Helsingin keskustassa sijaitseva Suomen 3. suosituin museokohde on osa Helsingin yliopistoa, jolta hallitusohjelmassa leikattiin yli 100 miljoonaa euroa vuodessa.
– Pyrimme kaikin käytettävissämme olevin keinoin varmistamaan, että tulevan lokakuun tilanne ei toistuisi, toteaa Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja Leif Schulman.
Museossa panostetaan voimakkaasti yleissivistävän opetuksen tukemiseen sekä tieteen ja tutkimuksen esittelemiseen yleisölle.
– On todella sääli, että työ tuntuu valuvan osin hukkaan. Isojen panostusten jälkeen ja valtavasta yleisösuosiosta huolimatta resursseja ei annetakaan museon avoinna pitämiseen, Schulman jatkaa.
Tieteen ikkuna
Luonnontieteellinen museo on yliopistolle tieteen ikkuna, josta ei pääse pelkästään kurkistamaan luonnontieteellistä tutkimusta vaan myös eläytymään siihen näyttelyiden ja opastusten myötä.
– Yliopisto kilpailee parhaista opiskelijoista. Mielestäni museon näyttelysisällöt ovat oiva tapa sytyttää lapsen innostus tiedettä kohtaan. Pikkupojista ja -tytöistä, jotka hullaantuvat dinosauruksista, voi kasvaa tulevaisuuden huippututkijoita.
Syksyn uutuus on nuorisolle suunnattu ilmastonmuutosteemaan pureutuva opastus "Muutoksen aika ja mustan hiilen kirous", joka herättelee ajatuksia ja kannustaa aktiivisuuteen. Uusi opastus sijoittuu marraskuussa 2015 avattuun Muutosta ilmassa -näyttelyyn. Pelkän toteamisen sijaan Muutosta ilmassa etsii keinoja ja ratkaisuja, joiden avulla voidaan sekä sopeutua ilmastonmuutokseen että hillitä sitä. Neljän vuoden työn tulos on samalla Luomuksen ja Helsingin yliopiston kantaaottavin näyttely.
Ulos luokasta
Luonnontieteellinen museo on niin ikään jo yli kymmenen vuotta perustanut opastustoimintansa voimassa oleviin opetussuunnitelman (ops) perusteisiin. Uudistetut näyttelyt luotiin myös niiden sisältöjä silmällä pitäen. Uudet, tänä syksynä voimaan astuneet opetussuunnitelman perusteet onkin huomioitu opastustarjonnassa ja oppaiden koulutuksessa.
Uusi ops tuo kouluihin ilmiöoppimisen. Museo vastaa haasteeseen tuomalla tarjontaansa erityisen "ilmiöopastuksen", jonka aihepiirin oppilaat valitsevat itse.
Ilmiöt eivät Luomuksessa kuitenkaan ole uusi asia. Ilmiöihin sidotut opastukset ovat olleet osa museon arkea jo vuodesta 2008, ja ne käsittelevät sellaisia ilmiöitä kuin evoluutio, luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos. Vuosien aikana museon opastuksille on osallistunut yli 200 000 henkilöä, joista valtaosa on lapsia ja nuoria.
Aukioloajat
Luonnontieteellinen museo on avoinna lokakuussa ke 9–16, to 9–18, pe 9–16 ja la–su 10–16. Normaaliaukioloaika jatkuu näillä näkymin 1.11.2016.
Lisätietoa
- Helsingin yliopiston talouden lukuja
- Luomus.fi
- Yliopisto-lehden pääkirjoitus leikkauksien vaikutuksista kasvitieteellisessä puutarhassa: Leikkaukset aitasivat uuden puutarhan
- Muutosta ilmassa -näyttelystä: Uusi näyttely laittaa keskustelun ilmastonmuutoksesta uusiksi
Johtaja Leif Schulman
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
Helsingin yliopisto
leif.schulman@helsinki.fi
02941 28884
Yleisöpalvelupäällikkö Leena Gustavsson
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
Helsingin yliopisto
leena.gustavsson@helsinki.fi
050 4150256
Viestinnän asiantuntija Laura Hiisivuori
Helsingin yliopisto
laura.hiisivuori@helsinki.fi
050 5762960