.
Voiko ilmiön selittää?
Luonto ja sen ilmiöt kiinnostivat tarkkaavaista lasta. Hän jäi kuin huomaamatta katsomaan värikästä sateenkaarta, ukkosen raivokasta salamointia, tähden yllättävää lentoa, taivaanrannan kirjavia valoilmiöitä ja kuun osittaista pimennystä.
Heleena Karruksen mieleen on jäänyt eräskin pilkkireissu, jolloin kaloja enemmän tyttöä kiinnosti meren päällä loistava kuu. Koulussa kasvioppi, eläinoppi ja luonnontieto innostivat aivan erityisesti, vaikka matematiikkakin sujui.
Maalaisluokka ulkoili paljon. Lapset kävivät retkillä, keräsivät meren rannoilta näytteitä, kokosivat kasviota ja piirsivät ulkona. Pikkukoululaisena Heleena liikkui ystävien kanssa ja nautti vuodenajoista, mutta vähitellen mieleen pyrki kysymyksiä. Miksi? Mistä tuo ilmiö johtuu? Voiko sen selittää?
Luonnontieteilijän uteliaisuus oli herännyt.
Äiti kannusti maatilalta maailmalle
Heleena Karrus piti itsestään selvänä, että opinnot jatkuisivat mahdollisimman pitkälle. Oppikoulu seurasi kansakoulua, vaikka se tarkoittikin pitkää koulubussimatkaa Pyhtäältä Kotkan esikaupunkialueelle.
Vanhemmat tukivat koulussa pärjäävää nuortaan. Matematiikkalinja lukiossa oli vanhempien mielestä oikein hyvä ja luonteva valinta tytölle siinä kuin isoveljillekin.
— Äiti halusi, että elän itsenäisen elämän. Vaikka hän oli itse maatilan emäntä, hän arvosti, että saisin selkeän ammattiuran.
Lukion alussa Heleena tiesi jo haluavansa opiskelemaan joko biologiaa tai kemiaa. Biologiassa epäilytti, pääseekö sitä kautta muihin töihin kuin opettajaksi.
— Arvostan opettajan työtä, mutta kemiassa kiehtoi suurempi valinnanvara työelämässä. Tiesin sen, koska sukulaisiani oli jo valmistunut yliopistosta.
Tähdenlento saa selityksensä
Oma ala ratkesi jo Kotkan Yhteislyseon lukion ensimmäisellä luokalla. Taitavan opettajan johdolla sai tehdä paljon käytännön kokeita, jotka havainnollistivat opittua.
— Itselläni toteutui se, mitä kemisteinä ajamme edelleen: lukion kemianopettajaksi tarvitaan kemisti, Karrus sanoo painokkaasti.
Kemian tunnilla vastaukset lapsesta asti mieltä arveluttaneisiin kysymyksiin ratkesivat yksi kerrallaan, kun sateenkaari, kuunpimennys, ukkonen ja tähdenlento saivat selitykset.
— Sain tietää, että luonnontieteilijälle mikään ei ole vailla järkeenkäypää selitystä. Se on minulle tärkeää edelleen. Haluan tietää aina perusteelliset vastaukset.
Karrus on opettanut samaa ajattelua lapsilleen, vaikkakaan heistä ei tullut kemistejä.
Lukion jälkeen ylioppilas pääsi heti opiskelemaan kemiaa Helsingin yliopistoon. Itse asiassa 23 oppilaan luokalta 20 aloitti jatko-opinnot samana syksynä Helsingissä.
— Meillä oli ihan poikkeuksellinen luokka. Sitä opettajat ovat muistelleet jälkeenpäin luokkakokouksissa.
Laboratoriosta löytyi ikuisia ystäviä
Karrus aloitti oman alan työt jo ennen yliopisto-opintojen alkua Kotkan keskussairaalan laboratorion kesätöissä. Hän teki lopulta laboratoriotöitä joka opiskelukesänä.
— Kun aloitin opinnot, minulla oli jo hyvä näppituntuma perusvälineistöön kuten koeputkiin. Siitä oli hyötyä. Olen surullinen, että nykyopiskelijat eivät meinaa päästä oman alan töihin edes kahden tai kolmen vuoden opintojen jälkeen.
Kemian käytännön harjoitustyöt olivat opiskelijalle mieluisia. Karrus muistaa vieläkin ensimmäiset liekkikokeet ja sakkakokeet ja niiden aikana kokemansa ahaa-elämykset.
Ihan ensimmäisissä kokeissa testattiin, minkävärisellä liekillä mikäkin metalli palaa ja miten liuoksesta sai tehtyä emäksisen tai happaman.
— Me kaikki samaan aikaan aloittaneet opiskelijat teimme kemian harjoitustyöt samaan aikaan. Jos joku ei osannut jotain tehtävää, muut neuvoivat ja auttoivat.
Kun kokeita tehdään yhdessä kuuden vuoden ajan, yhteensä satoja tunteja, ihmiset todella tutustuvat toisiinsa.
— Syntyi ikuisia ystävyyksiä, kuin sisarussuhteita. Niin vahva sidos yhdessä tekemisestä syntyi.
Katse yli ainerajojen
Heleena Karruksen paras ystävä, niin ikään kemiaa opiskellut Leena, löytyi ensimmäisenä opiskeluvuonna, kun opiskelijat odottivat opintokirjaa ja rehtorin kättelyä yliopiston päärakennuksen aulassa.
— Seisoimme vierekkäin jonossa. Hän on paras ystäväni edelleen.
Opiskeluaikana oli helppo solmia ystävyyssuhteita muidenkin kuin kemian opiskelijoiden parissa. Pääkaupunkiseudun opiskelijat tapasivat 1970-luvulla Pohjalaisten osakuntien Bottalla ja Hämäläisen osakunnan Hämiksellä.
— Siihen aikaan Bottalla oli illanviettoja lähes joka päivä. Tiistai-iltaisin oli koko Helsingin alueen opiskelijoiden yhteiset juhlat. Siellä tutustui kaikkiin eri alojen opiskelijoihin: uskontotieteilijöihin, juristeihin, insinööreihin…
Heleena Karrus arvelee, ettei nykyisin tutustuta yhtä helposti eri alojen opiskelijoihin vaan opiskelijat viettävät aikaa enemmän omien oppiaineittensa porukoissa.
Myös elämäntoveri löytyi toiselta alalta: tuleva aviopuoliso opiskeli ensin tietojenkäsittelytiedettä ja sittemmin tuotantotaloutta.
Kuin kuvioneuletta tekisi
Karrus vertaa kemian oppimista käsityön tekemiseen. Jos on vaikea neuloskuvio, kirjallisesta ohjeesta ei ehkä ensin ymmärrä oikein mitään. Mutta kun alkaa neuloa, kuvio selkenee. Neulos ei kuitenkaan syntyisi ilman ohjeita eli teoriaakin tarvitaan.
Luonnontieteeksi kemia on tasa-arvoinen ala. Naiset ovat pitkään opiskelleet kemiaa yhtä lailla kuin miehetkin ja edenneet korkeisiin virkoihin professuureja myöten. Esimerkiksi matematiikka on Helsingin yliopistossa edelleen miesvaltainen ala professuurien osalta.
— Kemiassa pitää olla kätevä käsistään sen lisäksi, että osaa laskea. Sanotaan, että joillakin ihmisillä on magic hands, kun mittaukset onnistuvat hyvin. Tytöt ovat usein varsin näppäriä käsistään.
Karrus on kutonut paljon lapsesta saakka ja katsoo kädentaitojen auttaneen opinnoissa.
Järjestötyö imaisi
Heleena Karrus jatkoi opintojaan lisensiaatiksi asti. Lisensiaattiopintojen aikana hän piti laskuharjoituksia ja työsaliharjoituksia uusille opiskelijoille yliopiston tuntiassistenttina. Tämä tie olisi voinut johtaa tutkijan työhön tai laboratoriokemistiksi, mutta eteen osui jotain muuta, järjestötyön lumo.
Ensin Karrus pääsi Kemia-lehden määräaikaiseksi toimitussihteeriksi vuodeksi. Sen jälkeen hän kirjoitti lehteen uutisia omalta alaltaan.
Puolivälissä lisensiaattiopintoja Heleena pääsi vakituiseen työsuhteeseen Suomalaisten Kemistien Seuran sihteeriksi. Työ tiedeseurassa osoittautui heti kutsumukseksi.
— Pääsin ison kongressin aputytöksi ja huomasin pian viihtyväni erittäin hyvin. Työ oli hyvin monipuolista. Oli iso onnenpotku, että työ oli siihen aikaan puolipäiväistä, niin sain tehdä opinnot loppuun. Halusin ilman muuta jatkaa opinnot päätökseen asti.
Kemian juhlaa
Heleena Karrus eteni työssään lopulta toiminnanjohtajaksi eli pyörittämään koko Suomalaisten Kemistien Seuraa.
Työhön on kuulunut erilaisten vuosittaisten projektien vetämistä. Yksi iso projekti on nytkin meneillään: suomalaisen kemian satavuotisjuhlavuosi isoine ohjelmineen.
Tänä vuonna juhlistetaan myös kemian jaksollisen järjestelmän 150-vuotisia. Vuonna 1869 venäläinen kemisti Dimitri Mendelejev ryhmitteli 63 tuolloin tunnettua alkuainetta taulukon muotoon.
Vuosien mittaan alkuaineiden määrä on noussut 118:aan. Viimeisimmät lisättiin järjestelmään pari vuotta sitten.
— Kemiaa kannattaa todellakin juhlia. Meillä ei olisi mitään ilman kemiaa: ei vaatteita, ei ruokaa, ei kännyköitä eikä teollisuutta.
Työ ei ole pelkkää juhlaa. Karrus pyörittää myös kemistien seuran taloutta ja ylläpitää yhteyksiä kemian alan toimijoihin. Hän myös rekrytoi nuoria mukaan toimintaan.
Onnea ja menetyksiä
Kun Heleena Karrus valmistui lisensiaatiksi ja siirtyi työelämään, edessä olivat vilkkaat perhe-elämän vuodet. Kolmen lapsen ikäerot ovat pienet.
— Mietin pienten lasten äitinä, että olipas hyvä, että tuli tehtyä opiskeluaikana muutakin kuin istuttua nenä kirjassa.
Hän nautti perhe-elämästä paljon. Oma perhe on ollut Karrukselle koko elämän tärkein asia.
— Olen ollut elämässäni kaikin puolin onnekas, sillä lapsuuteni ja nuoruuteni oli valtavan onnellinen. Onnellista lapsuutta olen yrittänyt tarjota lapsillenikin. Heistä on kasvanut kunnon kansalaisia.
Kolme aikuista lasta asuu ja elää jo omillaan. Onnen ja ilon ohella elämässä on ollut menetyksiä: Karruksen rakas aviomies kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten. Hän ei silti koe olevansa yksinäinen, sillä ystävyyssuhteet ovat lämpimät ja välit lapsiin tiiviit.
Usko tieteeseen
Yli 40 vuoden työura Suomalaisten Kemistien Seurassa on tuntunut toiminnanjohtajasta mielekkäältä ja monipuoliselta. Erityisen lämpimästi Karrus puhuu yhteistyöstä kemian opiskelijoiden kanssa.
— Minulle on tärkeää, että olen saanut joitakin nuoria opiskelijoita takaisin luonnontieteen uskoon: olen palauttanut heille uskon omaan alaansa.
Heleena Karruksen mielestä on tärkeää kertoa nuorille opiskelijoille, että kemisti voi työskennellä melkein missä vain, kuten vaikkapa Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina.
— Meitä työskentelee ministeriössä virkamiehinä, kaupallisissa töissä, opettajina, tutkijoina, lääkekehitystyössä ja laboratoriossa. Matemaattinen pohjakoulutus on niin vahva, että se antaa eväitä ihan mihin vaan. Opinnot todellakin kannattavat.
Kemian kieltä 90-vuotiaana
Kerran eräs iäkäs rouva kysyi Karrukselta, mitä kemia on. Onko se kieli? Hetken mietittyään Karrus tuumi, että kielihän se on, sillä jokainen kemisti ymmärtää toista, maasta ja kielestä riippumatta.
Tieteenala on ajaton ja paikaton — ja samalla ajankohtainen.
— Kemia on avainroolissa, kun mietimme, miten ratkaisemme kierrätyksen, kiertotalouden ja ilmastonmuutoksen kysymyksiä. Nuoret haluavat nykyisin töitä, joissa voi muuttaa maailmaa paremmaksi. Kemia on siinä tärkeässä asemassa.
Sitten kun Heleena Karrus jättää työnsä ja jää eläkkeelle, yksi asia on varma. Hän pysyy Suomalaisten Kemistien Seuran jäsenenä ja seuraa tiedeuutisia niin kauan kuin terveys sen sallii.
— Tunnen yhdeksänkymppisiä kemistinaisia, jotka vielä seuraavat alaansa. Haluan tulla samanlaiseksi.
Vuodet täyttyvät kemian lisäksi harrastuksiin uppoamisesta, mökkeilystä, hyväntekeväisyydestä ja ystävien kanssa matkustelusta, mutta myös lasten elämään keskittymisestä, Karrus kaavailee.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/19.