Suomessa eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan kuuluva Yliopistollinen eläinsairaala kouluttaa pieneläinlääketieteen erikoisosaajat. Lemmikkieläinten määrä Suomessa on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja lemmikeillä on selkeä merkitys yhteiskunnassa. Pieneläinlääketiede on myös kehittynyt nopeasti ja nykyaikana ala jakautuu yleislääketieteen lisäksi useisiin kapeisiin erikoisaloihin, joilla pystytään tarjoamaan erittäin korkeatasoisia tutkimus- ja hoitovaihtoehtoja.
Euroopassa eläinlääkäreiden erikoisalakohtaista jatkokoulutusta hallinnoi European Board for Veterinary Specialization (EBVS), jonka alaisuudessa toimii 27 eri erikoisalan collegea, joista valmistuu erikoiseläinlääkäreitä (Diplomate). Yliopistollisella eläinsairaalalla on mahdollisuus ohjata eurooppalaista erikoistumisohjelmaa usealla pieneläinlääketieteen alalla. Hill’s Pet Nutritionin lahjoitus on ohjattu yhden eläinlääkärin pieneläinten sisätautien erikoistumiskoulutukseen. Tämä ns. residenssikoulutus on kolmivuotinen ja sen aikana erikoistuva eläinlääkäri suorittaa työssäoppimisen lisäksi ohjattuja erikoistumisjaksoja ulkomailla, osallistuu alan ulkomaisiin kongresseihin ja valmistelee tieteellisiä artikkeleita.
- Hill's Pet Nutrition tukee vahvasti eläinlääketieteen ammattilaisia heidän uransa kaikissa vaiheissa, sanoo Jessica Mills, Hill’sin Pohjoismaiden eläinlääkäritiimin vetäjä.
- Tukemalla eläinlääketieteen erikoisosaamisen lisäämistä voimme auttaa eläinlääkäreitä vastaamaan paremmin sekä asiakkaidensa että lemmikkiensä tarpeisiin.
- Olemme erittäin kiitollisia tästä yhteistyöstä sekä Eläinsairaalan että koko suomalaisen eläinlääketieteen kehityksen puolesta. Residenssi mahdollistaa meille panostamisen uuden erikoisosaajan kouluttamiseen ja vahvistaa nykyisten meillä työskentelevien diplomaattien tietotaidon hyödyntämistä alan eteenpäin viemiseksi, kertoo Eläinsairaalan johtaja Susanna Peiponen.
Erikoiseläinlääkäri kehittää koko alaa
Suomessa eurooppalainen erikoistumiskoulutus on vielä alkuvaiheessa ja pieneläinsektorilla Suomessa toimii tällä hetkellä vain kymmenkunta kyseisen koulutuksen hyväksytysti läpäissyttä pieneläinlääkäriä. Yhteiskunnallinen tarve edistää suomalaisten eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutusta on suuri ja erikoiseläinlääkärin kouluttaminen hyödyntää alaa laajasti. Sen lisäksi, että erikoiseläinlääkäri pystyy tarjoamaan suomalaisille lemmikin omistajille korkeatasoisia eläinlääkintäpalveluja, hän pystyy edelleen omalta osaltaan edesauttamaan oman erikoisalan kehitystä jatkokouluttamaan suomalaisia eläinlääkäreitä.
- Minulle yhteistyössä on kyse siitä, että kaksi organisaatiotamme pystyvät yhdistämään vahvuutemme opiskelijoiden oppimisen edistämiseksi ja viime kädessä potilaiden hoidon parantamiseksi, Mills sanoo.
- Yhteistyön avulla voimme yhdistää Hill's Pet Nutritionin intohimon ja innovaation yliopiston akateemiseen huippuosaamiseen edistääksemme eläinlääkinnällisen hoidon laatua lisäämällä eläinlääketieteen opiskelijoiden tietämystä terapeuttisen ravitsemuksen roolista sairauksien hallinnassa, Mills jatkaa.
- Meille Yliopistollisena eläinsairaalana toiminnan keskiössä on opetus, laadukas hoitotyö ja tutkimus. Tämä yhteistyö Hill’s Pet Nutritionin kanssa vastaa kaikkiin meille tärkeisiin elementteihin. Olen iloinen, että olemme löytäneet yhteisesti lisäarvoa organisaatioille ja alalle tuovan kokonaisuuden, Peiponen summaa.
Hoito Yliopistollisessa eläinsairaalassa perustuu tuoreeseen tutkimustietoon. Sairaala on opetussairaala eläinlääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelijoille, jatkokoulutuspaikka erikoistuville eläinlääkäreille sekä harjoittelupaikka pieneläinhoitajiksi opiskeleville hoitajille.