Pitääkö tutkimuksen tuottaa innovaatioita tai tarjota suoria vastauksia yhteiskunnan ongelmiin?
Keskustelu akateemisen tutkimuksen ja eri tieteenalojen hyödyllisyydestä on viime vuosina käynyt kiihkeänä sosiaalisessa mediassa. Viime vuosikymmenellä Suomen hallitus leikkasi tieteen rahoitusta reilusti.
Kehitys uhkaa perustutkimuksen asemaa. Helsingin yliopiston tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori Petri Ylikosken mukaan perustutkimuksen päämäärä on tiedon ja ymmärryksen kartuttaminen. Se ei välittömästi vastaa esimerkiksi rahoittajien asettamiin tavoitteisiin.
– Hyödyllisyys ei ole perustutkimuksen motivoiva päämäärä, Ylikoski sanoo.
Tutkimuksen vaikutusta ei voi ennakoida
Tutkimuksen hyödyllisyyttä on vaikea mitata, sillä sitä ei usein voi ennustaa.
Ylikosken mukaan tämä näkyy selvästi muun muassa teknologioiden historiassa.
– Perustutkimuksella on ollut siinä suuria mahdollistavia vaikutuksia, joita ei ole voitu ennakoida.
Esimerkkeinä Ylikoski mainitsee sähkön ja tietokoneet.
– Sähkömagnetismi löytyi perustutkimuksen kautta, mutta kukaan ei voinut ennakoida, että 150 vuoden päästä koko maailma perustuu sähköön. Ja kun filosofit ja matemaatikot kehittelivät 1900-luvun alussa formaalia logiikkaa, kukaan ei tiennyt, että syntyy perusta moderneille tietokoneille.
On tietysti lukemattomia vastaesimerkkejä perustutkimuksesta, joka ei ole johtanut mihinkään. Ylikosken mukaan niin pitääkin olla.
– Perustutkimuksessa on oltava valmis siihen, ettei tutkimuksesta tule käytännön hyötyä tai edes tiedollisia läpimurtoja. Voittoja ei jaeta joka kerta, mutta jotkut voitot voivat olla hyvin merkityksellisiä.
Kasvit pakottavat tutkijan hylkäämään ennakko-odotukset
Kasvien tutkiminen on osuva esimerkki siitä, miten vaikeaa tutkimuksen suuntaa ja hyötyä on ennakoida.
Helsingin ja Zürichin yliopistojen ekologian professori Anna-Liisa Laine tutkii kasvitauteja luonnossa. Kun luonnosta kerätään pitkältä ajalta havaintoaineistoa, tutkimusta tehdään usein ilman hypoteeseja.
– Minulla on toki tutkijana odotuksia, mutta ne voivat osoittautua vääriksi. Tutkimus voi lähteä ihan eri suuntaan kuin kuvittelin, Laine sanoo.
Näin on syntynyt merkittäviä läpimurtoja. Ketoverkostojen pitkäaikaisseuranta Ahvenanmaalla osoitti, että kasvitautia esiintyi harvemmin niillä alueilla, joilla ketoverkosto on tiheä.
Löydös on ekologisen teorian vastainen, ja Laine piti sitä niin epätodennäköisenä, ettei aluksi uskonut asiaa. Signaali kuitenkin vahvistui vuosi vuodelta, joten tutkimusryhmä lähti selvittämään, mistä se johtui. Selvisi, että kedoilla, jotka ovat lähellä toisiaan, on enemmän vaihtelua vastustuskyvyssä. Maisemanrakenne siis vaikuttaa merkittävästi geneettisen monimuotoisuuden rakentumiseen.
– Tällaista löydöstä en olisi ikinä osannut lähteä varta vasten etsimään.
Laineen mielestä on vaarallista arvottaa etukäteen, mikä tutkimus osoittautuu hyödylliseksi ja mikä ei.
– Turhaa tutkimusta ei ole olemassa, ja toisaalta mikään tutkimus ei ole yksinään vaikuttava. Jokainen uusi löydös on merkityksellinen suhteessa siihen, miten se linkittyy aiempiin löydöksiin.
Rahoituspaineet vaikuttavat tutkimusaiheisiin
Mikä rajoittaa tutkijoiden vapautta seurata uteliaisuuttaan? Petri Ylikosken mukaan yliopistojen talous on viime vuosina viritetty niin tiukalle, että perustutkimukselle on vähemmän aikaa.
Yliopistot ovat aiempaa riippuvaisempia ulkopuolisesta rahoituksesta. Rahoittajien mielenkiinnon kohteet ohjaavat, millaista tutkimusta tehdään.
– Paineet eivät ole spesifejä, mutta niillä on vaikutusta. Rahoitus on kytketty päämääriin, ja ne vaikuttavat siihen, millaisia tutkimushankkeita ylipäätään kannattaa ajatella, Ylikoski sanoo.
Anna-Liisa Laineen työryhmä kamppailee jatkuvasti pitkäaikaisseurantojen rahoituksen puolesta. Seurannoista ei ehkä saa välitöntä hyötyä, mutta ne ovat korvaamattomia, kun etsitään ratkaisuja isoihin ongelmiin, kuten ilmastokriisiin ja biodiversiteettikatoon.
Luonnon pitkäaikaisaineistot voivat paljastaa jotain, mitä kukaan ei osaa vielä ennakoida.
– Jos menetämme seurannat, menetämme signaalin siitä, miten luonto reagoi, Laine sanoo.
Ylikosken mukaan myös lisääntynyt vihapuhe ja asiantuntijoiden haastaminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voivat vaikuttaa tutkimusaiheisiin.
– Koska uhkausten mahdollisuus on olemassa, saatetaan hakeutua sellaisten aiheiden pariin, joiden ei uskota herättävän negatiivisia huomioita.
Tutkijan vapaus seurata uteliaisuuttaan on välttämätöntä tieteelle
Anna-Liisa Laine työskentelee tällä hetkellä Sveitsissä. Siellä professorit saavat tutkimusrahoitusta, jota ei ole korvamerkitty mihinkään. Se mahdollistaa tutkimuksen, jota Suomessa ei voisi tehdä.
Jos autonomia katoaisi, katoaisi työn mielekkyys.
– On ok tunnistaa yhteiskuntatasolla tiedon puutteita ja pyrkiä ohjaamaan tutkimusta siihen suuntaan, että puutteita saadaan korjattua. Samalla täytyy kuitenkin pitää huoli siitä, että tutkimusyhteisön sisältä nouseville tutkimuskysymyksille on tilaa, Laine sanoo.
Samaa mieltä on Ylikoski. Hän huomauttaa, että tutkijan vapaus seurata uteliaisuuttaan on olennaista, jotta asioita voidaan tarkastella kriittisesti. Vain siten tiedeinstituutio voi toteuttaa perustarkoitustaan eli tuottaa luotettavaa tietoa.
– Perustutkimus on itsemääräytynyttä ja vapaata: voidaan ajatella vaihtoehtoisesti ja lähteä uusille poluille. Tietty määrä vapaata tutkimusta, jota ei ole ankkuroitu rahoittajien odotuksiin tai mihinkään muuhun, on siksi välttämätöntä.