KESKUSTELUA JA HAALARIMERKKEJÄ KOKO PÄIVÄN
Toista kertaa järjestetyn kampustempauksen tavoite oli nostaa keskustelua lahjoitusvarojen merkityksestä. Kampuspisteillä kerrottiin myös apurahoista ja stipendeistä, joita vuosittain jaetaan yli 300 opiskelijalle ja tutkijalle.
- Yliopistolle erittäin vaikeana keväänä tempaus herätti ristiriitaisia ajatuksia, puolesta ja vastaan. Päätimme kuitenkin toteuttaa ensimmäistä kertaa juhlavuonna kokeillun tempauksen myös tänä vuonna. Halusimme tuoda entistä enemmän esiin lahjoitusvarojen merkitystä, onnitella apurahan saaneita opiskelijoita ja tutkijoita sekä kiittää lahjoittajia, kampanjapäällikkö Pia Dolivo kertoo.
- Stipendiaattien ja rahastojen juhlaan osallistui illalla 300 stipendiaattia ja lahjoittajaa, jotka jatkoivat vilkasta keskustelua pitkälle iltaan.
Päivän aikana kohdattiin uusia ja vanhoja kumppaneita. Ohjelma alkoi yliopiston metroasemalla jo aamulla, ja päivän aikana jaettiin 1000 kirahvihaalarimerkkiä viemään tempauksen sanomaa eteenpäin.
Tempauksen tulos lahjoituksina oli lähes 60 000 euroa. Myös Nokian 1,5 miljoonan euron lahjoitus luonnontieteelliselle koulutusalalle julkistettiin Stipendiaattien ja lahjoitusrahastojen juhlassa.
LÄHES 10 MILJOONAA VUODESSA
Yli 150 miljoonan euron lahjoitusvarojen kokonaisuus on merkittävä tuki tieteelle ja opiskelulle Helsingin yliopistossa. Lahjoitusvarojen tuottoa käytetään tutkimuksen ja opetuksen tueksi yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa vuosittain.
- Meillä on yli 100 lahjoitusvaroilla tuettavaa professuuria ja muuta tehtävää, minkä lisäksi oman Tiedesäätiömme nimikkopaikoilla väitöskirjaansa tekee 23 nuorta tutkijaa. Jaamme vuosittain apurahoja ja stipendejä 600 000 euroa yli 200 tutkijalle ja opiskelijalle sekä useita miljoonia tukea erilaisille tutkimus- ja opetushankkeille, avaa kansleri Thomas Wilhelmsson lahjoitusvarojen merkitystä.
- Olen iloinen kaikkien apurahoja ja stipendejä saaneiden puolesta. Kun yliopisto ja yhteiskunta ovat kohdanneet taloudellisesti vaikeita aikoja, on erityisen tärkeää luoda tulevaisuudenuskoa uran alkuvaiheessa oleville opiskelijoille ja tutkijoille, Wilhelmsson pohtii.
KOHTI UUTTA TAVOITETTA
Yliopiston 375-juhlavuoden kynnyksellä julkistetun varainhankintakampanjan 25 miljoonan euron lahjoitustavoite täyttyi huhtikuussa 2016. Varainhankinnan tavoite tuplaantuu tulevalla strategiakaudella 2017–2020. 50 miljoonan euron saavuttamiseksi on opeteltava uutta, ja yliopisto aloittaa myös kansainvälisen varainhankinnan.
– Lahjoittajat ovat vastanneet yliopiston kutsuun hyvin. Säätiöt, yksityishenkilöt ja yritykset ovat osoittaneet arvostavansa Helsingin yliopistoa ja yliopistossa tehtävää työtä, kiittää kansleri Wilhelmsson
– Varainhankinta on tullut yliopistolle jäädäkseen. Haluamme olla keskellä yhteiskuntaa, ja varainhankinta on yksi tapa viedä yliopiston viestiä ja yhdessä tekemistä eteenpäin, katsoo kansleri Wilhelmsson tulevaisuuteen.