Työmaan jyräämä luonto pitää korvata — tutkijat laativat ohjeita ekologiseen hyvittämiseen
Eliölajeilta vietyjä ympäristöjä hyvitetään pelastamalla vastaavia ekosysteemejä toisaalla. Voiko suojellun Viiankiaavan luontoa kompensoida, jos alueelle perustetaan kaivos?

Liito-orava pysäytti työmaan, lehtiotsikko kertoo. Rakennushankkeita uhkaavat uutisten mukaan myös muut lajit ja luontotyypit: viitasammakko, lepakot, lahokaviosammal, kosteikot.

Sodankylässä on meneillään taloudellisesti ja oikeudellisesti merkittävä maankäyttökiista — ihmisen ja muiden lajien törmäys. Kiistan sydän on soidensuojeluohjelman ja Natura 2000 -direktiivien turvaama Viiankiaapa. Alue keidas- ja aapasoineen, rimpinevoineen, rämeineen, huurresammallähteineen ja koivulettoineen on kaunis ihmissilmälle ja arvokas lukemattomille lajeille.

Retkeilijä huomaa pitkospuureiteillä patikoidessaan hyttysparvien lisäksi varsinkin monenkirjavat linnut. Lintulajeista parikymmentä on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Vastaavista ongelmista kärsiviä kasvilajejakin on monta, putkilokasveista sammaliin.

Kuin Helsingin metro?

Osa Viiankiaavan aarteista on kuitenkin piilossa lampien, sammalten ja pitkosten alla. Kaivosjätti Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy on kiinnostunut alueen nikkelistä ja kuparista ja suunnittelee reilun kilometrin syvyyteen ulottuvia maanalaisia louhoksia.

Arvosoita parhaiten kunnioittavissa kaavailuissa kaivoksen kulkutunnelien suut, rikastamo ja jätealueet vietäisiin yli kilometrin etäisyydelle suojelualueesta. Näin ehkäistäisiin luontoarvojen vaarantuminen, kaivosyhtiö itse arvioi.

Sakatti Mining toivoo, että turvatoimet vapauttaisivat sen anomasta poikkeuslupaa, joka Natura-alueen töihin yleensä tarvitaan. Yhtiö on luvannut ehkäistä haittoja myös paikkaamalla louhoksen vuotokohtia ja kalliohalkeamia. Näin pohjaveden valuminen onkaloihin minimoidaan, jotta kaivoksen yllä levittyvä suo ei kuivuisi.

Sakatti Miningin toimitusjohtaja Pertti Lamberg on verrannut hanketta Helsingin metroon. Suomenlahden vedet eivät valu junatunneleihin, eivätkä Viiankiaavan letot ja sirppisammalet vaarannu, yhtiö arvioi.

Toisenlainen vertailukohta löytyisi Ruotsin puolelta Pajalasta, jossa kaivosyhtiö Northlandin rautakaivos romahdutti muutama vuosi sitten suoalueen pohjaveden pintaa 16 metriä. Northland teki hankkeessa konkurssin.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

Ehkäise, korjaa, korvaa

Kun ekologisia arvoja uhkaavissa rakennushankkeissa päätetään varjella luontoa, lähtökohtana on yleensä neljän portaittaisen periaatteen noudattaminen, tutkimusjohtaja, maankäytön ekologian asiantuntija Atte Moilanen kertoo.

Hän kuvaa porrasmallia lievennyshierarkiaksi, jossa parhaat vaihtoehdot ovat haittojen välttäminen ja minimointi. Kolmas askel on ennallistaa kärsineen alueen elinympäristöjä.

— Hierarkian neljäs porras on ennallistaa, suojella tai hoitaa vastaavan tyyppistä luontoa jossakin toisaalla.

Ajatus on sukua saastuttaja maksaa -periaatteelle. Pääministeri Sanna Marin kutsuu sitä pidäkkeeksi tottumukselle, että luontoa voisi tärvätä puolihuolimattomasti, vaihtoehtoja pohtimatta.

Hyvittäminen tarkoittaa pelastamista

Jos Viiankiaavan kaivoshanke toteutuu, haittoja pyritään kompensoimaan. Atte Moilanen ja kansallisen Luontopaneelin puheenjohtaja, professori Janne S. Kotiaho ovat laatineet ekologisen hyvityssuunnitelman alueelle.

— Suomalaiset kompensaatioprojektit ovat yleensä olleet kapea-alaisia. Niissä on mietitty yhtä lajia, kuten liito-oravan tai viitasammakon elinmahdollisuuksia, Moilanen sanoo.

— On kaivettu lain erityisesti suojaamalle sammakolle lammikko jonnekin kauemmas, aivan kuin tämä pelastaisi tilanteen. Toimitaan kuin lammikkoa ympäröineellä, vahinkoa kokeneella luonnolla ei olisi ollut mitään merkitystä.

Tilanne on muuttumassa: laajat ekologiset kompensaatiot ovat mukana hallitusohjelmassa ja valtioneuvosto on perannut asiaan liittyviä säädöksiä. Hyvittämisen suuntaviivat kirjataan loppusuoralla olevaan uuteen luonnonsuojelulakiin.

— Lain henki on, että jos hakee poikkeuslupaa suojelualueelle, uhanalaisten lajien ja luontotyyppien ekologisesta hyvittämisestä tulee pakollista.

Hyvittämistä on pohdittu ympäristöministeriön työryhmässä, johon myös Atte Moilanen kuuluu.

— Lisäksi sertifioidaan vapaaehtoinen kompensaatio, jota voi noudattaa suojelualueiden ulkopuolella.

Hyvitykseksi ei voi ajatella sellaisen luonnon osoittamista muualla, joka olisi turvassa muutenkin. Hyvitys on hyvitys vasta, kun se todella pelastaa jotakin, Moilanen muistuttaa.

Suomessa metsien hakkuupaine on kova, joten suojelua kaipaavia metsiä riittää. Suolajien mahdollisuuksia taas voi kohentaa lähinnä niin, että kunnostaa puuntuotannon toivossa ojitettuja alueita.

— Suojeluun tai ennallistamiseen hyvin sopivia soita on tunnistettu satojatuhansia hehtaareja etenkin Keski- ja Etelä-Suomesta, Moilanen toteaa.

Pölyä, melua, tärinää

Viiankiaavan Natura-raportin taulukoissa saukot vilahtelevat lapinsirppisammalien, lapinleinikkien ja lettorikkojen seassa. Lintukanta on sakeaa: jänkäsirriäiset, pohjansirkut, keltavästäräkit, ampuhaukat, pohjantikat ja monet muut linnut levittelevät siipiään pohjoisen maiseman yllä.

Mitä ekologinen kompensaatio sitten tarkoittaisi Sodankylän harvinaisten lajien ja elinympäristöjen kannalta? Kaivoksen suorat haitat todennäköisesti keskittyisivät Viiankiaavan lounaispuolella sijaitsevaan Kuusivaaran talousmetsään ja sitä vierustaville suojelemattomille soille. Näin Moilanen ja Kotiaho arvioivat monikymmensivuisessa analyysissään.

Epäsuorat haitat sen sijaan ulottuisivat Natura-alueellekin. Vedenpinta voi laskea etenkin Viiankiaavan länsiosissa, minkä lisäksi kaivostoiminta tuottaisi pöly- ja meluhaittoja. Tärinä kuuluisi ja valo vilkkuisi kaukana kaivoksesta. Ihmisen läsnäolon ja liikenteen jäljet heijastuisivat muuhun luontoon.

— Puhutaan luontoarvojen osittaisesta menetyksestä, joka voi peruuntua häiriön loputtua, Moilanen luonnehtii.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

Katse 30 vuoden päähän

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa Sakatti Mining sitoutui vapaaehtoisiin ekologisten hyvityksiin, joilla haitat korvattaisiin bonusten kera: tavoite on niin sanottua kokonaisheikentymättömyyttä kunnianhimoisempi. Hyvitysalan täytyy olla haittaa kärsinyttä aluetta huomattavasti suurempi.

— Rakentamisen haitat ovat nopeita, varmoja, täydellisiä ja pitkäkestoisia ellei pysyviä. Ennallistamis- ja suojeluhyvitykset taas ovat osittaisia, epävarmoja ja viiveellä toteutuvia. Isompi pinta-ala paikkaa tätä epäsuhtaa, Moilanen kuvaa.

Pelastusvaikutusten viipyminen kasvattaa korvausalaa tarkan laskukaavan mukaan. Sodankylän tapauksessa tähdätään 30 vuoden päähän, jolloin hyvitykset ja haitat olisivat keskimäärin tasapainossa.

Laskelmissa täytyy tietysti huomioida myös se, minkä kuntoista luontoa tärvellään. Jos yksi hehtaari luonnontilaista suota menetetään kokonaan, sen korvaamiseksi pitää viivytykset huomioiden ennallistaa ja suojella noin 15 hehtaaria suota muualta, Moilanen ja Kotiaho arvioivat Viiankiaavalla.

Estääkö laki lipeämiset?

Tutkijat taulukoivat suunnitelmaansa tarkkoja hyvityspinta-aloja luontotyypeittäin. Jos kaivoshanke toteutuu, hyvitykset pitää töiden edetessä arvioida uudelleen. Kyse on nimittäin niin sanotusta sopeutuvasta kompensaatiosta: mikäli haitat ovat ennakoitua laajempia, hyvitysalaakin kasvatetaan.

Täsmälliset, kattavat suunnitelmat ja hurskaat lupaukset eivät kuitenkaan vie perille asti. Eri puolilla maailmaa on nähty, että hyvitysten käytännön toteutukset jäävät helposti riittämättömiksi. Sopivaa korvaavaa luontoa ei ehkä löydy tai työt hyvitysalueella saatetaan hoitaa huonosti.

On käynyt niinkin, että yritys on rakentamisen jo aloitettuaan kyseenalaistanut kompensaatiot lakiteitse.

— Suomessa kaikki tällainen lipeäminen yritetään estää uudella lainsäädännöllä, Moilanen sanoo.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2021. 

Katso myös

Teema: Ilmasto ja luonnon monimuotoisuus

Tiedekulman Pinnalla-ohjelma 19.10.2021 klo 12 | Mi­ten maa­il­man maat py­säyt­tä­vät luon­to­ka­don?

Laki uudistuu

Rakentamisen ja muun maankäytön sääntely ei tällä hetkellä ohjaa ottamaan luonnolle koituvia haittoja riittävän vakavasti. Luontokatoa saa aiheuttaa ilmaiseksi: luonnon tarjoamilla hyödyillä ei ole hintaa eikä sille aiheutetuista tuhoista useinkaan tarvitse maksaa.

Kun luonnonsuojelulaki on parhaillaan uudistumassa, tarkoituksena onkin parantaa ekosysteemipalveluiden ylläpitoa ja uhanalaisten lajien suojaamista. Yksi keinoista on ekologinen kompensaatio eli lajeille ja luontotyypeille aiheutettavien heikennysten hyvittäminen toisaalla — vaikkapa aiemmin vaurioitetun ekosysteemin kunnostaminen.

Ekologinen kompensaatio siirtää haitat osaksi työmaan hintaa. Näin budjetista vastuussa olevien kannattaa suosia vaihtoehtoja, joista elonkirjo heikkenee mahdollisimman vähän.

Kompensaatio luo parhaassa tapauksessa uutta liiketoimintaa. Esimerkiksi ammattinsa vähitellen menettäville turpeen tuottajille ja heidän koneilleen voi löytyä työtä soiden ennallistamisessa.