Onnistunut luonnonsuojelu edellyttää oikeiden työkalujen valintaa kuhunkin tavoitteeseen ja kontekstiin. Kunming–Montrealin biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on hidastaa luontokatoa suojelemalla 30 % maapallon maa- ja merialueista. Tavoite on haastava: miten valita alueet niin, että ne hyödyttävät luonnon monimuotoisuutta mahdollisimman paljon, mutta samalla minimoivat suojelutoimien kustannukset ja huomioivat maankäytön kilpailevat tarpeet.
Helsingin yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus osoittaa, että tapa, jolla suojelualueet valitaan – joko tiukkojen tavoitteiden tai joustavampien priorisointien avulla – voi johtaa hyvin erilaisiin suojelutuloksiin.
Suojeluun parhaiten soveltuvien alueiden valinta on monimutkainen tehtävä. Alueiden tulee suojella mahdollisimman kattavasti biodiversiteettiä ja samalla huomioida muita yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten kustannusten minimointi ja kestävän ruoantuotannon tukeminen. Suojelusuunnittelijat käyttävätkin alueiden valintaan systemaattisia suunnittelutyökaluja eli matemaattisia ja laskennallisia menetelmiä, jotka on suunniteltu tunnistamaan tärkeimmät alueet suojelulle. Eri työkalut voivat kuitenkin tuottaa huomattavan erilaisia tuloksia, vaikka käytettäisiin samaa biodiversiteettiä kuvaavaa aineistoa ja suojeltavaa pinta-alaa.
Tutkimuksessa verrattiin kahta yleisesti käytettyä lähestymistapaa:
- Tavoitepohjainen menetelmä, joka asettaa selkeät suojelutavoitteet jokaiselle lajille, esimerkiksi varmistaa, että vähintään 30 % lajin elinympäristöstä suojellaan mahdollisimman pienin kustannuksin;
- Joustava menetelmä, joka pyrkii suojelemaan mahdollisimman suuren osan kaikkien lajien elinympäristöistä, samalla kustannuksia minimoiden.
Tutkijat testasivat näitä lähestymistapoja viidessä tapaustutkimuksessa, jotka kattoivat puulajeja, nisäkkäitä, koralleja, perhosia ja lintuja. Esimerkiksi eurooppalaisien puulajien elinympäristöjä saatiin samalla pinta-alalla enemmän suojelun piiriin, kun käytettiin joustavaa lähestymistapaa, ja ero oli vielä selvempi maailman nisäkkäiden kohdalla.
Korkeamman keskimääräisen suojelutason saavuttamisella oli kuitenkin kääntöpuolensa: joidenkin lajien suojelutaso jäi huomattavan alhaiseksi, eikä suojelun vähimmäistasoja voitu taata kaikille lajeille. Kiinteisiin tavoitteisiin perustuva lähestymistapa varmisti, että kaikki lajit saavuttivat suojelutavoitteensa, mutta lajien keskimääräinen suojelutaso jäi alhaisemmaksi. Nämä havainnot korostavat lähestymistapojen vaihtoehtoisia lopputulemia: varmistetaanko, että jokainen laji saavuttaa vähimmäistavoitteensa, vai pyritäänkö maksimoimaan lajien elinympäristöjen suojelua keskimäärin, joskin yksittäisiä lajeja uhraamalla?
– Tuloksemme osoittavat, että valinta näiden eri lähestymistapojen välillä ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta, vaan se on strateginen päätös, jolla on todellisia vaikutuksia biodiversiteetin suojeluun, sanoo tutkimuksen johtava kirjoittaja Thiago Cavalcante, Helsingin yliopiston tutkijatohtori.
–Meidän on oltava avoimia näistä vaihtoehtoisista lopputuloksista, jotta suojelupäätökset perustuvat parempaan tietoon, hän jatkaa.
Vertailemalla eri suojelutapojen välisiä eroja useissa erilaisissa tilanteissa, tämä tutkimus tarjoaa käytännön neuvoja suunnittelijoille ja päättäjille siitä, miten suojelutoimia voidaan tehdä tehokkaammiksi ja läpinäkyvämmiksi. Kirjoittajat korostavat, että suojelusuunnitelmia tehdessä on tärkeää esittää selkeitä tuloksia siitä, kuinka hyvin suunnitelma suojelee kaikkia lajeja – ei vain sitä, kuinka moni laji saavutti tavoitteensa – jotta suojelupäätökset johtavat parempiin lopputuloksiin.
Tutkimus julkaistiin Biological Conservation -lehdessä, ja se on toteutettu käyttämällä avoimia aineistoja. Myös tutkimuksessa tuotettu koodi on tehty avoimeksi läpinäkyvyyden edistämiseksi ja tulevan tutkimuksen tukemiseksi.
Alkuperäinen julkaisu
Cavalcante, T., Kujala, H., Virtanen, E. A., O'Connor, L., Lehtinen, P., & Moilanen, A. (2025). Evaluating trade-offs between species targets and average coverage in spatial conservation planning. Biological Conservation, 310, 111368.
Ero eurooppalaisten puiden ja maailman nisäkkäiden elinympäristöjen suojelussa kahden suojelustrategian välillä. Palkit näyttävät, miten suuri osuus lajien elinympäristöistä saadaan suojelun piiriin keskimäärin, kun suojeltava pinta-ala on sama, mutta käytetään kahta erilaista strategiaa. Strategiat, jotka maksimoivat suojelua joustavasti, mutta sallivat huonon tuloksen yksittäisille lajeille, tuottavat johdonmukaisesti korkeamman keskimääräisen suojelutason kuin kiinteitä suojelutavoitteita käyttävät lähestymistavat.