Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/03/16.
”Mitä 41-vuotias herrasmies ajatteli riisuessaan hansikkaansa Helsingin yliopiston päärakennuksen sisäpihalla torstaina 28. marraskuuta 1889 kello 13.00?”
Näin historioitsija Teemu Keskisarja herättelee lukijan mielenkiintoa kirjassaan Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista. Murhaahan tuo kyseinen maisterismies, Waldemar Churberg, ajatteli, mutta ei siitä sen enempää.
Lainaus kertoo paljon Keskisarjan työstä: häntä kiinnostavat nimenomaan menneisyyden ihmisten ajatukset ja tunteet.
— Yleiset puitteet, ilmiöt tai valtion rajalinjojen muutokset eivät ole minulle kovin tärkeitä. Haluan päästä ammoisten ihmisten pään sisään ja eläytyä heidän tunteisiinsa.
Historia on jostain selittämättömästä syystä kiinnostanut Keskisarjaa ”pikkukilliäisestä lähtien”.
— Olen aina harhaillut paljon hautausmailla ja miettinyt vanhoja aikoja. Olen myös erittäin mielelläni kuunnellut vanhojen sukulaisten ja vieraampienkin ihmisten juttuja menneisyydestä.
— Joku vamma tämä kai on, tämä halu elää ammoin kuolleiden ihmisten elämää ja olla irrallaan nykyhetkestä. Varmasti mukana on jonkunlaista eskapismiakin.
1600-luvun baarijutut
Tulevaisuus ei voisi Keskisarjaa vähempää kiinnostaa.
— Minua ei lainkaan huvittaisi käydä Helsingissä 50 vuoden kuluttua. Sen sijaan olisi äärettömän jännittävää kävellä tavallisena arkipäivänä 1960-luvun tai sadan vuoden takaisessa Helsingissä.
— En kaipaisi todistettavakseni Jeesuksen syntymää tai muuta erityisen historiallista tapahtumaa. Haluaisin vain selvittää, onko minulla mitään juteltavaa lajitovereideni kanssa, jotka ovat eläneet sata vuotta sitten.
Suurta hämmästystä kohtaaminen tuskin tuottaisi, Keskisarja uumoilee. 1960-luvulla tai 1600-luvulla eläneet ihmiset olivat otaksuttavasti tunne-elämältään hyvin samanlaisia kuin mekin, vaikka tiedot ja uskomukset maailmasta olivat erilaiset.
— Jos ottaisin oluen jossakin 1600-luvun kestikievarissa, luultavasti ympärillä lentelisivät aivan samanlaiset jutut kuin nykybaareissakin.
Shakki ei kehitä
Keskisarja tietää, mistä baareissa jutellaan, sillä 1990-luvulla ne tulivat hänelle tutuiksi. Lukio-opintojensa jälkeen helsinkiläisnuorukainen ei tahtonut saada elämästään otetta.
— Bisseä, röökiä, shakinpeluuta... ja henkeni pitimiksi tein satunnaisia ruumiillisia töitä rakennuksilla. Siinä se aika kului, Teemu Keskisarja muistelee.
— Ajelehtiminen on nuorena tavallista. Harmittaa, että omalla kohdallani tyhjäntoimittamisessa, viinan kanssa pelleilyssä ja aivan liian totaalisessa shakinpelaamisessa vierähti kymmenen vuotta. Viisi olisi riittänyt.
Shakissa Keskisarja ehti kurottaa SM-tasolle saakka. Tätä hän ei lue meriitiksi.
— Siitä, että on hyvä shakissa, ei ole mitään hyötyä. Siinä menee vain aikaa ja energiaa hukkaan.
Kai älypeli sentään pitää pään terävänä? Päinvastoin, Keskisarja epäilee.
— Shakinpelaajista iso osa on mielenterveysongelmaisia ja jollakin tavoin tavallisen elämän ulkopuolella. Jos otat minkä tahansa harrastuksen liian vakavasti, se vie koko persoonallisuutesi ja elämäsi mennessään.
Jotain apua nykyiseen tietokirjailijan työhönsä Keskisarja katsoo kuitenkin saaneensa.
— Ehkä pelaamiseni ansiosta pääni kestää pitkiä pohdiskeluja ja tolkuttomia yövalvomisia. Ei tunnu missään valvoa ja kirjoittaa muutamaa vuorokautta putkeen.
Tulla joksikin
Vuosituhannen vaihteessa Keskisarjan päähän pälkähti yrittää opiskelijaksi Helsingin yliopistoon.
— Ajattelin, että yliopistolla olisi hauska hengailla ja statuskin olisi mukavampi, olla Helsingin keisarillisen yliopiston opiskelija eikä pelkkä rakennusmies.
Oikeastaan ajatus ei ollut aivan uusi. Teemu Keskisarja mietti jo lapsena, että häntä kiinnostaisi kirjailijan tai kuuluisan shakinpelaajan ura — ei niinkään rakkaudesta lajiin kuin halusta olla jotakin, joku.
Keskisarja pääsi lukemaan historiaa viimeisenä hyväksyttynä.
— Olin jo 30-vuotias kun aloitin perustutkinto-opiskelijana, siis pahasti ikätovereistani jäljessä. Kirimistä riitti.
Elikot ja veriteot
Keskisarja otti spurtin ja valmistui maisteriksi kahdessa vuodessa. Graduunsa hän panosti ja sai siitä laudaturin. Aiheena oli eläimiin sekaantuminen 1700-luvun Suomessa.
— Keksin aiheen dosentti Seppo Aallon luennolla. Hän heitti kommentin, joka jäi takomaan päähäni. Se meni kutakuinkin näin: ”Kaikenlaisia aviorikoksia ja salavuoteuksia oli paljon, ja myöskin eläimiin sekaantuminen oli Suomessa erittäin yleinen rikos 1700-luvulla ja siitä rangaistiin kuolemalla.”
Sittemmin Keskisarjan kirjojen aiheiksi ovat valikoituneet erilaiset rikokset ja väkivallan teemat. Seksirikollisuus, sodat, terrori, verityöt — vain rahateemat poikkeavat väkivallan poluilta, joskin taloudellakin on uhrinsa.
Miksi nämä rankat aiheet? Eikö arjen historia voisi olla leppoisampi valinta?
— Vanhojen aikojen tavallinen kansa kiinnostaa minua, mutta heistä ei löydy lähteitä. Kirjoittaisin mielelläni 1700-luvun keskivertoduunarin arkipäivästä tai onnellisesta avioelämästä, mutta silloin koko juttu pitäisi keksiä omasta päästä. Eläimeensekaantujasta voi sen sijaan löytyä paljonkin tiedonmurusia oikeusasiakirjoista. Tähän on tyytyminen.
Professorin vaisto
Nykyiselle uralleen Keskisarjan sysäsi ”käsittämätön onnenpotku”. Kun hän haki historian laitokselta opintokirjamerkintää, professori Markku Kuisma nappasi Keskisarjan työhuoneeseensa ja kysyi kiinnostusta kuukausipalkkaisen tilaustyön, Paloheimo-suvun mahtiveljesten historiikin kirjoittamiseen.
— En tuolloin tainnut edes ajatella hakea historian alan töitä. Ajattelin vain, että sainpa tutkinnon aikaiseksi ja kai minua nyt kunnioitetaan maisterina vähän enemmän.
Tarjous hämmästyttää Keskisarjaa yhä.
— Palkattuja tilaustöitä on erittäin vähän tarjolla ja tämä aihe oli vieläpä hyvin järeä. Paloheimon veljekset ovat unohdettuja suomalaisia merkkimiehiä. Minulla ei ollut mitään meriittejä tai työkokemusta kirjallisista töistä.
— Ehkä Kuisma piti gradustani tai sitten professoreille kehittyy vaistoa oppilaittensa suhteen: että tuota kannattaa kokeilla tai tuon kanssa voisi ottaa riskin.
Ainakin gradu — jonka voi lukea verkossakin — paljastaa tekijästään orastavia kirjoittajan kykyjä. Keskisarjalla on rohkeutta tulkita henkilöittensä tuntemuksia värikkäästi, komiikkaa kaihtamatta. Viihdyttävät luonnehdinnat pohjaavat silti aina faktoihin.
— Yritän noudattaa sääntöä, että värittäminen ja ylitseampuminen on luvallista, jos se tiivistää asiaa. En hyväksy lainkaan sitä, että laittaisin ylimääräisiä adjektiiveja tai muita koruja sinne tänne.
Armotonta kritiikkiä
Sivistyssanoja Keskisarja karttaa. Yleistajuisen vastakohta on yleistajuton, eikä tieteellinen, historioitsija luonnehtii.
— Maallikko ei jaksa lukea ammattikieltä vilisevää tutkimusta, vaikka aihe kiinnostaisi. Epäselvyyksille ei ole tarvetta Suomen historian kaltaisessa aiheessa. Luonnontieteet ovat eri asia, niillä on omat universaalit terminologiansa. Suomalaisen humanismin tulee pärjätä äidinkielellään, joka on jo vuosisatoja kehittynyt tähän tarkoitukseen.
Keskisarja sanoo oppineensa kirjoittamaan kirjoittamalla ja hyviä tekijöitä jäljittelemällä. Kova kritiikki on sekin ollut tärkeää.
— Kohdalleni on onnekseni osunut työyhteisöjä, joissa olemme ruotineet toistemme tekstejä aggressiivisesti.
Yksi tällainen yhteisö oli Markku Kuisman alainen Paloheimo-historiikkeja kirjoittanut kolmikko. Viereisissä huoneissaan Bernhardinkadulla työskennelleet historioitsijat Keskisarja, Marko Paavilainen ja Jouni Yrjänä eivät säästelleet sanojaan toistensa teksteistä.
— Armotonta kritiikkiä oli kyllin. Kävimme tarkasti läpi joka ainoan liuskan, minkä kukin meistä tuotti. Emme hyssytellen vaan työpaikkakiusaamisen meiningillä, että tuohan on ihan täyttä paskaa.
Kova kritiikki kehittää, Keskisarja uskoo.
— Kannatan kung fu -metodia, jossa oppilaan itsetunto nujerretaan tyhjäksi tauluksi ja siitä voi sitten lähteä rakentamaan, Keskisarja sanoo, tosin hymy suupielessään.
Ahkeruus elättää
Keskisarjalta on jo pitkään ilmestynyt kirja vuosittain, parhaimpina vuosina kolmekin teosta. Yhdeksi tehokkuutensa syistä Keskisarja arvelee sen, ettei hänellä ole yliopistovirkaa.
— Kun ei tarvitse osallistua yliopiston talous- ja hallintoasioihin, säästää paljon aikaa. Professoreilta menee kolmannes tai jopa puolet ajasta apurahojen anomiseen, yliopiston byrokratiaan ja kaikenlaiseen tietotekniseen pelleilyyn.
Keskisarjan kirjat syntyvät tilaustöinä tai kaupallisten kustantajien kautta julkaistuina. Kustantaminen ei rikastuta, vaikka tietokirjallisuuden yleiseen tilanteeseen nähden Keskisarja myy mukavasti.
— Yleinen suhdanne on toivoton. Myynti putoaa 10 prosenttia vuodessa ja enemmänkin, sillä kustantajat varmastikin kaunistelevat lukuja.
Historioitsijaa ilahduttaa, että hänen kirjansa ovat suosiossa kirjastoissa.
— Jos kirjallani on heti ilmestyessään pitkät varausjonot, onhan se merkki siitä, että touhuni joitakin vielä kiinnostaa.
Kirja per vuosi -julkaisuvauhti jatkuu. Sen on pakko jatkua.
— Edes suosituimmista talvisota- tai rikoshistoria-aiheisista kirjoistani en välttämättä jää omilleni maksettuani tutkimusapulaisten palkat, matkat ja muut kulut. Siksi teen myös kuukausipalkkaisia tilaustöitä, jotka ainakin toistaiseksi ovat innostaneet yhtä lailla.
Juuri nyt tekeillä on tilaustyö vuonna 2009 kuolleesta vuorineuvoksesta ja taidevaikuttajasta Gustaf Serlachiuksesta.
— Olen vielä kahden vaiheilla siitä, kirjoitanko ensi syksyksi myös oman, Mannerheim-aiheisen kirjan.
Keskisarja on monelle myös teeveestä tuttu: Pimeä historia viipaloi Yleisradion kuusiosaisessa sarjassa vuodenvaihteessa synkeähköjä siivuja Suomen historiasta. Keskisarjan ja Marko Kämäräisen kertojanote on kuitenkin varsin hauska. Sarjan voi katsoa Ylen Areenasta.
Draaman kaari
Jos rahasta ei tarvitsisi välittää, Keskisarja uppoutuisi kirjoittamaan Suomen 1600–1700-luvun sodista suomalaisten näkökulmasta.
— Niistä on kirjoitettu äärimmäisen vähän, ehkä tuhannesosa siitä mitä talvisodasta. Työ olisi kansallisesti ja ihmishistoriallisesti tärkeä, mutta hyvin kallis ja työläs. Vaikeat käsialalähteet, paljon käyntejä Tukholmassa ja Venäjällä lähteiden perässä, alhaiset myyntiodotukset. Pitäisi saada järeä rahoittaja mukaan.
Yhdessä vuodessa hyvää vanhemman ajan sotakirjaa ei pysty tekemään, Teemu Keskisarja toteaa.
— Talvisodasta se onnistuu, sillä ajan lähteet ovat konekirjoitettua suomea ja muutenkin aihe on helppo ottaa haltuun.
Sodissakaan Keskisarjaa eivät kiinnosta strategiat tai rajat vaan ihmiset.
— Sota on tarinana ylivoimainen. Nuorille ihmisille tapahtuu lyhyessä ajassa järisyttäviä asioita, ehkä järisyttävämpiä kuin koko loppuelämässä — sikäli kuin loppuelämää edes siunaantuu. Sodissa on kova tempo ja isot panokset, Keskisarja miettii.
Draaman kaaressa sota peittoaa taloushistorian, vaikka talous ja raha ovat aiheina sotahistoriaa tärkeämpiä, Keskisarja määrittelee.
Kirjoittamisen ohella kalenteriin ei juuri muuta mahdu. Sulkapalloa Keskisarja sentään pelaa useamman kerran viikossa. Entä shakkia?
— Luojan kiitos en ole pelannut shakkia kymmeneen vuoteen. Se tahko on osaltani väännetty, historioitsija tuumii.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.