Kultaa elektroniikkaromusta

Helsingin yliopistossa kehitetyn uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan kierrättää aiempaa ympäristöystävällisemmin.

Mineraalien talteenotto kierrätysmateriaaleista eli niin kutsuttu ”urban mining” on oleellinen osa kiertotaloutta ja laajeneva teollisuuden haara. Esimerkiksi elektroniikkaromun kultapitoisuus voi olla jopa 10–100-kertainen verrattuna kultamalmiin.

Tietokoneissa, puhelimissa ja monissa muissa laitteissa oleva pieni määrä kultaa päätyy romutettavien laitteiden mukana polttoon.

Eeva Heliövaara

 

Tuhkasta kulta erotellaan kemiallisesti, mutta käytettävät kemikaalit ovat ympäristölle erittäin haitallisia. Esimerkkeinä syanidiliuotus ja kullan erottaminen elohopean avulla pienissä nyrkkipajoissa ja alkeellisissa olosuhteissa. Nyt Helsingin yliopistossa kehitetyn uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan ottaa talteen aiempaa ympäristöystävällisemmin.

– Kultaa käytetään yleisesti elektroniikkateollisuudessa, ja sen tehokas talteenotto on kestävän kehityksen ja kiertotalouden kannalta tärkeää, sanoo uuden kullan liuotusmenetelmän kehittänyt professori Timo Repo Helsingin yliopiston kemian osastolta.

– Nyt tutkijat ovat onnistuneet liuottamaan kultaa orgaanisella liuottimella, apuaineena rikki ja hapettimena vetyperoksidi. Toistaiseksi menetelmää on kokeiltu laboratorio-olosuhteissa, mutta kun perusilmiö on havaittu, se avaa mahdollisuuksia jopa kaupalliseen soveltamiseen, sanoo tohtorikoulutettava Eeva Heliövaara Helsingin yliopistosta. 

Kultaa voidaan liuottaa elektroniikkaromusta

Menetelmällä voidaan liuottaa metallista kultaa esimerkiksi tietokoneen piirilevyistä. Reaktiossa kulta hapettuu kuvan mukaiseksi kulta(I) yhdisteeksi. Oikealla reunalla on esitetty muodostuvan dikationin kiderakenne.

 

Lue lisää:

Pyridinethiol‐Assisted Dissolution of Elemental Gold in Organic Solutions: Dr. Minna Räisänen, Eeva Heliövaara, Dr. Feda'a Al‐Qaisi, Dr. Mikko Muuronen, Aleksi Eronen, Henri Liljeqvist, Dr. Martin Nieger, Dr. Marianna Kemell, Karina Moslova, Dr. Kalle Lagerblom, Prof. Timo Repo. 29 October 2018, Journal Angewandte Chemie. https://doi.org/10.1002/anie.201810447

Lisätietoja:

Professori Timo Repo
Sähköposti: timo.repo@helsinki.fi

Tohtorikoulutettava Eeva Heliövaara
Sähköposti: eeva.heliovaara@helsinki.fi

Viestinnän asiantuntija Riitta-Leena Inki
Sähköposti: riitta-leena.inki@helsinki.fi
Puhelin: +358 50 4485770
Twitter: @inkiriitta

Lue lisää aiheesta: Luonnontieteet