Luonnon monimuotoisuus vähenee nopeasti kaikkialla maailmassa. Luonnonsuojelualueita on pidetty yhtenä keskeisenä ratkaisuna jäljellä olevan luonnon säilyttämiseksi. Vaikka suojelualueet ovat eittämättä hidastaneet luontokatoa, saattaa niiden tehokkuus vaihdella eri eliölajien välillä. Helsingin yliopiston tutkimusryhmä selvitti luonnonsuojelualueiden tehokkuutta tarkastelemalla satojen lajien esiintymisessä havaittuja muutoksia suojelualueilla ja niiden ulkopuolella.
Tutkijat havaitsivat vaihtelevia vaikutuksia lajien esiintymisiin, mistä voidaan päätellä, että nykyiset suojelualueet eivät yksin ratkaise luontokadon pysäyttämistä. Luontokadon torjumisen sijaan nykyisten suojelualueiden tärkein vaikutus ilmenee lajien vähenemisen hidastumisessa. Tällä hetkellä luonnonsuojelualueet antavat meille lisää aikaa vaikuttaa luontokadon perimmäisiin syihin.
– Tuloksemme osoittavat, että eri eliöryhmien välillä on suurta vaihtelua alueen suojelun vaikutuksissa. Hyöty on suurin linnuilla: viidesosa lintulajeista hyötyy suojelusta. Kasveista lämpöä suosivat lajit hyötyvät muita enemmän. Koska tarkasteltuja lajeja on satoja, on hyötyvienkin lajien lukumäärä suuri. Suojelualueet auttavat ennen kaikkea hidastamalla lajin esiintymisen vähenemistä, sanoo apulaisprofessori Marjo Saastamoinen, tutkimuksen johtava kirjoittaja Helsingin yliopistosta.
– Tärkeä havainto oli kuitenkin se, että laajat suojelualueet ja pitkät suojeluajat tehostivat myönteisiä vaikutuksia. Näissä tapauksissa lajien saavuttama hyöty kasvoi, mikä vahvistaa käsitystä suojelun todellisista hyödyistä.
Suojelualue ei yksin pysäytä eliölajien vähenemistä
Paras tapa arvioida luonnonsuojelualueiden tehoa on vertailla lajien tilannetta suojelualueilla ja vastaavilla toistaiseksi suojelemattomilla alueilla. Vaikka menetelmä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, sitä käytetään harvoin. Helsingin yliopiston ekologisen muutoksen tutkimuskeskuksen (Research Centre for Ecological Change, REC) tutkijat käyttivät kuitenkin juuri tätä menetelmää tarkastellessaan sadoista lajeista 40 vuoden aikana kerättyjä tietoja.
Tulokset olivat vaihtelevia. Monien lajien tilanne oli samansuuntainen sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Tutkijoiden mukaan huomattavaa on, että suojelualueet eivät yksin pysäytä eliölajien esiintymisen vähenemistä. Suojelu hidastaa kehityskulkua, mutta harvoin pysäyttää tai kääntää sen. Siksi luontokadon pysäyttäminen vaatii luonnonsuojelualueiden lisäksi tehokkaita toimia suojelemattomillekin alueille.
Arvokkaita pitkäaikaisaineistoja
Suomalaiset suhtautuvat innokkaasti vuotuisiin lajilaskentoihin. Kerättyjen tietojen ansiosta tuoreessa tutkimuksessa pystyttiin vertailemaan lintujen, nisäkkäiden, kasvien ja järvien kasviplanktonin esiintymistä suojelluilla ja suojelemattomilla alueilla 40 vuoden aikana.
Tutkimuksessa oli mukana 638 lajia. Tulosten mukaan suojelusta hyötyi
- yksi viidestä lintulajista
- yksi kahdeksasta nisäkäslajista ja
- yksi kahdestakymmenestä kasvi- tai kasviplanktonlajista.
– Tuloksemme eivät missään nimessä osoita, että suojelualueita ei pitäisi perustaa, sanoo tutkimuksen johtava kirjoittaja Andrea Santangeli.
– Päinvastoin suojelualueet antavat meille aikaa reagoida lajien taantumiseen. Suojelemalla tietyn alueen hidastamme monen lajin katoamista paikallisesti. Toisaalta lajikadon pysäyttämiseen ei riitä se, että varaamme pieniä maa-alueita sieltä täältä suojelutarkoituksiin.
Alkuperäinen julkaisu:
Santangeli, A., Weigel, B., Antão, L.H. et al. Mixed effects of a national protected area network on terrestrial and freshwater biodiversity. Nat Commun 14, 5426 (2023). https://doi.org/10.1038/s41467-023-41073-4
Yhteistyökumppanit
Yli 500 000 havainnon tiedot sisältävää seuranta-aineistoa koordinoivat yhteistyökumppanimme Suomen ympäristökeskuksessa, Luonnonvarakeskuksessa ja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.
Suojelualueiden vaikutusten tehostamiseksi Santangelilla on selkeä suositus:
– Tärkeintä on, että sopivia elinympäristöjä on saatavilla muuallakin kuin vain suojelualueilla. Suojelualueet voivat toimia ikään kuin pelastusveneinä, mutta pitkällä aikavälillä veneetkin tarvitsevat turvasataman.
Molemmat tutkijat korostavat, että nykyiset suojelualueisiin perustuvat käytännöt eivät yksin riitä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Tärkeintä on hoitaa olemassa olevia suojelualueita entistä paremmin ja lisätä niiden välisiä kytköksiä lisäämällä suojeltuja alueita. Meidän tulee kuitenkin myös parantaa suojelualueiden ulkopuolella olevia ympäristöjä niin että ne säilyvät elinkelpoisina. Lajeille täytyy löytyä turvasatamia myös suojelualueiden ulkopuolelta.