Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2024.
Aivan Venäjän rajan tuntumassa, Värriötunturin kupeessa luonto on niin koskematonta kuin se voi nyky-Suomessa olla.
Tunturilintujen ja kolopesijöiden, pikkunisäkkäiden ja suurpetojen kohtaloita on seurattu Värriön tutkimusasemalla vuosikymmenet. Pitkät aikasarjat ovat tieteelle aarre. Samoihin havaintosarjoihin nojautuu aseman tiedekasvatustyö, jota on päätetty tehdä koko Itä-, Pohjois- ja Tunturi-Lapin mitalta. Alue kattaa neljänneksen Suomesta, mutta väkeä on vähän: alle prosentti kansasta.
Kenttäkurssilla opiskellaan luonnon ja elinkeinojen kestävyyttä
Asemaa johtava Mikko Sipilä on ottanut tavoitteeksi kutsua Värriön tunturimaisemiin ja kelohonkaiseen pirttiin vieraaksi kaikki ne reilut kolmesataa nuorta, jotka vuosittain tulevat lukioikään. Asemalla nuoret tutustuvat ilmasto-, hiilenkierto- ja luontokatokysymyksiin sekä tieteenteon periaatteisiin.
— Näissä osissa Lappia sijaitsee merkittävä osa Suomen luonnontilaisista metsistä ja soista, samoin mineraalivaroista. Jos onnistumme vahvistamaan nuorten tiedeluottamusta, sillä voi olla merkittävä vaikutus Lapin luontoon ja elinkeinoihin, Sipilä arvioi.
— Tarjoamme kahden ja puolen päivän kenttäkurssin, jonka aikana käydään läpi luonnon, ilmaston ja elinkeinojen muuttumista ja kestävyyttä. Nuoret ohjelmoivat ja analysoivat muutoksia havainnollistavaa dataa.
Koska data on yliopiston tutkimusasemalla paikan päällä kerättyä, se kuvaa nimenomaan nuorille läheistä seutua. Kurssityön tulos saattaa olla vaikkapa se, että keskilämpötila asemalla on 1970-luvun puolivälin jälkeen noussut 2,5 astetta.
Nuoret ovat käynneistä innoissaan, Sipilä sanoo.
— Savukosken lukiosta ilmaantui jo vapaaehtoisia kurssin uusijoitakin.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.