Väitöskirjan aineisto on kerätty ennen koronapandemiaa, mutta siinä kehitellyt menetelmät ovat käyttökelpoisia erityisesti nyt, kun ihmiset rynnistävät ruuhkaksi asti suosituille retkeilyreiteille. Ilmiö on kansainvälinen, vaikka näyttäytyykin eri paikoissa eri tavoin. Vuokko Heikinheimo on tutkinut aineistoja Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta ja Etelä-Afrikan kansallispuistoista sekä Helsingin seudun viheralueilta.
Pelkästään innokkaampien tagaajien ja postaajien avulla ei synny kokonaiskuvaa
Tutkimus osoitti, että ihmisten itse tuottamat paikkatietoaineistot tarjoavat arvokasta lisätietoa kansallispuistojen ja viheralueiden suunnittelun ja kestävän hallinnan tueksi. Tällä tutkimuksella ei ollut kaupallisia kytköksiä, mutta käyttäjien tuottamat aineistot voivat toki myös tarjota tietoa palveluiden kehittämiseen.
– Sosiaalisen median aineisto sopii täydentämään perinteisiä keinoja, kuten kävijälaskureita ja kyselyitä, sanoo Heikinheimo, joka on tutkimuksessaan arvioinut aineistojen käytettävyyttä maantieteellisen tiedon lähteenä.
Tutkimuksessa käytettiin erilaisia sosiaalisen median aineistoja ja huomattiin, että ne täydentävät toisiaan. Sosiaalisen median alustoja käyttävät eri ihmisryhmät ja eri tarkoituksiin.
Kaupungeissa sosiaalinen media kertoo erityisesti vapaa-ajan vietosta viheralueilla, mitä alueilla tehdään ja millaisista maisemista nautitaan. Urheilusovellusdata ja matkapuhelinaineistot tarjoavat tarkkaa tietoa puistokäyntien ajallisesta vaihtelusta, kuten missä ja milloin puistoissa kuljetaan. Sitä kautta saadaan tietoa myös työmatkapyöräilystä sekä muusta vapaa-ajan liikunnasta viheralueilla.
– Käyttäjälähtöiset paikkatietoaineistot auttavat ymmärtämään missä, milloin ja miten ihmiset käyttävät ja arvostavat kansallispuistoja ja viheralueita, erityisesti alueilla joita on muuten hankala monitoroida. Aineistojen epävarma saatavuus kuitenkin rajoittaa näiden aineistojen käyttöä tutkimuksessa. Lisäksi käyttäjäryhmiin ja aineistojen maantieteelliseen kattavuuteen liittyvät vinoumat sekä yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset rajoittavat käytännön sovelluksia, sanoo Heikinheimo. Toisaalta uudet datalähteet sisältävät tietoa sellaisilta ihmisryhmiltä ja sellaisista asioista, joita muuten olisi vaikea kartoittaa.
Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä
Artikkeli I luo katsauksen sosiaalisen median aineistojen hyödyntämiseen luonnonsuojelututkimuksessa, ja kuvailee keskeiset aineistolähteet ja analyysimenetelmät. Artikkelissa tunnistetaan lähestymistapoja, joiden mahdollisuuksia ei vielä ole täysin hyödynnetty luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen tutkimisessa.
Artikkeli II vertailee sosiaalisen median aineistoja kyselytutkimukseen ja kävijätilastoihin Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Suosituimmat aktiviteetit ja vierailukohteet toistuvat molemmissa aineistoissa.
Artikkeli III vertailee aika- ja paikkatietoon pohjautuvia menetelmiä sosiaalisen median käyttäjien kotimaan tunnistamiseen ja arvioi analyysiin liittyviä rajoitteita.
Artikkeli IV vertailee erilaisia käyttäjien tuottamia tietoja kaupungin viheralueiden käytön tutkimisessa. Tarkastelussa on sosiaalisen median dataa, matkapuhelinaineistoja, urheilusovellusdataa, sekä verrokkina osallistavan paikkatietokyselyn tuloksia.
Vuokko Heikinheimo teki väitöskirjansa Helsingin yliopiston Digital Geography Lab tutkimusryhmässä Social Media Data for Conservation Science –hankkeessa, joka on saanut rahoitusta KONEen säätiöltä.
Vastaväittäjänä on Professor Catherine Pickering, Griffith University, Australia, ja kustoksena on professori Tuuli Toivonen.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Department of Geosciences and Geography A.
Väitöskirja User-Generated Geographic Information for Understanding Human Activities in Nature on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Vuokko Heikinheimo, vuokko.heikinheimo@helsinki.fi, +358 407497961