LähiTapiolalta uusi lahjoitus

LähiTapiola on ollut jo seitsemän vuotta Helsingin yliopiston läheinen kumppani. Yksi menestyksekäs yhteistyön muoto on nyt jo kolme kertaa järjestetty Hyvä Yhteiskunta Master Class –ohjelma.

LähiTapiola on ollut jo seitsemän vuotta Helsingin yliopiston läheinen kumppani yritysmaailmasta.

— Kumppanuus on ollut erinomaisen antoisaa ja löysimme yhteistä arvopohjaa nopeasti. Me molemmat haluamme pitkäjänteisellä työllä kehittää suomalaista yhteiskuntaa hyvinvoivaksi ja turvalliseksi, LähiTapiola Henkiyhtiön toimitusjohtaja Minna Kohmo sanoo.

Yksi menestyksekäs yhteistyön muoto on nyt jo kolme kertaa järjestetty Hyvä Yhteiskunta Master Class –ohjelma. Siinä kymmenet tutkijat, opiskelijat ja asiantuntijat yliopistolta ja LähiTapiolasta ovat etsineet konkreettisia ratkaisuja ja innovaatioita yhteiskunnan isojen ongelmien selättämiseen. Toteutumiskelpoisia ideoita on löydetty yksinäisyyden vähentämisestä nuorten työllistymiseen.

LähiTapiola lahjoitti Helsingin yliopistolle 300 000 euroa edellisen varainhankintakampanjan aikana. Nyt yritys teki uuden 150 000 euron lahjoituksen lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle.

— Terveenä pysyminen ja se, miten me omaksumme terveitä elintapoja kiinnostaa vakuuttamisen kannalta, LähiTapiola Pääkaupunkiseudun toimitusjohtaja Jukka Kinnunen kertoo.

— Vakuutuspalvelujemme suunnittelu perustuu ihmisten menneen käyttäytymisen analysointiin ja tulevan käyttäytymisen ennakointiin. Tällaisten analyysien ja ennusteiden pohjalle me tarvitsemme suuret määrät laadukasta tieteellistä tutkimusta, Minna Kohmo jatkaa.

LähiTapiolan lahjoitus on myös symbolinen teko, Jukka Kinnunen toteaa.

— LähiTapiolalle on ehdottomasti tärkeää, että Suomessa tehdään jatkossakin huippututkimusta. Se on yksi maamme vetovoima- ja hyvinvointitekijä, joka pitkällä aikavälillä hyödyttää meitä kaikkia, Kinnunen sanoo.