Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2023.
— Suon turve voi olla tuhansia vuosia vanhaa, mutta samalla se on kuitenkin jatkuvassa kosketuksessa uuden elämän, kasvien ja pieneliöiden kanssa. Siinä on jotain hyvin kiehtovaa, tuumii Maiju Linkosalmi.
Soilla Linkosalmi onkin kulkenut taajaan kymmenen viime vuoden aikana. Ilmatieteen laitoksen tutkijana Linkosalmi on selvittänyt tapoja mitata soiden hiilitaloutta: sitä, miten suot sitovat hiilidioksidia.
Väitöstyössään Linkosalmi tarkastelee ilmastonmuutoksen kannalta olennaista soiden hiilensidontaa kahdesta kulmasta. Hän on ensinnäkin tutkinut soiden maanpäällisen kasvillisuuden kasvua kameroiden avulla.
— Kamerat osoittivat esimerkiksi sen, että suon kasvillisuus pystyi kirimään myöhäisen alkukesän kasvuvajeen kiinni, kunhan olosuhteet olivat otolliset, Linkosalmi kertoo.
Selvä johtopäätös
Tutkimuksen toinen osa käsittelee suon pinnan alaista hiilitaloutta, etenkin niin sanottua priming-vaikutusta. Primingilla tarkoitetaan tilannetta, jossa suon vanhan turpeen hajoaminen kiihtyy, kun suohon lisätään tuoretta biomassaa. Jos tuore aines kiihdyttää myös vanhan hajoamista, hiiltä vapautuu ilmaan enemmän.
Linkosalmi istutti laboratoriokokeessa turpeeseen männyntaimia ja lisäsi turpeeseen glukoosia. Kokeissa hän käytti metsäojitettujen soiden turvetta.
Linkosalmen väitöstutkimuksen perusteella runsasravinteinen turve hengittää enemmän hiiltä kuin vähäravinteinen. Tämä tukee havaintoja siitä, että runsasravinteiset metsäojitetut suot ovat hiilen lähteitä.
Maiju Linkosalmen johtopäätös on selkeä.
— Turvetuotannosta on päästävä eroon. Sen sitoman hiilen vapauttaminen ilmaan ei ole kestävää.
Maiju Linkosalmen väitöskirja Insights into the above- and belowground CO2 fluxes on pristine and managed peatlands: Tools for examining ecosystem carbon cycle tarkastettiin 1.12 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.