Nokia lahjoittaa 150 000 euroa Helsingin yliopistolle

Helsingin yliopisto on saanut Nokialta 150 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus kohdennetaan luonnontieteelliselle koulutusalalle.

– Nokian yli 157 vuoden historia Suomessa pohjautuu innovaatioon, uudistumiskykyyn sekä pitkäjänteiseen tutkimus- ja tuotekehitystyöhön. Vain investoimalla tutkimukseen ja osaajien kouluttamiseen pysymme mukana kilpailussa teknologiainnovaatioiden kärkimaana, Nokian Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän johtaja ja Suomen maajohtaja Tommi Uitto sanoo.

Lahjoitus on osa neljälle suomalaiselle yliopistolle tehtyä yhteensä 1,1 miljoonan euron lahjoitusta. Lahjoituksen saavat Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistot sekä Aalto-yliopisto.

– Haluamme tällä lahjoituksella korostaa suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä ja varmistaa, että Suomesta löytyy maailmanluokan innovointia ja osaamista myös tulevaisuudessa, Uitto korostaa.

Nokia on Helsingin yliopistolle tärkeä strateginen kumppani tutkimuksessa ja innovaatioyhteistyössä monilla tieteenaloilla. Nokian aiemmilla lahjoituksilla yliopistolle on muun muassa perustettu NCAR Nokia Center for Advanced Research tietojenkäsittelyn osaston yhteyteen. Katso lisätietoja NCAR-keskuksesta.

Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Sasu Tarkoma korostaa hyvää yhteistyötä.

– Tiivis ja pitkään jatkunut yhteistyö Nokian kanssa on merkittävästi edistänyt sekä tulevaisuuden tietoverkkojen että niiden sovellusten tutkimusta ja opetusta. Tutkimme ratkaisuita entistä skaalautuvamman, mukautuvamman ja kestävämmän verkotetun maailman mahdollistamiseksi. Meille on myös tärkeää varmistaa opetuksen sekä tutkimuksen teollisuusrelevanssi.

Kansleri Kaarle Hämeri kiittää Nokiaa lahjoituksesta koko Helsingin yliopiston puolesta. On hienoa, että yrityksen osallistuvat heidän liiketoimintansa kannalta tärkeän tutkimuksen ja koulutuksen rahoittamiseen pitkäjänteisesti. Lahjoitukset ovat yliopistolle merkittävä resurssi uusien tutkimusavausten kehittämisessä.

Nokian lahjoitus on osa valtion vastinrahaohjelmaa, jossa vastinraha lisää lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokaiselle kauden sääntöjen puitteissa lahjoitetulle eurolle. Valtion vastinrahoituskausi jatkuu kesäkuun loppuun.

Valtion vastinrahoitus lisää lahjoitusten vaikuttavuutta

Valtio pääomittaa yliopistoja vuosina 2020-2022. Yliopistoille osoitetaan pääomaa tutkimuksen vaikuttavuuden kriteerien perusteella 33 miljoonaa syksyllä 2020 ja valtion vastinrahaan oikeuttavan varainhankinnan perusteella 67 miljoonalla syksyllä 2022.

Vastinraha lisää lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokaiselle kauden sääntöjen puitteissa lahjoitetulle eurolle.