Keski-Eurooppaa peitti muinoin laaja metsä, josta on enää jäljellä vain siru, Puolan Białowieża. Vuosisatoja uinunut aarnio kertoo vanhojen metsien ja kääpälajien historiasta.

Dosentti Tuomo Niemelä kapuaa työhuoneeseensa Kasvimuseon vintille. Hän on vastikään palannut Białowieżasta tutkimusryhmänsä ja uusien näytteiden kanssa.

Juha Kinnunen, Dmitry Schigel ja minä aloitimme tämän kääpätutkimuksen vuonna 2008. Tänä syksynä löysimme lajin, jota kukaan meistä ei ollut nähnyt. Koskaan. Missään. Buglossoporus pulvinus on komea kääpä, jolla ei ole suomenkielistä nimeä, Niemelä kertoo.

Myös biologian tutkija Kinnunen on saapunut Kasvimuseolle. Hän kuvailee kääpien ja muiden lahottajasienten runsautta, jonka harjaantunut katse Białowieżasta löytää.

— Kun käännän lahopuun, sen alla voi olla ihan mitä vain. Buglossoporus kuuluu unelmaosastoomme. Sitä on metsästetty joka vuosi.

— Ja sitten on lajeja, joiden löytämistä ei osaa edes toivoa, Niemelä huomauttaa.

Hän viittaa kääpiin, joita ryhmä on kuvannut tieteelle. Lajirunsaus kertoo luonnon hitaasta hengityksestä, metsän katkeamattomasta historiasta.

— Mänty elää 300–500 vuotta. Se kuolee pystyyn ja keloutuu. Siihen voi kulua sata vuotta. Kelo kaatuu ja lepää maassa vielä sata vuotta. Vasta sitten se on parhaimmillaan sienille.

VISENTTIEN ANSIOSTA

Ensimmäinen kirjallinen merkintä Białowieżasta on vuodelta 1409. Johannes Longinusin kronikassa kerrotaan, että metsä on kuningas Jagellon metsästysmaata. Siellä eli keskiajan ylimysten metsästysintohimoa kiihottanut laji, Euroopan biisoni eli visentti.

On visentin ansiota, että metsä säilyi meidän päiviimme saakka. Vuonna 1538 Sigismund Vanha sääti Białowieżan suojelulain ja määräsi, että salametsästyksestä seuraa kuolemanrangaistus.

Tutkijat löysivät Buglossoporus-käävän pehmeäksi maatuneesta, yli metrin paksuisesta tammesta. Oliko tammi pieni vesa jo 1400-luvulla?

— Se on siinä ja siinä. Se on kasvanut satoja vuosia. Ja tammi on sitkeää puuta, sen maatuminen kestää, Kinnunen miettii.

Ehkä tammi iti, kun Jagello potkaisi terhon jaloistaan vuonna 1426 piileskellessään valtakunnassa riehunutta ruttoa. Tai vuonna 1562, kun Sigismund Vanhan tytär Katariina Jagellonica nai Suomen herttua Juhanan. Tai kun Katariinan pojanpojasta tuli Puolan kuningas, joka vapautti Białowieżan talonpojat veroista vastineeksi siitä, että nämä vartioivat metsää.

Kun Venäjä ahmaisi Puolan, tammi oli jo vanhus. Visentin metsästys kuului myös tsaarien huveihin, ja 1888 Białowieża siirtyi hovin yksityisomaisuudeksi. Samaan aikaan tutkijat kirjasivat ensimmäiset huomiot metsän käävistä.

— Jo silloin tiedettiin, että paikka on erityinen.

Puolan ja EU:n kiistakapula

Białowieżan metsänsuojelualueet sijoittuvat Puolan ja Valko-Venäjän rajalle. Puolan puolella metsää on 625 neliökilometriä, josta kansallispuisto kattaa kuudesosan. Metsät kuuluvat EU:n Natura 2000 -ohjelmaan ja Unescon maailmaperintöluetteloon. 

Puistoa ympäröivää suojavyöhykettä, Puszcza Bialowieskaa, on hakattu useita kertoja. Viimeiset hakkuut Puola aloitti keväällä. Heinäkuun lopussa EU:n tuomioistuin määräsi hakkuut lopetettavaksi välittömästi.

Puolan hallituksen mukaan hakkuita tarvitaan, jotta kuusia tuhoava kirjanpainaja ei leviäisi. Suojelijoita huolettavat muut vanhoilla kuusilla elävät lajit. Kääpätutkijoiden mukaan Białowieżan säilyminen edellyttää nykyistä tiukempaa suojelua myös Puszczaan. 

Toistaiseksi Puolan hallitus ei ole myöntynyt EU:n vaatimuksiin hakkuiden lopettamisesta. 

KRAKOVAN OPPI

Niemelä on tutkija, joka toi kääpätietämyksen Suomeen — ja nimenomaan Puolasta. 

— Vuosi taisi olla 1968. Puolan ja Suomen välillä oli kulttuurivaihdon sopimus. Krakovassa oli professori nimeltä Stanisław Domański. Täältä meidän kirjastostamme löysin pari hänen kirjaansa, vain puolaksi, mutta aihe kiinnosti.

Kiinnostus kääpiin syttyi jo kesätöissä Metsäntutkimuslaitoksella. Sieltä Niemelä muistaa professori Viljo Kujalan ja hänen mikroskooppinsa.

— Siinä ei ollut lamppua vaan peili.

Aurinkoisina iltapäivinä professori asettui ikkunan luo, käänsi peilin tuomaan valoa näytteeseen ja määritti kääpiä tuhatsivuisesta venäjänkielisestä kirjasta.

— Silloin tutkittiin maannousemalahoa eli juurikääpää, mutta harvinaisia lajeja ei tuntenut kukaan. Ajattelin, että siinä on minun lokeroni.

Apurahakausi Puolassa avasi Nimelälle uuden maailman.

— Domański tunsi kaikki harvinaiset lajit ja opetti niiden ekologiaa. Opin, miten kääpiä kerätään luonnosta ja etsitään niille nimet. Silloin kävin myös ensimmäisen kerran Białowieżassa.

KÄÄPIEN ZEN

Białowieżan 5 000 hehtaarin laajuiseen ydinosaan on pääsy vain tutkijoilla.

— Jos joku tulee mukaamme, hän kyllästyy heti, koska me emme pääse eteenpäin ollenkaan, Niemelä nauraa. 

— Pitää päästä samaan zen-moodiin, jossa me olemme, käännellä vähäpätöisenkin näköisiä lahopuita ihan rauhassa, Kinnunen kuvailee.
Työ on vaivalloista nyhjäämistä, tutkijat arvioivat.

— Sellaista on aarteiden etsiminen, Niemelä toteaa.

Niemelä neuvoo muistelemaan Asterix-sarjakuvien maisemia. Parituhatta vuotta sitten pieni gallialainen kylä oli Euroopan viljavia tasankoja peittäneen metsän länsipäässä, Białowieża itäpäässä.

Vähitellen Euroopan metsät raivattiin pelloiksi ja kaupungeiksi, mutta Białowieża jäi.

Asterix-albumin kuvaa Niemelä on käyttänyt opetuksessaankin.

— Siinä oli ihan selvä Inonotus dryophilus, isokarvakääpä, tammimetsien laji. Kyllä on ollut piirtäjä tarkkana.

KÄÄPIJÖIDEN KULTA-AARRE

Palattuaan ensimmäiseltä Puolan-matkaltaan Niemelä aloitti kääpien lajintuntemuksen opetuksen Suomessa. Hän jäi eläkkeelle kasvimuseon yli-intendentin virasta vuonna 2008, mutta opetustyö jatkuu yhä.

Kaikki Suomen kääpälajit tuntevia ja mikroskooppiset tuntomerkit hallitsevia asiantuntijoita on nyt parikymmentä, muita päteviä kääpijöitä yli sata. Käävät ovat keskeisellä sijalla vanhojen metsien suojelussa ja paljon käytetty työkalu luontoinventoinnissa ja aluesuunnittelussa.

Naapurihuoneesta kuuluu rapinaa: Niemelän seuraajalla, intendentti Otto Miettisellä on juuri työn alla Białowieżasta löydetyn kultakäävän kuvaaminen tieteelle.

Jos Niemelä pääsisi Białowieżaan aikakoneella, häntä kiinnostaisi tarkkailla Rooman legioonien tuskaista vaellusta metsissä. 

— Kun Rooman legioonat yrittivät kukistaa germaanit, ne juuttuivat valtaviin metsiin.

Samalla voisi kuvata digikameralla roomalaisaikaa, kuunnella visenttien laukkaa, kerätä kääpänäytteitä ja kirjoittaa muistiinpanoja.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/09/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.