Helsingin yliopiston ruotsinkielinen luokanopettajakoulutus alkoi syksyllä 2016, ja koulutuksen vaikutukset ovat alkaneet näkyä kuluneen talven ja kevään aikana, kun ensimmäiset opiskelijat ovat valmistuneet. Yksi heistä on Lotta Yliaho-Lehtonen.
Lotta Yliaho-Lehtosella on lähihoitajan koulutus, mutta vuodesta 2006 alkaen hän on työskennellyt kouluissa, lähinnä luokanopettajana. Hän päätyi ammattiin työskenneltyään ensin iltapäiväkerhon ohjaajana ja luokka-avustajana.
– En missään nimessä halunnut opettajaksi, mutta kun olin päätynyt alalle huomasin, että työ onkin todella hauskaa, Yliaho-Lehtonen sanoo.
Ilman opettajan pätevyyttä hän ei ole voinut saada pysyvää opettajanvirkaa ja hänen palkkansa on pätevien opettajien palkkaa matalampi. Vaikka Yliaho-Lehtonen on alun perin kotoisin Pohjanmaalta, opettajankoulutuksen suorittaminen Vaasassa ei houkutellut, sillä hän on juurtunut perheensä kanssa pääkaupunkiseudulle. Kun Helsingin yliopisto perusti ruotsinkielisen luokanopettajakoulutuksen, Yliaho-Lehtoselle olikin itsestään selvää hakea koulutukseen.
– Halusin pätevöityä, mutta en vain siksi, että saisin ns. opettajan paperit, vaan myös siksi, että saisin koulutusta työhön, jota teen päivittäin. Haluan osata työni hyvin ja tuntea, että hallitsen tehtäväni. Luokanopettajavuosieni aikana olen huomannut, että haasteet luokissa ovat nykyisin erilaisia kuin kymmenen vuotta sitten, joten siinäkin mielessä on hyvä, että minulla on koulutus, johon voin tarvittaessa tukeutua.
Selvä kysyntä koulutukselle
Lotta Yliaho-Lehtonen hyväksyttiin ruotsinkieliseen luokanopettajakoulutukseen ensimmäisessä ryhmässä syksyllä 2016. Varsin monet ryhmäläiset olivat samassa tilanteessa kuin Lotta: he olivat pikemminkin 40- kuin 20-vuotiaita ja monet olivat työskennelleet vuosia opettajana ilman vaadittavaa pätevyyttä.
– Tämä kertoo siitä, että hakupainetta ja tarvetta koulutukselle on ollut ja että muodollisesti epäpätevät opettajat ovat kokeneet opettajanpätevyyden tarpeelliseksi, toteaa kasvatustieteen professori Erika Löfström, joka vastaa ruotsinkielisestä luokanopettajakoulutuksesta.
Koulutukselle on ollut myös suuri yhteiskunnallinen tarve.
– Noin 70–80 prosenttia eteläsuomalaisissa ruotsinkielisissä kouluissa työskentelevistä opettajista on päteviä. Toisin sanoen joka neljäs tai viides opettaja on epäpätevä, mikä on melko paljon, koska lähtökohtaisestihan kaikkien opettajien tulisi olla päteviä.
Tilanne ei korjaannu kädenkäänteessä, mutta selvä parannus tulisi olla nähtävissä lähivuosina. Koulutukseen valitaan vuosittain 40 uutta opiskelijaa, ja suurin piirtein yhtä monen odotetaan valmistuvan tulevaisuudessa joka kevät.
Monet vanhemmista opiskelijoista, jotka aloittivat opintonsa syksyllä 2016, pyrkivät opiskelemaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Heidän kokemuksensa opettajantyöstä on mahdollistanut hieman nopeammin opiskelutahdin, ja monien aiempia opintoja on myös hyväksiluettu.
– Tämän ryhmän jäsenillä on jo melko selvä ammatillinen identiteetti opettajina, ja he näkevät itsensä opetusalan ammattilaisina eivätkä siis tarvitse paljon tukea siinä suhteessa. Vähemmän kokeneet tarvitsevat enemmän tukea ammatti-identiteetilleen ja muodostaakseen käsityksen siitä, mitä opettaminen tarkoittaa ammattina, Löfström sanoo.
Lotta Yliaho-Lehtosen mukaan suuri ikähaitari on ollut rikkaus ja eri ikäryhmät ovat oppineet toisiltaan paljon.
– Olen arvostanut sitä, että olemme niin eri-ikäisiä. Vaikka se ei varsinaisesti liity koulutukseen, olen saanut paljon irti eri-ikäisten kanssa opiskelemisesta.
Monimuotoisuus keskiössä
Kun Helsingin yliopisto aloitti ruotsinkielisen luokanopettajakoulutuksen, se päätti, että koulutuksessa painotetaan monimuotoisuutta, monikielisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Painotus näkyy koko koulutuksessa.
– Monimuotoisuus ja monikielisyys lisääntyvät yhteiskunnassa koko ajan, mikä heijastuu myös kouluihin. Siksi on tärkeää, että tulevat opettajat ymmärtävät tätä todellisuutta ja pystyvät tukemaan eri taustoista tulevia oppilaita, Löfström huomauttaa.
Panostus monimuotoisuuteen ymmärretään usein panostuksena vähemmistöihin, ja sitä se toki onkin, mutta kyse on myös siitä, että kaikki yksilöt voidaan ottaa paremmin huomioon.
– Helposti ajatellaan, että eri kielet, kulttuurit ja taustat huomioon ottava koulu on parempi vähemmistöjen kannalta. Näin onkin, mutta tällainen koulu on parempi aivan kaikkien kannalta, ja juuri siksi näiden kysymysten kanssa työskenteleminen on niin tärkeää.
Koulutuksen tavoitteena on antaa opettajille välineet, joiden avulla he pystyvät työskentelemään aktiivisesti näiden kysymysten kanssa kouluissa.
– Emme halua vain reagoida muutoksiin, vaan myös olla mukana aikaansaamassa muutoksia. Pystymme siihen esimerkiksi varmistamalla, että tulevat opettajamme ovat valmistautuneet koulujen monimuotoisuuteen ja pystyvät toimimaan aktiivisesti luodakseen parhaat mahdolliset opiskeluolosuhteet kaikille lapsille näiden taustasta riippumatta.
On tärkeää, että opettajilla on tietoa monimuotoisuuteen liittyvistä kysymyksistä, mutta heidän pitää myös pystyä tarkastelemaan arvojaan suhteessa näihin kysymyksiin. Koulutuksessa onkin painotettu tätä tiedon, itsereflektion ja kriittisen ajattelukyvyn yhdistelmää.
– Opettajan ammattia koskevia eettisiä kysymyksiä ei ole perinteisesti painotettu kovin paljon, mutta tiedämme, että kouluissa nousee jatkuvasti esiin käytännön tilanteita, joilla on myös eettinen ulottuvuus. Onkin tärkeää, että opiskelijamme saavat työkalut eettisten kysymysten tunnistamiseen ja kyvyn niiden käsittelyyn.
Kohtaamiset etusijalla
Nyt opintojensa loppusuoralla Lotta Yliaho-Lehtonen tuntee lähinnä helpotusta, sillä opintojen yhdistäminen työhön ja perhe-elämään ei ole ollut aivan helppoa. Jälkikäteen arvioiden hän on kuitenkin tyytyväinen.
– Koska olin jo työskennellyt opettajana monta vuotta ennen koulutusta, minulla oli sellainen pienimuotoinen vaatimus, että oppisin jotain uutta. En halunnut vain istua luentosalissa ja joutua oivaltamaan kaikkea itse kuten kymmenen viime vuoden aikana, vaan halusin kuulla tuoreimmista tutkimustuloksista ja siitä, miten voin soveltaa niitä.
– Olen saanut koulutuksesta irti sen, mitä halusinkin, ja mielestäni meillä on ollut todella hyviä luennoitsijoita. He ovat asiantuntevia, ja huomaa, että monet heistä ovat perehtyneet alaansa erittäin syvällisesti.
Yliaho-Lehtonen haluaa myös nostaa esille sen, miten avuliasta tiedekunnan henkilökunta on ollut.
– Omien kokemusteni perusteella yhteistyö kasvatustieteellisen tiedekunnan professorien ja lehtorien kanssa on toiminut hyvin. Jos tarvitsee apua, riittää, että ottaa yhteyttä henkilökuntaan, niin tapaaminen järjestyy ja saa neuvoja. Mielestäni ei voi odottaa, että näin olisi, mutta täällä tuntee aina olonsa tervetulleeksi ja saa apua.
Erika Löfströmin mukaan kasvatustieteellisen tiedekunnan henkilöstö onkin panostanut juuri kohtaamisiin.
– Olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että olisimme tavoitettavissa ja että voisimme luoda suhteen opiskelijoihin, koska se on erittäin tärkeä osa opettajuutta. Suhteen luominen omiin oppilaisiin on olennainen osa opetusta, ja siksi onkin tärkeää, että myös me opettajankouluttajat onnistumme tässä tehtävässä omien opiskelijoidemme kanssa.