Kollin Säätiön lahjoitus Helsingin yliopistolle tukee puurakentamisen kestävyyden tutkimusta

Suurin osa lahjoituksesta kohdentuu maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Hyytiälä Living Lab -hankkeeseen.

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö on tehnyt miljoonalahjoituksen Helsingin yliopistolle. Osa lahjoituksesta on kohdennettu maatalous-metsätieteiden koulutusalalle valtion vastinrahaohjelman puitteissa. Suurin osa lahjoituksesta kohdentuu maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Hyytiälä Living Lab -hankkeeseen, jossa tutkitaan puurakentamisen kokonaiskestävyyttä sekä puurakennuksen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Tutkimusta tullaan tekemään sekä Lahden yliopistokampuksella, Viikin kampuksella Helsingissä että Hyytiälän metsäasemalla.

Hyytiälän metsäasemalle valmistuu tänä syksynä massiivipuinen, kestävän kehityksen vaatimusten mukainen uudisrakennusten kokonaisuus, johon on maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan toimesta ja yhteistyökumppaneiden tuella syntymässä ainutlaatuinen tutkimusalusta.

Hyytiälä Living Lab -alusta mahdollistaa rakennetun ympäristön kokonaisvaltaisen kestävyyden sekä ilmasto- ja hyvinvointivaikutusten monitieteisen tutkimuksen, mittaamisen mallien luomisen sekä ratkaisujen testaamisen ja yhteiskehittämisen. Alustalla voidaan yhdistää ihmisen hyvinvoinnin ja käyttäytymisen sekä toisaalta rakentamisen ja teknologian näkökulmat.

– Tiedekunta on erittäin kiitollinen Marjatta ja Eino Kollin Säätiölle sen tekemästä merkittävästä lahjoituksesta, jonka ansiosta pystymme käynnistämään kansainvälisesti uraauurtavan, kestävän puurakentamisen kokeellisen tutkimuksen Living Lab -alustalla, sanoo dekaani Ritva Toivonen.

Säätiön ja tiedekunnan yhteisenä tavoitteena on rakentaa Hyytiälästä Helsinkiin ja Lahteen ulottuva käyttäjälähtöisen puurakentamisen kansainvälinen osaamiskeskittymä.

– Hanke soveltuu hyvin Kollin Säätiön tukemiin toimialoihin, olemme mukana monessa puurakentamishankkeessa.  Lahden seudulla on paljon korkeatasoista osaamista puutuotteista ja kestävästä rakentamisesta, joten odotamme tästä erittäin hedelmällistä yhteistyötä, kertoo Kollin Säätiön asiamies Esko Kolli.

Hyytiälä Living Lab -tutkimusalusta ja kertyvät aineistot ovat avoinna kansallisille ja kansainvälisille tutkijoille. Alusta on keskeinen osa uutta, kansainvälistä kestävän puurakentamisen tutkimusverkostoa, jota ovat maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lisäksi perustamassa yhdysvaltalainen ja slovenialainen yliopisto.

– Odotan, että tutkimusalustasta rakentuu houkutteleva uusi infrastruktuuri tutkijoille, opiskelijoille ja yrityksille niin Suomesta kuin ulkomailta, toteaa dekaani Ritva Toivonen.

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö on maa- ja metsätalouteen sekä rakentamiseen liittyvän tutkimuksen sekä kehitystyön mahdollistaja. Säätiö tukee erityisesti maa- ja metsätalouteen sekä rakentamiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä painottaen erityisesti toimintaa, jolla on elinympäristömme kannalta positiivinen vaikutus pitkällä tähtäimellä.

 

Yhteystiedot:

asiamies Esko Kolli, Marjatta ja Eino Kollin säätiö, esko.kolli@kollinsaatio.fi, puh. 050 071 2458