Superbakteerit hyppivät vauhdilla ihmisten ja eläinten välillä

Tutkijat päättelevät tuoreessa tutkimuksessa, että lehmät ovat lähde stafylokokkikannoille, jotka nykyään aiheuttavat infektioita ihmisille.

MRSA-stafylokokki on esimerkki taudinaiheuttajista, joita kutsutaan usein superbakteereiksi. Nämä superbakteerit ovat vastustuskykyisiä useimmille antibiooteille ja aiheuttavat vakavia infektioita.

– MRSA:n tapauksessa nämä bakteerit ovat myös levinneet sairaaloissa lähes maailmanlaajuisesti, kertoo Helsingin yliopiston professori Jukka Corander, joka oli mukana kansainvälisessä tutkijaryhmässä, joka selvitti stafylokokkien evoluutiota usean vuosituhannen ajalta.

Apuna sekvensoitu bakteerien perimä

Laajassa työssään tutkijat sekvensoivat superbakteerien koko perimän isosta kirjosta näytteitä eri eläinlajeilta ja ihmisiltä ja kykenivät selvittämään perimän muutokset, joiden avulla bakteeri on kyennyt toistuvasti sopeutumaan uusiin isäntäorganismeihin vuosituhansien saatossa.

Alussa oli kuitenkin ihminen

Genomianalyysien perusteella ihminen on todennäköisin alkuperäinen isäntälaji näille superbakteereille ja kyky kolonisoida kotieläimiä ilmaantui DNA:n muutosten perusteella aikakaudella, jolloin ensimmäiset eläimet kesytettiin maatilojen tuotantoeläimiksi.

Tuoreessa Nature Ecology & Evolution -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että lehmät ovat kuitenkin lähde niille stafylokokkikannoille, jotka nykyään aiheuttavat MRSA-infektioita ihmisille ympäri maailmaa.

– Havaintomme korostaa bakteerien epidemiologisen seurannan tärkeyttä, jotta potentiaalisesti epidemioita aiheuttavat kannat voitaisiin havaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Jukka Corander sanoo.

Bakteeri kaappaa perimäänsä uusia geenejä

Perimän yksityiskohtaiset analyysit paljastivat, että bakteerin hypätessä uuteen isäntälajiin, se kaappaa perimäänsä uusia geenejä, jotka auttavat sitä sopeutumaan ja säilymään hengissä pidemmällä aikavälillä. Joissakin tapauksissa nämä geenit antavat bakteereille resistenssin yleisesti käytetyille antibiooteille, ja silloin niistä tulee niin sanottuja superbakteereita.

Tutkimus voi osaltaan auttaa kehittämään strategioita, joilla minimoidaan riski uusien kantojen siirtymisestä ihmispopulaatioon sekä auttaa hidastamaan antibioottiresistenssin ilmaantumista ja leviämistä.

Lähde: Emily Richardson et al. (2018) Gene exchange drives the ecological success of a multi-host bacterial pathogen, Nature Ecology & Evolution, DOI: 10.1038/s41559-018-0617-0

Lue lisää:
Bakteerien evoluutiolle löytyi yllättävä lainalaisuus
Täsmälääkkeitä bakteeri-infektioihin
Usein kysyttyä MRSA:sta Eviran sivuilla