”Haluan tuoda esiin sen ihanan, mitä meillä on ja mitä meidän kannattaa varjella”

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2026. Kuuntele juttu tai .

Kun Ville Heimala opiskeli biologiaa, hän kiinnostui erityisesti eläinten luokittelusta ja rakenteesta. Nyt hän työskentelee saman asian parissa toisesta näkökulmasta: kuvanveistäjä luo hahmoja, joissa tyylittelee luontoa.

Heimalan pääasiallinen materiaali on keramiikka. Veistosten pinta rakentuu usein pienistä reliefeistä, kohokuvista, joissa on erilaisten eliöiden muotoja.

— Luonnossa on paljon otuksia eläimistä ja kasveista sieniin ja yksisoluisiin, ja ne ovat vahvassa riippuvuussuhteessa keskenään. Teokset ovat luonnon ilmentymiä, joissa se verkosto muuttuu näkyväksi pinnaksi. 

Näin vaikkapa pöllön pinnalla voi elää koko aarniometsä.

Tiede tukee taiteilijuutta

Biologina Heimala tuntee eri eliöiden oikean muodon ja valitsee tietoisesti, miten lähtee niitä muuntelemaan.

— Teen mielelläni hahmoja, jotka näyttävät söpöiltä tai kauniilta ja tuovat ihmisille iloa. Minua kiinnostaa myös luonnon mystiikka. Sitä kautta saatan tuoda teoksiin outouden tunnetta.

Luonnontieteiden lisäksi Heimala ammentaa taiteeseensa aineksia kansatieteestä. Häntä kiehtoo alkuperäiskansojen muotokieli ja luontosuhde, jossa ihminen on osa luontoa.

— Taiteessa on hauska myös sekoitella perinteisiin uskomuksiin liittyviä asioita luonnontieteen kanssa.

Opiskelija omassa elementissään

Luonto veti Ville Heimalaa puoleensa pienestä pitäen. Hän kertoo varhaisen muiston ajalta, jolloin perhe asui Jämsässä koulurakennuksessa.

— Siellä oli kellarissa sauna. En olisi millään malttanut mennä löylyyn, kun tutkin muurahaisia, joita meni pesutilan seinänviertä pitkin.

Metsässä oli mukavaa liikkua, ja eläinkirjat kiinnostivat. Teini-iässä tulivat orkideat ja lintuharrastus. Taide oli jossain taustalla: Heimala oli hyvä piirtämään, muttei ajatellut sitä sen enempää. Hän lähti Joensuuhun opiskelemaan biologiaa.

— Opiskelu oli ihan mahtavaa, tunsin olevani omassa elementissäni. Oli hienoa tavata ihmisiä, jotka olivat yhtä innostuneita luonnosta.

Hyvä opettaja jää mieleen

Puolitoista vuotta opiskeltuaan Heimala siirtyi Helsingin yliopistoon ja päätyi käyttäytymisekologian kurssille Tvärminneen. Kurssilla pyydystettiin kaloja ja tutkittiin niiden käyttäytymistä akvaariossa.

Vaikka Heimalan pääaine oli eläintiede, myös kasvit kiinnostivat. Eniten hän piti ekologiasta ja systematiikasta, eläinten ja kasvien luokittelusta.

Yksi luento opiskeluajalta on erityisesti painunut mieleen.

— Luonnontieteellisen museon tutkija, professori  piirsi taululle vain ympyrän ja sen keskelle rastin, mutta hän onnistui avaamaan eläinten nimeämisen monimutkaisen prosessin ymmärrettävästi.

Saintpauliat vetivät Tansaniaan

Luomuksesta tuli Heimalan työpaikka pitkäksi aikaa. Ensin hän pääsi harjoitteluun, sitten sai työpätkiä. Hyönteiskokoelmien parissa karttui tietoa siitä, miten eri lajeja tunnistetaan.

Kokoelmista Heimala siirtyi näyttelypuolelle. Kun siellä avautui vakituinen työpaikka, Heimalalle tuli kiire valmistua. Tutkielman aiheena oli Amegilla-suvun mehiläiset saintpaulian pölyttäjinä.

—  teki saintpaulioista väitöskirjatutkimusta, ja graduni liittyi siihen. Kävin Tansaniassa, missä saintpaulia kasvaa luonnossa, ja tutkin, mitkä hyönteiset kävivät pölyttämässä kukkia.

Väitöskirja olisi saattanut käsitellä orkideojen pölytysbiologiaa. Tutkijaa hänestä ei kuitenkaan tullut vaan Luomuksen näyttelyamanuenssi. Työ oli monipuolista. Heimala kirjoitti ja taittoi esittelytekstejä, suunnitteli näyttelyjä ja koordinoi niiden rakentamista. Tiimityö tuntui mielekkäältä.

— Tieteen yleistajuistaminen on kiinnostavaa, mutta aloin kaivata sitä, että voisin ilmaista itseäni vapaammin ja tehdä käsillä jotain kolmiulotteista.

Kädet saveen

Heimala haki Aalto-yliopiston keramiikka- ja lasitaiteen kandidaattiohjelmaan, pääsi sisään ja sai opintovapaata. Tuntui hyvältä saada kädet saveen. Opiskelutöissä alkoivat konkretisoitua ideat, joita hän oli jo pitkään merkinnyt muistiin.

Heimala ei ole varma, olisiko itse rohkaistunut jättämään vakituista työtä ja lähtemään epävarmalle taiteilijan uralle.

— Minua vähän avustettiin, kun tuli yt-neuvottelut. Sittemmin olen ollut tyytyväinen, että kävi näin.

Taiteesta tuli päätyö, mutta sen ohella hän on jatkanut muita töitä: kuvituksia, taittoa ja näyttelysuunnittelua, myös vanhalle työnantajalleen Luomukselle.

Tunnereaktio voi johtaa muutokseen

Heimala haluaa myös taiteilijana puhua luonnon puolesta. Vaikka viesti ei ole niin yksiselitteinen kuin tieteessä, se voi olla vaikuttava.

— Se, mitä taiteella ilmaisen luonnosta, on hienovaraisempaa. Taide saa aikaan tunnereaktioita, ja kun päästään ihmisen tunteisiin, voidaan saada aikaan muutos ajattelussa.

Hän haluaa herättää teoksillaan positiivisia tunteita.

— Taiteella voi myös shokeerata, ja sellaisellekin taiteelle on paikkansa, mutta itse haluan tuoda esiin sen ihanan, mitä meillä on ja mitä meidän kannattaa varjella.

Tunteiden lisäksi taide herättelee oivalluksia.

— Ensin teoksella ja sen nimellä voi näyttää olevan ristiriita. Sitten tulee ahaa-elämys. Parhaiten jäävät mieleen jutut, jotka saa itse tajuta.

Ateljeessa ja talvipuutarhassa

Ville Heimala työskentelee omassa keramiikka-ateljeessaan. Se kohosi pihapiiriin samalla, kun hän rakennutti puolisonsa kanssa talon Kirkkonummelle.

— Vielä on vähän keskeneräisiä kohtia. Kaiken pitäisi olla valmiina syksyllä, jolloin on loppukatselmus.

Kun rakennuskiireet helpottavat, jää enemmän aikaa puutarhalle. Heimala on kiinnostunut kokeilemaan eteläisempiä kasveja, jotka ovat täällä äärirajoillaan. Kodin talvipuutarhassa on hyvä palata orkideaharrastukseen. Lemmikkieläimillekin olisi tilaa.

— Minulla on aiemmin ollut myrkkynuolisammakoita terraariossa. Nyt mietimme koiraa, kissaa ja kanoja. Haaveena olisi myös kultafasaanitarha.

Teoksessa voi olla tuhansia pieniä osia

Työtila on haastattelupäivänä harvinaisen tyhjä, sillä Heimala on vienyt teoksiaan ryhmänäyttelyyn Voipaalan taidekeskukseen Valkeakoskelle. Viimeisin yksityisnäyttely oli viime kesänä KWUM-keramiikkamuseossa Fiskarsissa.

Työvälineet ovat hyvässä järjestyksessä. Pöydillä on pinoittain pieniä muotteja, jotka kertovat Heimalan työtavasta.

— Rakennan hahmoja käsin, mutta reliefit niiden päällystämiseen teen muoteilla. Niitä voi tulla yhteen työhön satoja tai tuhansia, joten jokaista ei voi muotoilla erikseen käsin.

Hän tekee reliefin muodon ensin polymeerisavesta, joka muistuttaa vähän muovailuvahaa. Siitä hän ottaa kipsimuotin, jolla sitten valaa savireliefit. Valusavi on löysää savilietettä.

Tulevassa teoksessa seikkailevat kukot ja espoolaiseliöt

Seuraavana pöydälle on tulossa kukon osia. Heimala tekee julkista taideteosta Espoon Keran alueelle, joka on vasta rakenteilla. Teoksen tilasi Espoon modernin taiteen museo EMMA, joka koordinoi kaupungin julkista taidetta.

— Siinä on pitkä aikajänne. Vuonna 2022 jätin luonnoksen, ja viime vuonna alettiin keskustella valmistamisesta. Teos on valmistauduttu vastaanottamaan vuoteen 2031 mennessä.

Tänä vuonna Heimala aikoo tehdä puolet teoksen reliefeistä. Niitä tarvitaan paljon, sillä pinta-alaa tulee olemaan noin 18 neliömetriä.

Aiemmin Heimala on tehnyt yhden julkisen teoksen. Lappajärvelle haluttiin paikallista luontoa ja kulttuuria kuvaava teos, ja Heimala osallistui portfoliohakuun.

— Biologitausta ja positiiviset, helposti lähestyttävät hahmoni vaikuttivat siihen, että minut valittiin.

Vuosimiljoonat-teoksen viisi veistosta kuvastavat eri aikakausia. Lappajärvi on meteoriittijärvi, joten ensimmäinen osa kertoo ajasta 78 miljoonaa vuotta sitten.

Espoon Keran teoksen aiheeksi tuli itsestään selvästi kukko, koska teoksen tuleva sijoituspaikka on nimeltään Savikukonaukio. Työtä siivittää toinenkin kukko.

— Viereen tulee koulu, joten teos on myös aapiskukko. Teoksen pintaan tulee eliöitä, joita on tavattu Espoossa.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.