Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2022.
Yksi Helsingin ikonisimmista eläimistä, konservaattori-taiteilija Jussi Mäntysen Hirvi-patsas Luonnontieteellisen museon edustalla, saa seuraa. Museon parvekkeelta Sompasaunalle siirrettyjen kirahvien jalansijoille astuu alkuvuodesta karhu.
(Juttu jatkuu videon alla.)
Toistaiseksi se on vielä Vantaalla, kuvanveistäjän työtilassa, korkeiden nosto-ovien suojissa viimeisteltävänä. Paini yli kolmemetrisen karhun mittasuhteiden kanssa ei ole helppoa, vaikka eläinten anatomia on pitänyt Eliya Zweygbergia otteessaan lapsesta asti.
— Päiväkodin lelupäivään tahdoin viedä täytetyn peuransorkan.
Syntymäpäivän harras lahjatoive taas oli antiikkiliikkeen täytetty haukka. Zweygberg halusi sen täydentämään dioraamoja, joita hän rakensi huoneeseensa Eläinmuseon näyttelyiden inspiroimana.
— Veljen kummitäti asui Etu-Töölössä ja kävin siellä usein viikonloppuna. Aina kun täti kysyi, että mitä erityistä olisi kiva tehdä, vastaus oli sama. Halusin museoon, Zweygberg muistelee.
Museon aulan lasisesta myymälästä saattoi hankkia aarteita: mitä hyvänsä asteroidin palasista hainhampaisiin.
— Olisinko ollut kahdeksan, kun aloin kerätä kuolleita lemmikkigerbiilejä pakastimeen. Etsin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta eläintentäyttäjää, että millä hinnalla jyrsijät saisi täytettyä.
Eläinkonservaattorin ura houkutti lasta itseäänkin, mutta vielä suurempi haave oli ryhtyä valastutkijaksi tai meribiologiksi.
Verkonsuikaleista luonnonsuojeluun
Museolla Eliya Zweygberg sai kipinää myös toteutuneeseen ammattiinsa. Tammikuussa käynnistyy seitsemäs vuosi, jonka hän viettää täysipäiväisenä taiteilijana eläinhahmoja teräsverkosta työstäen: susia, lampaita, näätiä, lintuja ja merihevosia.
— Luonnonsuojelu on lähellä sydäntä, ja toivon, että työni herättäisivät ihmisissä kiinnostusta eri lajeihin tai halun suojella. En siis ole sillä lailla outo, että minua kiehtoisivat vain leikellyt, täytetyt ja kuolleet eläimet, Zweygberg vakuuttaa ja nauraa.
Hän kiipeää rakennustelineitä myöten karhun kuonon tasalle ja alkaa kiinnittää verkonsuikaleita toisiinsa kuin jättipistoin ommellen. Rautalankaa pitelevä käsi kuitenkin pysähtyy ilmaan ja taiteilija puistaa päätään.
— Lapsena en olisi osannut edes unelmoida, että saisin oman työni esille museolle, Zweygberg kertoo.
— Koko rakennushan on ihan mieletön. Kuljen siitä usein ohi, kun kävelen kotoa Töölöstä keskustaan, ja katselen että huhhuh: tuohon.
Karhu on Zweygbergin veistoksista ensimmäinen, joka on suunniteltu julkisiin tiloihin.
— Jännittää, kuinka sen parvekkeelle nostaminen onnistuu.
Teoksessa painaa sekä teräksinen tukiranka että verkko, jota on kieritelty rangan verhoksi satoja metrejä.
— Rautakaupassa varmaan ihmetellään, että mitäköhän kanojen imperiumia minä oikein rakennan.
Kuumasinkityn materiaalinsa ansiosta karhun ei pitäisi hätkähtää kuluttaviakaan säitä.
— Talvisin se sitten istuu parvekkeellaan lumihattu päässä.
Luonnontieteellinen museo viettää 100-vuotisjuhlaa ensi vuonna.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.