Merkittävä lahjoitus tukee Helsingin yliopiston CoastClim-keskusta, joka on uusi monitieteinen rannikkoekosysteemi- ja ilmastotutkimuksen keskus. Keskus tuo ensi kertaa Itämeren alueella yhteen meriekologian, biogeokemian ja ilmakehätutkimuksen asiantuntijat. CoastClim toimii osana yliopiston Hangon Tvärminnessä toimivaa eläintieteellistä tutkimusasemaa.
Lahjoituksen tehnyt Transmeri on suomalainen 93-vuotias perheyritys, joka toimii muun muassa Suomen, Baltian ja Ruotsin markkinoilla. Yliopiston kansleri Kaarle Hämeri, professori Alf Norkko ja tutkimuskoordinaattori Joanna Norkko Tvärminnen tutkimusasemalta vastaanottivat lahjoituksen 2.11.2021 juhlatilaisuudessa yhtiön pääkonttorilla.
– CoastClim valikoitui lahjoituksemme kohteeksi, kun etsimme vastuullisuutta edistävää hanketta, joka tukisi parhaiten arvojamme, kertoo Oy Transmeri Ab:n toimitusjohtaja Sari Rosin.
– Lahjoituksen ajankohdan aikaan on konsernillamme myös merkkipaalu, kun yhteistyömme SC Johnson -yhtiön kanssa on kestänyt 90 vuotta. SC Johnson tekee merkittävästi vastuullisuustyötä esimerkiksi merien suojeluun liittyen, ja lahjoituksemme onkin tavallaan myös lahja tälle pitkäaikaiselle yhteistyöllemme ja osoitus samanlaisesta arvomaailmasta yrityksissämme, Rosin kertoo.
Tutkimustieto auttaa tekemään entistä parempia päätöksiä
CoastClimin tarkoituksena on tuottaa yhtenäistä tietoa siitä, millaisessa vuorovaikutuksessa Itämeren ja sen rannikkoympäristöjen prosessit sekä ilmakehä ovat, ja mitä tämä merkitsee ilmastolle.
– Ilmastonmuutoksen myötä maailma muuttuu nyt niin nopeasti, että meidän on tehtävä vielä parempaa poikkitieteellistä tutkimusta päätöksenteon tueksi. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa tehdä vääriä päätöksiä, professori Alf Norkko painottaa.
– Tähän tarvitaan aivan uutta tutkimusta ja myös tutkimusinfraa. Tarvitaan siis tukea myös säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta. Siksi olemme hyvin iloisia Transmerin lahjoituksesta, iloitsee Norkko.
– Toivomme lahjoituksemme edistävän meille kaikille tärkeän Itämeren elpymistä siten, että luonnon monimuotoisuus säilyy myös tuleville sukupolville, jatkaa Rosin.