Veriuhri oli kommunikaatiota jumalten kanssa

Antiikissa eläin saattoi olla uhrilahja, käyttökapine tai jumala sulkapuvussa.

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2024. 

Veriuhri oli eräänlaista kommunikaatiota jumalten kanssa, määrittelee Kreikan kirjallisuuden dosentti Tua Korhonen eläinten arvoa antiikin Kreikan teologiassa. Osa uhratun eläimen jäänteistä poltettiin, ja jumalat nauttivat niistä ylös kohoavan savun muodossa. Osan lihoista söivät uhraajat.

Antiikin uskonto ei kuitenkaan varannut eläimelle vain uhrin osaa. Mytologiasta tunnetaan useita tapauksia, joissa jumala oli ottanut eläimen hahmon. Taidehistoriasta muistetaan jumalten tunnuseläimet — sellaiset kuin Zeuksen kotka tai Pallas Athenen pöllö.

Jumalan asemaan eläimet eivät Kreikassa kohonneet, ja esimerkiksi filosofi-kirjailija Plutarkhos (n. 45–120 jaa.) paheksui voimakkaasti egyptiläisten eläintenpalvontaa.

Ihmisen käyttöön luotu

Keskiajan hierarkkisessa maailmankuvassa ihmisillä, eläimillä ja kasveilla oli oma paikkansa ja järjestyksensä. Aristoteleeseen (384–322 eaa.) nojaten ihmisen ja eläimen välille vedettiin jyrkkä raja, ja oikeudellisesti eläintä kohdeltiin esineenä.

— Eläimet oli luotu ihmisen käyttöä varten, tästä keskiajan oppineet olivat yksimielisiä, teologian dosentti, vanhempi yliopistonlehtori Virpi Mäkinen arvioi.

Eläimillä ei myöskään ollut tuonpuoleista.

Vanhojen oppineiden eläinsuhde saattaa nykyperspektiivistä vaikuttaa julmalta, mutta jo keskiajalla alkoi ilmaantua keskustelua eläinten oikeuksista. Näitä äänenpainoja kuultiin muun muassa kanonisen oikeuden tuntijoilta Jean Gersonilta (1363–1429) ja Konrad Summenhartilta (1450–1502).

Tua Korhonen ja Virpi Mäkinen luennoivat 15.11. Eläimet, etiikka ja teologia -symposiumissa Helsingin yliopistossa Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran vieraina.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.