Luontokato uhkaa myös ihmistä: vaarassa ovat ruokaturva, talous, terveys ja elämänlaatu
Lintujen väheneminen on merkki elonkirjon nopeasta köyhtymisestä.

Tiyy-tiyy-tiyy-tiyy-tiyy. Enää ei kuulu haikea viheltely Suomen saloilla. Pieni harmaa hömötiainen on käynyt harvinaiseksi, vaikka aikoinaan se oli yksi yleisimmistä lintulajeistamme.

1950-luvulla Suomessa eli noin 1,8 miljoonaa hömötiaisparia. Vuonna 2019 niitä oli enää puoli miljoonaa paria, ja suunta on jyrkästi alaspäin. Lintu lasketaan erittäin uhanalaiseksi.

Hömötiaisia vaivaa niille sopivien varttuneiden metsien katoaminen. Hömötiaiset tarvitsevat talvehtimisreviirin, jossa ne voivat jemmata hyönteiskätköjä vanhojen puiden koloihin. Keväällä ne kaipaavat lahopökkelöitä pesäpuiksi. Tällaisia ei talousmetsistä enää juuri löydy.

Suomen linnuilla ei mene nyt kovin hyvin. 35 prosenttia niistä on uhanalaisia. Eri lintulajeilla on omanlaiset ongelmansa, mutta niitä yhdistää yksi seikka: elinympäristöjen heikentyminen.

Tietynlaisiin oloihin sopeutuneet linnut eivät pärjää, kun niiden ympäristö muuttuu nopeasti. Sama ongelma koskee koko maailman lintuja.

Miksi ihmisten sitten pitäisi kantaa huolta linnuista?

— Ne ovat ravintoketjun huipulla ja niistä on paljon aineistoa ja tutkimusta. Linnut kertovat ympäristön tilasta laajemminkin. Jos linnut kärsivät, on syytä epäillä, että monilla muilla lajeilla on sama tilanne, vaikka niistä ei tiedetäkään yhtä paljon, sanoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Vanhan ajan hiilikaivoksissa pidettiin kanarialintua varoittamassa ilmanlaadun heikkenemisestä. Jos lintu kuoli, se toimi hälytyksenä. Ehkä maailman lintukato on samanlainen hälytysmerkki.

Luonnon sopeutumiskyky kärsii

Kun luonnon tasapaino järkkyy, myös ihmislaji kokee seuraukset karvaasti. Jos luontokatoa ei saada pysäytettyä, se vie perustan ruokaturvalta, terveydeltä, taloudelta ja elämänlaadulta, toteaa Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Aino Juslén:

— Vasta viime vuosina asian vakavuuteen on alettu herätä tutkijapiirien ulkopuolellakin.

Luontokato on luonnon monimuotoisuuden, elonkirjon heikentymistä. Se tarkoittaa yksilöiden määrän vähentymistä pahimmillaan sukupuuttoon asti mutta myös lajien geneettisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien köyhtymistä.

Monimuotoinen luonto on sopeutuva ja joustava, se pystyy toipumaan kärsimistään iskuista. Kun monimuotoisuus vähenee, hapertuu myös sopeutumiskyky. Tällä hetkellä lajien olosuhteet muuttuvat niin nopeasti, ettei evoluutio pysy perässä.

Haavoittuvaisuus koskee myös monia viljelykasveja, joiden geneettinen monimuotoisuus on köyhtynyt niin, että yksilöt ovat toistensa klooneja. Tällaiset kasvit ovat alttiita taudeille, joten koko lajike saattaa kadota, kuten kävi takavuosien suosituimmalle banaanille. Nykyistä suosikkibanaania uhkaa sama kohtalo.

Lehikoinen vertaa luontokatoa lentokoneeseen, josta irtoaa pultteja ja muttereita. Yhden tai kahden menetys ei ehkä haittaa, mutta jossain vaiheessa ylitetään raja, joka johtaa koko koneen tuhoutumiseen.

Ei ruokaa ilman mikrobeja ja hyönteisiä

Eri eliöiden vaikutus toisiinsa on mutkikasta ja hienovaraista, eikä häiriytynyttä yhteispeliä osata korjata. Ruoan kasvattaminen käy vaikeaksi, elleivät maaperän mikrobit muokkaa hedelmällistä maata ja elleivät hyönteiset pölytä viljelykasveja.

Hyönteisten vähenemistä on laskettu niin sanotun tuulilasi-indeksin avulla. Esimerkiksi Tanskassa on seurattu ajoneuvojen tuulilaseihin iskeytyvien hyönteisten määrää 20 vuoden aikana ja havaittu 80 prosentin vähentymä.

Myös ihmisten terveys vaarantuu luontokadon takia. Monimuotoinen luonto parantaa immuniteettia ja luonnon köyhtyminen näkyy esimerkiksi allergioiden lisääntymisenä. Luontokato lisää eläimistä ihmisiin leviävien sairauksien riskiä, kun ihminen valtaa yhä enemmän alaa eläimiltä ja eläintenkin immuniteetti heikentyy.

Henkinen hyvinvointi nojaa niin ikään paljon luontoon. Luonnon köyhtyessä köyhtyy myös elämänlaatu.

— Tulevien sukupolvien — ja jo omien lastenkin — tulevaisuus huolettaa, Juslén sanoo.

Metsänhoitoa, rakentamista ja ruokakulttuuriakin pitää muuttaa

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ainakin suojelualueita tarvitaan lisää. Tutkijat ja ympäristöaktivistit ovat kolanneet kinoksia saimaannorpille ja tehneet petolinnuille tekopesiä. Heikentyneitä luontoympäristöjä on ennallistettu, ja hätätapauksessa lajeja voidaan jopa siirtää uusille alueille.

Juslénin mielestä nämä ovat sinänsä hyviä keinoja, mutta eivät pelasta kokonaisuutta. Tärkeämpää on tehdä muutoksia koko yhteiskunnassa ja talouden joka sektorilla. Rakentamisen, viljelyn ja metsänhoidon monimuotoisuudelle aiheuttama haitta pitäisi vähintäänkin kompensoida toisaalla.

Yksilötasolla luontokatoa voi torjua esimerkiksi suosimalla kasvis- ja lähiruokaa ja pienentämällä hiilijalanjälkeään.

Ilmastonmuutos pahentaa luontokatoa, koska lajit eivät ehdi sopeutua lämpenevään ympäristöön. Moni ilmastonmuutosta hillitsevä toimi hillitsee myös luontokatoa. Eivät kuitenkaan kaikki: elinympäristöjen tuhoutuminen maankäytön vuoksi voi olla luontokadon kannalta vielä lämpenemistäkin haitallisempaa.

Jos puu korvaa fossiiliset polttoaineet ja sähköautojen akkujen vaatima litium houkuttaa perustamaan uusia kaivoksia, luontokato voi kiihtyä.

Luontokato ei vielä ole yhtä tunnettu kriisi kuin ilmastonmuutos. Sitran selvityksen mukaan kaksi kolmannesta Suomen kunnista on asettanut tavoitteen ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vastaava tavoite luontokadon osalta on vasta joka viidennellä kunnalla.

Luonnon hinnoittelu on hankalaa

Aino Juslén kannattaa lämpimästi Suomen luontopaneelin vaatimusta ympäristölle haitallisten tukien lakkauttamisesta. Myös luonnon monimuotoisuuden ja työllisyyden tukeminen samanaikaisesti on hänestä hyvä ehdotus.

— Tarvitaan nopea ja perusteellinen murros. Mutta samalla on otettava huomioon sosiaalinen kestävyys ja oikeudenmukaisuus.

Alkuvuodesta 2021 Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Partha Dasgupta julkaisi laajan raportin luontokadosta. Raportin mukaan luontokadon taustalla on se, että luonnon arvo ihmiskunnalle ei näy markkinahinnoissa. Lisäksi luonnon tuhoamista rahoitetaan enemmän kuin sen suojelemista.

Dasgupta päätyikin vaatimaan hintalappua luonnolle. On lakattava kohtelemasta sitä ehtymättömänä resurssina, jota se ei ole.

Juslén on samaa mieltä siitä, että luonnon taloudellisen arvon korostaminen voi nostaa tutkijoiden viestin paremmin esiin. Toisaalta luonnon hinnoittelu on lähes mahdotonta.

Luontokato kietoutuu talouteen, kun ihmisväestö kasvaa ja kuluttaa yhä enemmän. Se on samanaikaisesti globaali ja äärimmäisen paikallinen ongelma.

Suomen luonnon monimuotoisuutta voidaan suojella vain Suomessa. Toisaalta väestönkasvuun, liikakalastukseen, sademetsien tuhoon ja saastumiseen on mahdollista vaikuttaa vain kansainvälisellä yhteistyöllä.

Pökkelöitä tarvitaan myös talousmetsiin

Lintujen suojelussa on Suomessa useita menestystarinoita. Esimerkiksi merikotka ja laulujoutsen on pelastettu sukupuuton partaalta. Aleksi Lehikoinen kuitenkin huomauttaa, että näissä on kyse vainon ja metsästyksen lopettamisesta. Vaikeampaa on pidättäytyä elinympäristöjen tuhoamisesta.

Luontokatoa aiheuttaa pyrkimys saada maa-alueesta irti täysi tuotto. Kun maa- ja metsätaloudessa on ryhdytty toimimaan yhä tehokkaammin, muulle luonnolle jää entistä vähemmän tilaa. Intensiivinen maankäyttö johtaa yksipuolisuuteen.

— Pitäisi tinkiä maankäyttötavoitteista ja antaa muulle luonnolle mahdollisuus säilyä ja jopa elpyä, Lehikoinen sanoo.

Jos tahdomme pelastaa hömötiaisen, metsäpolitiikkaa pitäisi muuttaa.

— Perussyy metsälintujen ahdingolle on se, että hakkuumäärät ovat korkeita ja paineet niihin ovat yhä suuret. Kun hakkuut lisääntyvät, metsälinnut vähenevät. Talvella hakkuuaukiolla on noin kahdeksan kertaa vähemmän lintuja kuin metsässä.

Hömötiainen ei ole vanhojen metsien laji. Sille riittää, että metsässä on varttuneita puita. Jo jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen olisi suuri apu.

Talousmetsässäkin voisi olla huomattavasti nykyistä enemmän hömötiaiselle sopivia pökkelöitä. Niistä kiittäisi myös moni muu uhanalainen laji.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2021. 

Katso Tiedekulman ohjelmasarja Luontokadon ratkaisijat 16.-25.11.2021

Tutustu teemaan Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus

Tue tutkimusta luontokadon pysäyttämiseksi

Perhosniittyjä kaupunkiin

Kestävyystieteiden professori Chris Raymond on tutkinut, kuinka kaupunkisuunnittelussa voidaan ottaa huomioon luonnon monimuotoisuus. Usein ympäristönäkökohdat vaativat tasapainottelua. Viheralueille suunnitellaan Helsingissäkin täydennysrakentamista, jotta liikenne kaupunkiin ei lisääntyisi.

— Kyse ei ole vain siitä, rakennetaanko, vaan miten rakennetaan ja miten luonto integroidaan rakennusten lomaan. Esimerkiksi korkeammat rakennukset voisivat säästää maata luonnolle.

Kööpenhaminassa Raymond veti hanketta, jossa tutkijat, asukkaat ja kaupunkisuunnittelijat istuttivat yhdessä pölyttäjille sopivia kasveja samalla, kun tutkijat kertoivat pölyttäjistä ja niiden merkityksestä. Yhteistyössä oli mukana myös yritys, joka toi alueelle mehiläispesiä ja työllisti paikallisia ihmisiä.

Helsingissä Raymond haluaisi tutkia sitä, kuinka Malmin lentokentän alueen suunnittelussa huomioidaan kestävyys, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Raymond on järjestänyt luonnonsuojelualueilla työpajoja, joissa kootaan yhteen metsänomistajat, tutkijat ja kansalaiset. Demokratian kannalta on tärkeää, että eri osapuolet saavat äänensä kuuluviin, Raymond arvioi.

— On ymmärrettävä eri näkökulmia ja etsittävä kompromisseja.

Tärkeää on puhua siitäkin, mitkä luontokadon seuraukset ovat ihmisille, jos mitään ei tehdä. Kaikki poliitikot eivät ole vielä valmiita keskustelemaan tästä. Kaupungit kuitenkin näyttävät mallia. Viheralueiden ja perhosniittyjen lisääminen rakennusten väliin parantaa elonkirjoa ja kaupunkilaisten hyvinvointia.

— Talouskasvu ei voi olla pyhä lehmä, on puhuttava myös luonnon itseisarvosta.