Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2023.
Vieraan pariin
Helmi Länsman
Cealkke dearvvuođaid 1
Sámediggi, 2005
Opiskelin aikoinani yliopistolla muutaman vuoden farsia. Kielitaito jäi vajaaksi, mutta osaan yhä lukea Saadin Ruusutarhaa sanakirjan avulla ja seurata Twitteristä jotenkuten, miten paikalliset kommentoivat Iranin mielenosoituksia. Persialainen mielenmaisema avautui paljon syvällisemmin kuin pelkkiä historiankirjoja lukemalla.
Kieli avaa maailmaa, ja siksi uuteen kieleen tutustuminen on aina uuteen maailmaan tutustumista.
Kuinka paljon paremmin suomalaiset ymmärtäisivätkään venäläisten mielenliikkeitä, jos useampi meistä osaisi venäjää? Sanomattakin on selvää, että ymmärtäminen ei välttämättä tarkoita hyväksymistä.
Entä olisiko Twitterin keskustelussa saamelaiskäräjälaista erilainen tuntuma, jos useampi suomalainen tuntisi saamelaiskieliä?
Tilasin syksyllä pohjoissaamen alkeisoppikirjan Cealkke dearvvuođaid, osa okta eli yksi. Suomi ja saame ovat kaukaisia serkuksia, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan. Niistä kielistä, joita Suomessa puhutaan yhä, saamelaiskieliä on puhuttu yhtäjaksoisesti pisimpään. Nettikaupoista löytyy myös inarin- ja koltansaamen oppikirjoja.
Opiskelun ei tarvitse tähdätä sujuvaan kielitaitoon. Jo uuteen kieleen tutustuminen auttaa näkemän vieraan vähemmän vieraana. Pohjoissaame näyttää ensin oudolta, mutta pinnan alla onkin paljon tuttua. ”Giitu, iiba gullo mihkkige” — siis kiitos, eipä kuulu mitään.
Tärkeä oppi
Vähäkin kielitaito on arvokasta.
Kenelle
Jokaiselle, jolla on päivässä ylimääräinen varttitunti.
Kupissa
Kahvi auttaa keskittymään.
TOPIAS HAIKALA
Elää, pysähtyä, keskustella
Emmi-Liia Sjöholm
Virtahevot
Kosmos, 2022
Lukijat Samuli Niittymäki & Pihla Viitala
”Mä pelkään et mä avaan itteni elämälle ja sit kukaan ei näekkään mua.”
Emmi-Liia Sjöholmin ensi sijassa äänikirjaksi kirjoittama Virtahevot on intiimi, avoin keskustelu kahden tuntemattoman välillä. Eevis ja Touko valvovat, syövät karjalanpiirakoita ja puhuvat.
Yhden kohtauksen kirja käsittelee elämää, ihmissuhteita, odotuksia ja ajatuksia. Se rönsyilee asiasta toiseen kuten keskustelu – ja sitähän se on. Kolme-nelikymppisten elämä ja ajatukset avautuvat kysymysten ja uteliaisuuden kautta. Keskustelussa pyörivät ihmissuhdenormit, terapia, vegaanius tai sen teeskentely, alkoholi, erot, lapset ja lapsettomuus. Myös virtahepojen seksistä puhutaan.
Viime aikoina pääasiassa tietokirjoja nopeutetulla toistolla kuunnelleelle Virtahevot on rentouttava kokemus. Sitä ei voi kuunnella pikavauhtia, vaan on maltettava pysähtyä kolme ja puolituntisen teoksen äärelle — vaikka tosiasiassahan se ei ole aika eikä mikään. Kirja on kuin teatteria tai kuunnelmaa, yhtä lailla näyttelijän kuin kirjailijan työtä. Se kannattaa kuunnella kuulokkeilla, jolloin tuntuu siltä, kuin istuisi Eeviksen ja Toukon välissä kaupungin kallioilla kesäyönä — keskellä syvintä talvea.
Kirja loppuu Arpan kappaleeseen Karuselli: se on täydellinen päätös kesäyön keskustelulle, unenomainen tuuditus seuraavaan päivään.
Tärkeä oppi
Keskustelu, ihmisten tapaaminen ja avoimuus elämälle on ihanaa.
Kenelle
Kaikille, jotka kuuntelevat äänikirjoja pikavauhdilla eivätkä malta pysähtyä minkään ääreen.
Tölkissä
Olutta.
ANNA KANANEN
”Älkää kaatako tätä puuta”
Juha Kauppinen
Heräämisiä
Siltala, 2021
”Planeetta on niin pieni jossain siellä valtavuudessa, etten ensin edes löytänyt sitä. Ja kun sitten löysin, kihelmöivä kunnioituksen tunne levisi minuun. [--] Yhtäkkiä tiesin, miten [--] hauras Maa on.”
Juha Kauppinen siteeraa astronautti Frank Bormania, jota kuljettanut Apollo 8 kuvasi meidät ensi kerran avaruuden kehyksiä vasten. Borman muuttui, Kauppinen kirjoittaa, mutta Helsingin Sanomat raportoi matkasta insinöörihengessä, hiukan samaan tyyliin kuin ilmastomielenosoitus määritellään nyt liikenteen hidasteeksi.
Raha puhuu. Annamme sen mitata rationaalisuutta.
Kauppinen tekee tiliä itsensä kanssa. ”Olen suhtautunut luonnonsuojelijoihin juuri niin kuin valtaa pitävät tahot haluavat, että luonnonsuojelijoihin suhtaudutaan: jonain epäilyttävänä, joka toimii yleistä etua vastaan. Hourupäinä, haihattelijoina.”
Ympäristöliikkeen voitot eivät riipu niinkään luontoa koskevasta tiedosta kuin asenteestamme tiedon ääressä, Kauppinen pohtii. Herääminen on sitä, että asioiden korjaaminen alkaa tuntua mahdolliselta.
Heräämisiä on kaunis synteesi luonnonsuojelun historiaa sekä kertomus siitä, miksi kirjan tekijä — kauan vastaan hangoiteltuaan — alkoi nimittää itseään luonnonsuojelijaksi. Tarinaa rakentavat erähenkiset poikakirjat ja mieskuvan muutos, suopöllö ja makuusäkkiin kantautuvat yömetsän äänet sekä sadat keskustelut luontoa rakastavien kanssa.
Tärkeä oppi
”Pyrkimys säästää luonnon elävät järjestelmät rikkaina on järkevintä mitä tiedän.”
Kenelle
Niille, joiden tekisi mieli torkkua vielä hetki.
Lipossa
Kirkasta.
VIRVE POHJANPALO
Uusi ihmiskunta
Aki Ollikainen
Kristuksen toinen tuleminen
Otava, 2022
Oopperatenori Aarne Odenilla todetaan tuberkuloosi. Saarnamies Kustaa Anttolan ikkunan taakse ilmestyy Kristus. Tenorin ja saarnamiehen elämät syöksivät uusiin suuntiinsa ja kohtaavat pohjoisen kylässä Aki Ollikaisen kirjassa Kristuksen toinen tuleminen.
Toinen maailmansota ryskää tapahtumien taustalla. Kulkutauti erottaa ihmisiä toisistaan ja elämästä. Kuulostaako tutulta?
Miten käy koettelemusten edessä? Aarne uskoo rakkauden voimaan. ”Yksin me olemme pieniä puroja! Mutta yhdessä me olemme koski!” Kustaa Anttola pyristelee synneistään ruoskan avulla.
Valokuvaajankin ammatin opiskellut Aki Ollikainen kertoo näkevänsä tekstinsä kuvina. Ollikainen kertoo, että hänelle on kirjan juonta tärkeämpää kieli, tyyli ja visuaalisuus. Kieltä voi kuvata tiiviiksi, mutta runsaaksi. Vähin sanoin kerrotaan paljon.
Kertomuksen upeimpia ekspressionistisia maalauksia on kohtaus joutsenparin metsästämisestä. Lintu lyyhistyy Anttolan kiväärin luotiin. Kumppaniaan suojaava lintu saa tuta perämelasta. Linnun viimeisessä laulussa on suloisimman huilun sointi. Lopuksi kuuluu vain hiljaista pihinää: ”tuuli huokaili luomakunnan yhteistä surua”.
Kirjan päätöstä voi tulkita lopun aikojen näkymäksi. Kustaa ja seuraväki vaeltavat Kristuksen perässä nevalle. Synnit ovat uppoava suon syövereihin. On vain osattava tehdä oikea valinta ja ”me olemme uusi ihmiskunta aamunkoiton jälkeen”.
Tärkeä oppi
Jos saat toisen mahdollisuuden, valitse oikein.
Kenelle
Koko ihmiskunnalle: ”Suovesi ylettyi jo kainaloihin.”
Taskumatissa
Mahdollisimman vahvaa.
MAISA PURANEN
Istuta vielä se omenapuu
Teija Alanko
Malva ja mulperi. Poimintoja entisajan puutarhoista
SKS, 2018
Marraskuisessa Yliopisto-lehdessä omenapuut ojentelivat lähes alastomia oksiaan. Vielä se tulee, uuden kasvun aika. Kunpa pölyttäjät pärjäisivät.
Omena-artikkelin yhtenä lähteenä oli kasviarkeologi, biologi Teija Alangon Malva ja mulperi. Kulttuurihistoriaa pursuava, tavattoman kaunis tietoteos kertoo suomalaisten puutarhojen taustoista. Se tuottaa ahaa-elämyksiä vaikkapa siirtolapuutarhassa kävijälle.
Orvokkien tuoksu lumoaa, mutta kukka on ollut myös lääkekasvi, jota Naantalin luostarin nunnat ja munkit käyttivät myöhäiskeskiajalla. Myskimalvan ja ruskoliljan siemeniä ja taimia myytiin Kaisaniemen puutarhassa vuonna 1842.
Pohjolan pakkaset ovat palelluttaneet monia monituisia hedelmätarhoja. Se ei ole lannistanut vaan tuottanut uusia kokeiluja ja kestävämpiä lajikkeita. Turkulainen professorin rouva Maria Sederholm saattoi 1700-luvun lopulla täydellä syyllä iloita yhdeksästä hyvästä omenapuustaan ja satoisista vihannespenkeistään.
Viaporin rakennuttaja Augustin Ehrensvärd piti narsisseista ja syreeneistä, arkkitehti Carl Ludvig Engel ruusuista, mutta Ehrensvärdin riisiviljelmistä Mynämäellä ei tullut menestystä.
Vadelma on herkullinen aikakone: arkeologit ovat löytäneet siemenjäänteitä niin Turun keskiaikaisista kortteleista kuin Helsingistä 1700-luvun maakerroksista Presidentinlinnan pihalta.
Kesällä amppelimansikkaa ripustaessaan voi eksyä muistamaan Turun linnan mansikkakokeiluja.
Tärkeä oppi
Yritä, erehdy ja yritä taas.
Kenelle
Parvekeyrttejä harkitseville.
Lasissa
Marjamehua.
ARJA TUUSVUORI
Puhtaalta pöydältä?
Margaret Atwood
Uusi maa
Otava, 2015
Margaret Atwoodin romaani Oryx ja Crake (2003) on synkkä kuvaus siitä, kuinka ihmissuvun tie tulee päätökseen. Kirjan avoin loppu on erityisen vaikuttava. Siksi en ollutkaan varauksettoman innostunut, kun Atwood päätti kirjoittaa teokselleen jatkoa.
Herran tarhurit ja etenkin sarjan kolmas osa Uusi maa kertovat siitä, mitä lopun jälkeen tapahtuu. Jäljellä on sekalainen joukkio pandemiasta selviytyneitä sekä uudenlaisia ihmisiä, joista on geenimuuntelulla poistettu ahneus, mustasukkaisuus ja aggressiivisuus.
Kaikki joukkotuholta pelastuneista eivät kuitenkaan ole hyväntahtoisia eivätkä samaa mieltä uuden tulevaisuuden suunnasta. Tilannetta hämmentävät myös muuntogeeniset eläimet, esimerkiksi tärkeään rooliin nousevat älykkäät jättiläissiat.
Vaikka kuinka haluaisi aloittaa puhtaalta pöydältä, menneisyyttä ei voi jättää huomioimatta. Lapsenomaiset, lehtiä syövät uusihmiset vaativat itselleen alkumytologiaa, ja se syntyy rujon historian kappaleista.
Uusi maa on kertomus kertomuksista ja kertomisesta: ”Ensin on tarina, sitten on se todellinen tarina, ja sitten on tarina siitä, miten tarina päätyi kerrottavaksi. On myös se, mikä jätetään kertomatta. Sekin on osa tarinaa.”
Jylhää ja kohtalonomaista loppua saattaa seurata sekava ja sottainen uusi alku, koska sellaista elämä on. Ja elämä jatkuu jossain muodossa, samoin tarinat ja niiden kertominen, Atwood tuntuu uskovan.
Tärkeä oppi
Tuleva rakentuu menneelle.
Kenelle
Maailmanloppua murehtivalle.
Kupissa
Kahvin korviketta.
REETTA VAIRIMAA
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.