Annika Nurttilan elämässä tapahtui keväällä 2021 paljon. Huhtikuussa hän jäi pitkän uran jälkeen eläkkeelle Ruokaviraston jaostopäällikön paikalta.
Toukokuussa hänelle tehtiin polvileikkaus. Siitä toipuessa oli aikaa lukea, kuunnella äänikirjoja, katsella dokumentteja – ja ajatella asioita.
Tämä kaikki johti lopulta päätökseen ryhtyä Helsingin yliopiston lahjoittajaksi.
Käänteentekeväksi kokemukseksi muodostui David Attenborouhg’n luontokadon torjumisen mahdollisuuksista kertova tietokirja kirja A Life on Our Planet (suom. Yksi elämä, yksi planeetta, WSOY 2020). Leikkauksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina Nurttila kuunteli kirjan kotisohvallaan itsensä kirjailijan lukemana alkuperäisteoksena.
Luontokadosta puhutaan usein synkällä sävyllä, sillä aihe on vakava.
– Kirja taas kertoi monen esimerkin valossa, mitä kaikkea pystytään tekemään sen hidastamiseksi ja estämiseksi. Voisi radikaalisti sanoa, että sain lukiessani ilmastoherätyksen, Nurttila sanoo.
Tavarasuhde uusiksi
Vuotta aiemmin Nurttila oli ryhtynyt toden teolla miettimään uusiksi suhdettaan tavaraan. Eteen oli tullut muutto Helsingistä takaisin lapsuuden kotikaupunkiin Espooseen.
– Olin asunut Helsingissä melkein 40 vuotta. Muuton yhteydessä karsin paljon ylimääräistä, ja ryhdyin myös pohtimaan, millaisia lahjoja haluan jatkossa antaa läheisilleni.
Nurttilalla on iso perhe, kolme aikuista lasta, kuusi lastenlasta ja yksi bonuslapsenlapsi. Hänellä on ollut tapana muistaa lahjoilla paitsi heitä myös muita läheisiään, kuten ystäviä ja kanssaisovanhempia, eli lastenlastensa muita isovanhempia.
Kirjan kuuntelun jälkeen tavaran ostaminen joululahjaksi ei kuitenkaan tuntunut enää mahdolliselta.
– Päätin, että kanssaisovanhemmat saavat minulta lahjaksi toivoa yhteisten lastenlastemme tulevaisuudesta, eivät tavaraa. Heilläkin on itseni tapaan valmiit kodit.
Toivoa voisi antaa lahjoittamalla sopivaan kohteeseen, jota Nurttila tovin etsiskeli. Kun hän törmäsi Helsingin yliopiston luontokadon tutkimukseen varoja keräävään Lahjoita tänään -kampanjaan, hän tunsi tulleensa kotiin.
– Koin heureka-elämyksen: tämä on minulle oikea kohde. Tuntui lohdulliselta ajatella, että eläkeläisen pienelläkin panoksella voisi olla mukana vaikuttamassa.
Usko tieteeseen on vankka
Lahjoittaminen luontokadon tutkimukseen on Nurttilalle perin juurin omien arvojen mukainen valinta. Tutkittu tieto ja sen monipuolinen hyödyntäminen oli myös hänen työnsä ytimessä.
– Läpi urani hakeuduin tehtäviin, joissa olen pystynyt yhteiskunnallisesti vaikuttamaan asioihin. Pitkään toimin myös erittäin kokeneiden ja väitelleiden asiantuntijoiden esihenkilönä.
Nurttila kertoo olevansa luonteeltaan perusutelias ja tiedonjanoinen, mitkä ominaisuudet myös ajoivat hänet lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan ravitsemustiedettä.
Ravitsemustiede tuli oppiaineita selailleelle Nurttilalle sattumalta vastaan. Se vaikutti hänestä ”kiinnostavan poikkitieteelliseltä ihmistieteeltä”. Nurttila valmistui maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1981 ja sai laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyden vuonna 1985.
Nurttilan luontosuhteeseen taas vaikutti voimakkaasti luonnonläheinen kasvuympäristö, Espoon Soukka. Hän asui siellä parikymppiseksi asti.
Lapsuusvuosien Soukka oli pitkälti rakentamaton maalaissaaristokylä, jonne johti hiekkatie.
– Lähistöllä oli puro, jonka varrella tykkäsin käydä tuoksuttelemassa valkolehdokkeja. Räystäspääskyjä lenteli pihassamme.
Alueen kaupungistuminen alkoi toden teolla, kun Nurttila oli kymmenvuotias. Samaa tahtia rakentamisen kanssa lapsuudesta tutut kasvit ja eläimet tuntuivat katoavan, Nurttila muistelee. Se tuntui surulliselta. Nyt lahjoittajana Nurttila haluaa toimia paitsi luontokadon pysäyttämiseksi myös luonnon monimuotoisuuden varmistamiseksi.
Joulun alla hän kirjoitti läheisilleen perinteiset joulukirjeet ja lisäsi mukaan tiedon siitä, että heidän nimissään on tehty lahjoitus.
– Siitä seurasi hauska ketjureaktio. Lapsenlapseni toiset isovanhemmat vastasivat, että hyvä idea, taidamme tehdä samoin.
Nurttilan lapsi taas totesi äidilleen painokkaaseen sävyyn, että lahjoituksen tekeminen luontokadon hidastamiseksi on ainut asia, jolla voi konkreettisesti toimia tulevien sukupolvien hyväksi.
– Sanat voivat kuulostaa mustavalkoisilta, mutta niissä on totuuden siemen. Jos tulevaisuudessa ei ole olemassa luontoa edes sellaisena kuin tänä päivänä, mitä lapsenlapsillemme on jäljellä? Nurttila kysyy.