Shanghaista Helsinkiin vuoden 2013 lopulla saapunut biolääketieteen tutkija Zhijia Wang on aina ollut kiinnostunut uusista asioista.
Lukiossa hän keskittyi fysiikkaan ja kemiaan, mutta yliopistossa uteliaisuus siirtyi biologiaan. Maisteriopinnoissa Wang tutki sydämen aitotumaista ympäristöä ja lihassolun syntyä.
— Ihmisen tutkiminen kiinnosti minua ja päätin tähdätä akateemiselle uralle jollakin biologian osa-alueella.
Jatko-opintopaikkaa hän päätti etsiä ulkomailta.
Halusin hyvän jatko-opintopaikan ja tutustua uuteen kulttuuriin. On kiinnostavaa ja avartavaa saada kokea, mitä ihmiset ajattelevat ja miten he reagoivat eri asioihin eri puolilla maailmaa.
Wang aikoi tohtoriopintoihin Yhdysvaltoihin, mutta siellä opiskeleva ystävä vinkkasi hakemaan myös Helsingin yliopistoon. Wang pääsi Helsingin yliopiston tiedesäätiön nelivuotiselle nimikkopaikalle biolääketieteelliseen tohtoriohjelmaan vuonna 2014. Tiedesäätiö palkkaa tohtorikoulutettavat työsuhteeseen. Neljän vuoden työsopimus on tutkijalle upea juttu, Wang kiittää.
— Minun ei tarvitse käyttää vuosittain aikaa apurahahakemusten valmisteluun. Apurahoja on myös yhä vaikeampi saada, sillä kilpailua on koko ajan enemmän.
Syövän tutkimusta ja aktiivista opiskelijaelämää
Helsingissä Wang tutkii
Työ on edennyt ja väitöskirjan pitäisi valmistua aikataulussaan. Wangilla on energiaa myös opiskelijatoimintaan terveyden tutkimuksen tohtorikoulutusohjelmien yhteisessä oppilaskunnassa ja opiskelijoiden edustajana biolääketieteellisen tohtorikoulutusohjelman hallituksessa.
— On mukava nollata työpäivä ja tehdä jotain muuta kiinnostavien ihmisten ja aiheiden kanssa. Rekrytoimme jäseniä, järjestämme kursseja ja sen sellaista. Parhaillaan puuhaamme Who are we -nimellä kulkevaa TEDx-luentoa Meilahteen huhtikuuksi. On hyvin innostavaa organisoida korkean profiilin ohjelmaa omalle kotikampukselle!