Nyt jännittää. Luultavasti jokaisella suomalaisella avaruustutkijalla ― ja monella fyysikolla ja koodarillakin — on perhosia vatsassa. Tällä viikolla, perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa avaruuden kappaleet nimittäin liikahtavat sellaisiin asemiin, että 1990-luvulta asti valmisteltu tutkimusmatka Merkuriukseen voi alkaa.
Kansainvälistä suurhanketta Suomen osalta luotsannut dosentti
”Voidaan ihan mielellään järjestää erillinen ilotulitus homman kunniaksi, kunhan ei vaan tule satelliitin osista koostuvaa ilotulitusta silloin lauantaina”, Huovelin ja toinen hankkeessa keskeisesti mukana oleva Helsingin yliopiston tutkija, professori
Yksi katsoo aurinkoon, toinen planeettaa
Matkaan ammutaan tiivistä yhteistyötä tekevä
Bepi ja Mio taittavat matkaa samalla satelliittikyydillä ja kantavat mukanaan 16:ta tutkimusinstrumenttia, joista Huovelin on kantanut päävastuun Auringon säteilyä mittaavasta
Tunnelmia vuosikymmenen takaa
Yliopisto-lehtikin on ehtinyt seurata hanketta yli vuosikymmenen, joten myös toimituksessa pidätetään hengitystä. Tässä odottelun ratoksi luettavaa eli BepiColombo-kuulumisia numerostamme 11/2006:
Jutussa haastateltu professori