Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2025.
Mitä biodiversiteetti merkitsee? Usein sillä tarkoitetaan lajirunsautta: mitä useampia lajeja alueella on, sitä suurempi on sen monimuotoisuus. Se voi tarkoittaa myös elinympäristöjen tai lajien geneettisten ominaisuuksien paljoutta.
Tutkimusjohtaja Heini Kujalan työssä biodiversiteetti tarkoittaa näitä kaikkia. Hän luotsaa Luonnontieteellisessä keskusmuseossa ryhmää, joka paneutuu luonnonsuojelubiologian informatiikkaan.
— Tarkastelemme luontotiedon käyttöä päätöksenteossa, esimerkiksi aluesuunnittelussa, kaavoituksessa ja ennallistamisessa.
Biodiversiteettikriisin aikana voi kertoa ainakin yhden hyvän uutisen:
— Suomi on luontotiedon huippumaa. Muun muassa Laji.fi-tietokantaan kirjataan vuosittain yli kaksi miljoonaa lajihavaintoa, Kujala kertoo.
Maapallolla on alueita, joiden lajistoa tunnetaan tuskin lainkaan. Suomen heikko lenkki on ehkä hieman yllättäen metsäluonto, jota tunnetaan huonommin kuin vaikkapa systemaattisesti kartoitettuja rannikkovesiä.
— Jokainen tutkija sanoisi, että luontotiedossa on katveita.
Uhanalaiset
Suomalaisen luonnon monimuotoisuus hupenee huolestuttavasti. Suomen Lajitietokeskuksen uhanalaisuutta kartoittavan Punaisen kirjan mukaan Suomen 400 luontotyypistä puolet on arvioitu uhanalaisiksi. Arvioituja lajeja on noin 22 000, joista noin 12 prosenttia on uhanalaisia. Suomessa elää kuitenkin noin 48 000 lajia — yli puolen lajistomme elinvoimaa ei siis ole kyetty arvioimaan.
Toiset Suomen alueet tunnetaan hyvin, toisia ei juuri lainkaan. Ratkaisuksi tutkijat pohtivat lajitiedon keräämistä jo hyvin vakiintuneen metsien inventoinnin yhteydessä. Saatujen havaintojen pohjalta voisi mallintaa lajitietokarttoja.
— Lupaava menetelmä on myös niin sanottu e-DNA. Voidaan ottaa vaikka purosta vesinäyte ja katsoa, minkä lajien DNA:ta siinä esiintyy. Tällöin ei välttämättä tarvita suoria lajihavaintoja, Kujala sanoo.
Yritykset hereillä
Monimuotoisuus on itsessään rikkaus, Kujala muistuttaa.
— Lisäksi biodiversiteetille rakentuu elintärkeitä palveluita, joista tutuimpana ruokakasvien ja marjojen pölytys.
Pölytyksen lisäksi rikas luonto tarjoaa puhdasta vettä ja elintärkeitä ravinnekiertoja. Luonnolle monimuotoisuus merkitsee sitkeyttä. Mitä enemmän eri pölyttäjiä tai muita ekosysteemin osasia hoitaa samaa tehtävää, sitä todennäköisemmin järjestelmä säilyy elinkelpoisena, kun sitä uhkaa kriisi — kuten nousevat lämpötilat tai entistä pahemmat kuivat kaudet.
— Sama pätee geenitasolla. Mitä enemmän eliöiden populaatiossa on monimuotoisuutta, sitä paremmin ne voivat sopeutua kohtaamiinsa muutoksiin.
Poliittisessa päätöksenteossa biodiversiteettitietoa ei huomioida kylliksi. Tammikuussa 2025 valtioneuvosto väläytti Ilmasto- ja Luontopaneelien sulauttamista Tiedepaneeliksi. Pääministeri Petteri Orpo kuitenkin pysäytti kohutun suunnitelman.
Biodiversiteetti on silti jo suuri yhteiskunnallinen kysymys.
— Monet yritykset ja rahoittajat vaativat, ettei liiketoiminta edistä luontokatoa. Se on hyvä merkki, Kujala toteaa.
Miten mitataan?
Luonnonsuojelun hitaus ei johdu vain tiedon puutteesta — joskus ongelmia tuottaa tiedon soveltaminen. Päättäjät ottaisivat monimuotoisuuden arvioinnissa mieluusti käyttöön selkeän mittarin, vaikkapa sellaisen kuin eri kasvihuonepäästöjen laskennassa käytetty hiilidioksidiekvivalentti, Kujala arvioi.
Ilmiöillä on kuitenkin eroja. Ilmastonmuutoksessa on kyse kasvihuonekaasuista ilmakehässä, monimuotoisuudessa lukemattomista lajeista ympäri maailmaa erilaisissa ympäristöissä. Biodiversiteetti on aina paikallista.
— Se on äärettömästi monimutkaisempi kysymys, Kujala sanoo.
Mittareita on silti luotu. Esimerkiksi ekologisen kompensaation tukena käytetään luonnonarvohehtaaria. Ekologisessa kompensaatiossa toimija korvaa aiheuttamansa luontohaitan toisaalla.
Uusia korvauksia
Monimuotoisuuskeskustelu liittyy Suomessa tiiviisti metsätalouteen. Kyselytutkimuksissa on selvinnyt, että moni metsänomistaja ottaisi luontoarvot mieluusti huomioon.
Reilut 400 000 yksityishenkilöä omistaa yli puolet Suomen metsistä.
— Metsänomistajat arvostavat luontoarvoja, mutta oman metsän käytössä arvostus ei aina näy, Kujala tuumii.
Syy on selvä: rahaa saa helpoiten myymällä puuta. Vaihtoehtoja on kuitenkin luvassa. Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan luonnonarvomarkkinoita, järjestelmää, jossa metsänomistajat voisivat saada korvauksen luonnonrikkaudesta.
Myös metsien hiilinielujen tukeminen on tapetilla, etenkin kun tällä hetkellä metsien hupenevista hiilinieluista on lankeamassa veronmaksajille miljardien EU-korvaussumma.
Etelän metsät
Metsäluontoa kurjistavia avohakkuita voi välttää vaikkapa jatkuvalla kasvatuksella ja vapaaehtoisilla suojeluohjelmilla. Ne voivat monilla metsäaloilla olla taloudellisestikin kannattavia metsänomistajille.
Suojelevista toimista saa tietoa, jos metsänhoitosuunnitelmassa auttava metsänhoitoyhdistyksen tai muun tahon asiantuntija niistä tietää. Vaaditaan omaa paneutumista tai tuuria.
— Valtavat leikkaukset Metsäkeskuksen luontoasiantuntijoiden määrässä näkyvät valitettavasti myös Metso-hakemusten laskuna, Kujala huokaa.
Vapaaehtoiset metsiä koskevat Metso- ja Helmi- suojeluohjelmat ovat olleet suosittuja. Metso on kuitenkin lisännyt suojelualoja lähinnä pohjoisessa eikä etelässä, jossa tarve olisi suurin.
Vapaaehtoinen suojelu on tärkeää, mutta se ei takaa, että kaikkein arvokkain metsäluonto saataisiin suojeltua, Kujala arvioi.
— Erityisesti etelän vanhojen metsien suojelulla olisi kiire. Niiden osalta voitaisiin harkita myös pakkolunastuksia osana kokonaisuutta.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedelehti joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Omistatko metsätontin? Suomen lajitietokeskuksen Laji.fi-sivustolta voi tarkistaa metsän OTSO-metsätalousrajaukset. Sivusto kertoo, jos alueella havaittu joku silmälläpidettävästä, uhanalaisesta tai suojellusta lajista. Sellaisia on tällä hetkellä 2 600.
Ilmaiseen metsanarvo.fi-palveluun voi syöttää oman metsäalansa kiinteistötunnuksen. Näin voi tarkistaa Metsäkeskuksen dataan perustuvan arvion metsän arvokkaimmista alueista ja saada neuvontaa metsänhoidossa.