Viestikapulaa vaihtamassa

Kaksi korkeakoulua on helsinkiläisten Tauno ja Marja Voipion sydäntä lähellä. Pari tapasi toisensa 46 vuotta sitten teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä opiskellessaan. Myöhemmin myös heidän kaksi poikaansa ovat valmistuneet samasta opinahjosta. Etelä-Tapiolan lukion apulaisrehtorina toimiva Marja Voipio hankki aikanaan tutkinnon myös Helsingin yliopistosta matematiikan, fysiikan ja pedagogiikan opinnoillaan.

— Tässä iässä tehtävämme alkaa olla tehdä itseämme tarpeettomiksi ja siirtää tekemistä ja Suomen eteenpäin viemistä seuraaville polville, eläkkeelle vuoden alusta siirtynyt elektroniikka-alan ammattilainen Tauno Voipio sanoo. Viestikapulan vaihtoaan pariskunta on toteuttanut useilla lahjoituksillaan Otaniemeen, Helsingin yliopistoon ja muihinkin kotimaisiin korkeakouluihin.

— Suomi voi ansaita rahojaan maailmalta vain olemalla joissakin asioissa parempi kuin muut. Tämä kyky lähtee ehdottomasti korkeatasoisesta opetuksesta ja tutkimuksesta, Tauno Voipio perustelee lahjoituksia.

Voipioiden pojat halusivat opiskella ulkomailla, mutta Yhdysvaltojen ja Venäjän tiedeolympiakokemusten jälkeen päättivät opiskella Suomessa nimenomaan paremman opetuksen vuoksi.

— Toivottavasti tulevaisuudessakin koulutuksemme on niin korkeatasoista, ettei sen puolesta tarvitse lähteä ulkomaille. Muita ehdottoman tärkeitä kokemuksiahan ulkomailla elämisestä tietenkin saa, Marja Voipio sanoo.

Voipioiden lahjoituskohteiksi Helsingin yliopistossa ovat valikoituneet matematiikka ja muut luonnontieteet, LUMA-keskus sekä Itämeri. Marja Voipio on työskennellyt merentutkimuslaitoksella, joten sitäkin kautta Itämeren asiat ovat hänelle tuttuja. Jos luonto ei voi hyvin, ei voi mikään, pariskunta näkee.

— Elämme kaikki samassa maailmassa, omaa ilmakehää tai merta ei ole kenelläkään. Korkeatasoinen ympäristöntutkimus poikii hyvää koko maailmaan, Marja Voipio sanoo.

— Viime vuosikymmeninä ilman- ja merenlaatua on paikoittain myös saatu parannettua tutkimusinnovaatioiden ja korkean teknologian avulla.

Lukiossa työskentelevänä Marja Voipio osaa arvostaa hyvää opetusta.

— Nuoria luonnontieteiden pariin innostava LUMA-keskus saa minulta varauksetonta kiitosta. Keskus tekee erittäin arvokasta työtä kehittäessään uusia, innostavia opetusmetodeja ja kouluttaessaan luonnontieteisiin sydämellään paneutuvia opettajia. Lahjoittajina Voipiot on kutsuttu Kirahviklubin jäseniksi. He ovat osallistuneet monenlaisiin Kirahviklubin tapahtumiin Kumpulan kampusesittelystä VOX Helsinki –tilaisuuksiin sekä Kaisa-taloon avatun Helsingin yliopiston uuden pääkirjaston ja Tiedekulman avajaisiin.

— Tapahtumien kautta pysyy ajan tasalla siinä, mitä tieteessä tapahtuu ja tehdään juuri nyt. Ilman lahjoituksiamme en olisi yhtä tiiviisti tullut seuranneeksi tiedemaailman kiinnostavia tuulia, Marja Voipio myöntää.