Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2022.
Voimassa oleva luonnonsuojelulaki ei puhu ilmastokriisistä tai edes ilmastonmuutoksesta. Lakiteksti on vuodelta 1996, jonka jälkeen kriisin merkit ovat voimistuneet ohittamattomiksi.
Lain uudistaminen nytkähti askeleen eteenpäin, kun valtioneuvosto toukokuussa hyväksyi uuden lakiesityksen. Nyt esitys on eduskunnassa valiokuntien käsiteltävänä.
— Ilmasto- ja luontotietoa on kertynyt vuoden 1996 jälkeen valtavasti. Tutkimus otetiin ilahduttavasti huomioon, kun uutta lakia valmisteltiin, yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopistosta kiittää.
Lailla tahdotaan helpottaa ilmastonmuutokseen sopeutumista. Uusien suojelualueiden perustamista voi perustella ilmastosyillä, ja ilmastonmuutoksen heikentämien ympäristöjen hyväksi tehtyyn työhön voi hakea valtiolta tukea.
— Ilmastonmuutoksen hillintä itsenäisenä tavoitteena jäi tekstistä valitettavasti pois. Olisi ollut hyvä, jos uusia suojelualueita olisi voinut perustella myös hiilensidonnalla, Lehikoinen miettii.
Luontotiedon kartuttamista on tärkeä jatkaa myös lain tultua voimaan, tutkija sanoo.
— Jos ihmiset saadaan mukaan kokoamaan dataa ja kerätty tieto on avoimesti saatavilla, laki ja sen soveltaminen tuntuvat ihmisten mielestä hyväksyttävämmältä, Lehikoinen arvioi.
Lähiniitty kiinnostaa, maankäyttö puhuttaa
Luonnoksen lausuntokierroksella annetut kommentit osoittavat, että esimerkiksi teollisuuden etujärjestöt asennoituvat suojeluvelvoitteiden tiukentamiseen nihkeästi. Suojeleminen ei saisi maksaa.
— Ne vastustavat, joiden taloudellisissa intresseissä maankäyttö on. Valtaosa Suomen pinta-alasta on metsää, joten kriittisimmin suhtautuvat metsäteollisuuden etua ajavat tahot.
Suojeluintoa ruokkii usein lähiluontoa koskeva paikallistieto. Rakkaaksi käynyttä niittyä tai lähimetsää tekee mieli vaalia.
— Luontotietoa tuottamalla voi vaikuttaa maankäyttöpäätöksiin.
Helppo keino kaikille on syöttää havaintojaan laji.fi-palveluun. Hienoja luontokohteita voi myös ehdottaa ELY-keskusten kautta suojeluun tai hoidettaviksi. Tutkija usuttaa poliittiseen aktiivisuuteen.
— Kannattaa puhua poliitikoille, eikä pelkästään oman puolueen poliitikoille. Perustuslainkin mukaan vastuu luonnosta on meillä jokaisella, Lehikoinen painottaa.
Hyvitysten markkinat
Yksi lain valmistelun aikana kiistaa herättänyt kysymys on ekologinen kompensaatio, jota vuoden 1996 laissa ei ole lainkaan. Kompensaation ajatus on, että luontoarvoja heikentävää rakentamista tai muuta ihmistoimintaa voidaan hyvittää luomalla tai ennallistamalla vastaavia luontoarvoja toisaalle.
Luonnonsuojelijoiden näkökulmasta uuden lain kirjaukset kompensaatiosta ovat vesittyneitä. Moni toivoi, että kompensaatio kirjataan lakiin velvollisuutena — vähintään luonnonsuojelualueilla tapahtuvissa heikennyksissä. Lakiesitys kuitenkin puhuu vain vapaaehtoisesta hyvittämisestä.
Lehikoinen näkee asiassa silti hyvääkin.
— Syntyy uudenlainen markkina. Maanomistaja voi parantaa luonnon tilaa ja myydä tuottamansa luontoarvon eteenpäin. Toivottavasti moni yritys rupeaa kompensoimaan tekemiään heikennyksiä, vaikka sitten imagosyistä.
Yhdestä laista ei ole pelastajaksi
Tällä hetkellä uhanalaistuneiden ja uhanalaistuvien lajien ja luontotyyppien lista kasvaa Suomessa nopeasti. Lajit harvinaistuvat ja katoavat.
— Emmekä ole pystyneet pitämään kiinni kansainvälisistä suojelutavoitteista luontokadon pysäyttämiseksi.
EU:n uuden biodiversiteettistrategian noudattaminen vaatii ponnistelua. Jo heikentyneiden luonnonalueiden parantamisessa Suomea kirittää komission tuore ennallistamispaketti.
— Suomen lintulajeista kolmannes on uhanalaisia. Yhtä huonolta näyttäisi monen muunkin lajiryhmän kohdalla, jos tietäisimme niistä yhtä paljon kuin linnuista, Lehikoinen toteaa.
Jos hiirihaukan, mehiläishaukan ja helmipöllön pesämetsiä säästetään hakkuilta, useita muita lajeja autetaan samalla. Rantaniittyjen hoito taas on tärkeää punajalkaviklon ja mustapyrstökuirin tapaisille linnuille — ja niiden mukana monelle muulle eläimelle ja kasvilajille.
Vaikka luonnonsuojelulaki uudistuu ja paranee, se yksinään ei käännä lajien kohtaloa. Maa- ja metsätalouden rakenteissa on rukattavaa, ja myös muita lakeja ja säädöksiä olisi korjattava, Lehikoinen sanoo.
— Lisäksi tarvitaan luontolaki kokoamaan hajallaan olevaa säädäntöä niin kuin Emma Kari ministerikaudellaan ehdotti.
Luonnonsuojelulaki on lajien kannalta vain sääntelyn perälauta, vihoviimeinen toivo.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Uudessa luonnonsuojelulaissa esitetään yliopiston Luonnontieteelliselle keskusmuseolle useita uusia tehtäviä esimerkiksi eliölajien seurannassa, tiedonhallinnassa ja ympäristökasvatuksessa. Lain perusteluissa tosin tulkitaan, että kyse on vain nykytehtävien uudenlaisesta kirjaamisesta.
— Hankerahoituksella hoidetuista projekteista tulee lakisääteisiä velvoitteita, Luomuksen yli-intendentti Aleksi Lehikoinen kuvailee.
— Uudet tehtävät soveltuvat museon profiiliin hyvin, mutta jos Luomus palvelee ympäristö- ja luonnonvarahallintoa, tämä pitää ottaa huomioon rahoituksessa.
Valtakunnalliset tehtävät eivät ole yliopiston päätäntävallassa eikä niiden kuluja voi siksi kattaa yliopiston normaalista budjetista.