Suomalaiset ovat saaneet kansalaisaloitteesta uudenlaisen suoran demokratian työkalun, joka antaa äänioikeutetuille mahdollisuuden edistää poliittisia uudistuksia.
Kansalaisaloitteiden tekeminen tuli käytännössä mahdolliseksi kansalaisaloitelain myötä, joka astui voimaan maaliskuussa 2012. Vaikka aloitteita on sittemmin neljässä ja puolessa vuodessa tehty satoja, on 50 000 nimen kerääminen lain vaatimassa kuudessa kuukaudessa onnistunut harvalta.
Kansalaisaloite.fi -palvelusta löytyy yli 500 kansalaisaloitetta, mutta tähän mennessä vain viisitoista aloitetta on täyttänyt lain asettamat vaatimukset edetäkseen eduskuntaan. Lisäksi nimien keräämisen jälkeen eduskuntaan edenneistä kansalaisaloitteista erittäin harva tulee hyväksytyksi eduskunnan äänestyksessä.
Vuonna 2014 tapahtui kuitenkin jotakin poikkeuksellista: kansalaisaloitteesta tasa-arvoisen avioliittolain puolesta tuli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kansalaisaloite, joka on onnistunut muuttamaan lakia eduskunnan äänestyksessä.
Yllättävää ja merkittävää on, että kansalaisaloitteissa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen keskittyneet aiheet tuntuvat menestyvän ylipäänsä poikkeuksellisen hyvin. Viidestätoista 50 000 nimeä keränneestä aloitteesta jopa kuudessa on keskeisenä aiheena sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät poliittiset kysymykset.
Kansalaisaloitteesta tuli uusi keskusteluareena seksuaali- ja sukupuolipolitiikalle
Useampi kuin joka kolmas eduskuntaan edenneestä kansalaisaloitteesta siis tarttuu sukupuoli- tai seksuaalipolitiikkaan tai molempiin. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten niissä lähestytään seksuaalisuutta ja sukupuolta.
Ensinnäkin osa aloitteista on niin sanotusti arvoliberaaleja: näiden tavoitteena on esimerkiksi seksuaalisen vapauden lisääminen tai vallitsevan sukupuolijärjestelmän kyseenalaistaminen. Tällaisia ovat kansalaisaloitteet tasa-arvoisesta avioliittolaista ja äitiyslaista.
Toisessa päässä ovat arvokonservatiiviset kansalaisaloitteet. Näillä aloitteilla pyritään kiristämään seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä normeja entisestään. Tähän ryhmään lukeutuu kansalaisaloite, jonka tavoitteena oli tehdä raskauden keskeyttämisestä kieltäytyminen mahdolliseksi terveydenhuollon henkilökunnalle. Kuten myös se, joka pyrkii palauttamaan avioliittolain aiempaan muotoonsa miehen ja naisen väliseksi instituutioksi.
Lopuksi on aloitteita, joita on hankala jaotella arvoliberaali–arvokonservatiivi -janalla. Sellaisia ovat aloite lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusasteikon koventamiseksi ja aloite päivystysasetuksen muuttamiseksi synnytysten osalta.
Kansalaisaloite madaltaa kynnystä osallistua
Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat aiheita, joista jokaisella on jonkinlainen omakohtainen kokemus — ja siten usein myös jonkinlainen mielipide. Niihin liittyvät normit ja lait herättävät vahvoja tunteita ihmisissä. Niinpä monet haluavat allekirjoittaa niihin liittyviä aloitteita.
Toisaalta kansalaisaloitteet mahdollistavat osallistumisen lyhyisiin kampanjoihin, eikä kannatusilmoituksen jättäminen välttämättä tarkoita sitoutumista kokonaiseen liikkeeseen ja sen kaikkiin tavoitteisiin. Aloitteen allekirjoittaja voi tukea avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi ajamatta kuitenkaan transihmisten itsemäärittelyoikeutta sukupuoleensa. Tai vaikka hoitohenkilökunnaan oikeutta kieltäytyä abortin suorittamisesta kokematta itseään kuitenkaan osaksi aborttia vastustavaa pro life -liikettä.
”Poliittiset kysymykset eivät ehkä tunnu samalla tavalla poliittisilta, kun niitä ajetaan yksittäisillä kansalaisaloitteilla”.
Poliittiset kysymykset eivät ehkä tunnu samalla tavalla poliittisilta, kun niitä ajetaan yksittäisillä kansalaisaloitteilla. Varsinkin silloin, kun vaikuttaminen tapahtuu verkossa muutamalla klikkauksella.
Vaikuttaa siltä, että uudenlainen kansalaisaktivismi on tarpeellista. Äitiyslailla ja tasa-arvoisella avioliittolailla oli nimittäin täydet edellytykset edetä eduskunnassa ilman kansalaisaloitteita. Siitä huolimatta vuosien 2006–2013 välillä kansanedustajien yritykset uusia avioliittolaki tyrehtyivät kolme kertaa ilman, että eduskunta pääsi edes äänestämään aiheesta.
Oikeusministeriössä valmisteltu äitiyslaki pysähtyi puolestaan siihen, kun Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ilmoitti, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvien ehdotusten tuominen eduskuntaan hallitusohjelman ohi olisi uhka hallitussovun säilymiselle.
Silloin oli kyseessä naisparien perheiden turvaksi laaditun äitiyslain lisäksi myös sukupuolivähemmistöjen oikeuksien parantamiseksi valmistellun translain uudistamisesta. Lopuksi pääministeri Alexander Stubb totesi, ettei kumpikaan ehdotus etene eduskuntaan.
Poliittisten päättäjien haluttomuus edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyviä uudistuksia onkin todennäköisesti ajanut LHBTI-toimijoita etsimään uusia väyliä vaikuttaa.
Ja juuri tähän tarpeeseen kansalaisaloitelaki vaikuttaa nyt vastanneen.
Kannattaako kansalaisaloite?
Tahdon2013-kampanja vaati tekijöiltään pitkäaikaista sitoutumista, satoja vapaaehtoisia työtunteja ja ammattimaista mediatyötä. Tasa-arvoista avioliittolakia ajavan kampanjan saama yritysmaailman laaja julkinen tuki oli poikkeuksellista suomalaisessa seksuaalipoliittisessa keskustelussa.
”Kriittisemmät aktivistit kuitenkin kyseenalaistavat optimistisen ajatuksen siitä, että yksittäistä lakia muuttamalla voitaisiin poistaa laaja rakenteellinen syrjintä”.
Kriittisemmät aktivistit kuitenkin kyseenalaistavat optimistisen ajatuksen siitä, että yksittäistä lakia muuttamalla voitaisiin poistaa laaja rakenteellinen syrjintä. Voiko sokea usko lainsäädännön muutosten tuomaan onneen olla jopa haitallista?
Ainakin kansalaisaloite sitoo ihmiset uudenlaisella tavalla siihen keskusteluun, jota lainsäädännöstä käydään. Vaikka aloite usein hylätään, sen ansiosta aloitettu keskustelu voi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen tai lainsäädännön kehitykseen tulevaisuudessa.
Hylätty kansalaisaloite ei näin ollen väistämättä ole epäonnistunut. Oli lopputulos mikä hyvänsä, on kansalaisaloite pikemminkin alku kuin päätöspiste.
Lue myös: Tasa-arvoinen avioliittolaki voimaan