Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 13/2005.
1600-luvun ihminen ei tule helposti lähelle, hän väistää. Maailmankuva on jotakin uuden ajan ja modernin väliltä: juuri kun luulee saavansa kiinni ajattelusta, seuraava teko vaikuttaa täysin järjettömältä.
Näin luonnehtii tutkimuskohdettaan huhtikuussa Helsingin yliopistossa väitellyt historioitsija Mirkka Lappalainen. Lappalaisen kuvaus 1600-luvun mielenmaisemasta on sirpaleisista lähteistä huolimatta elävä. Creutzin aatelissuvun nousu ja tuho on jännittävää luettavaa.
— En tiennyt matkaan lähtiessäni, miten mielettömiä käänteitä suvun tarinassa olisi. Jos olisin kirjoittanut samanlaisen romaanin, se ei olisi mennyt kustantamossa lävitse, Lappalainen arvelee.
Miten nuori tutkija tuli valinneeksi väistelevän saaliinsa?
— Opin tutkimusavustajana 1600-luvun käsialan ja lähteiden lukemisen. Ei kannattanut haaskata oppia, sen verran hankalaa tulkitseminen on, kuittaa historian laitoksen assistenttina toimiva Lappalainen.
NAIMAKAUPPA HYVÄ KAUPPA
Lappalainen muistuttaa, ettei mikrohistoriallinen lähestymistapa anna uutta tietoa ainoastaan ”rahvaasta”, näkymättömästä kansasta. Myös mahtisuvun arkeen voi pureutua.
— Creutzeihin, alun perin uusmaalaiseen alempaan aateliin, törmää kaikissa 1600-luvun Ruotsin asiakirjoissa, kirjeissä ja muistelmissa. Katkelmista alkoi kehittyä huima tarina sosiaalisesta noususta ja valtataistelusta.
Yksi osa valta-aseman vahvistamista oli suotuisa avioliitto. Naimakauppojen avulla maaomaisuus karttui ja yhteiskunnan arvoasteikossa oli mahdollista edetä, vaikka avioliitot solmittiinkin pääasiassa omasta säädystä.
Kustaa II Aadolfin armeijassa menestynyt upseeri Ernst Creutz sai kiitosta sotilaallisesta pätevyydestään. Hän solmi avioliiton balttilaisen mahtilesken, läänitysten kautta suuria omaisuuksia hankkineen Katarina Hessin kanssa. Näin yhdistettiin mittavat maa-alat itäisellä Uudellamaalla.
Ennakkokuva liittoihin pakotetuista neidoista ei pidä paikkaansa. Ainakin vaurailla naisilla on varaa valita. 60-vuotiaaksi eläneellä naisella saattoi olla takanaan kolme–neljä avioliittoa ja iso lapsilauma.
— Varakkaiden leskirouvien avioliittobisnes suorastaan kukoisti 1600-luvulla! Uusperhe on vanha perhemalli. Lorentz Creutz, Ernstin poika, on poikkeus kaavasta: hän oli naimisissa vain kerran ja hänen vaimonsa eli miestään kauemmin.
HILLITTÖMIÄ JA HANKALIA
1600-luvun Ruotsi oli muutoksen tilassa. Vanha aristokratia sai rinnalleen nousevan alemman aatelin, jota varsinkin kuningatar Kristiinan hölläkätinen palkitsemisjärjestelmä vahvisti.
Suurvallan syntyyn ajoittuu myös koulutetun luokan kasvu. Ernst Creutz lähetti poikansa Lorentzin ja Ernst Johanin opintielle Tarton ja Leidenin yliopistoihin 1630-luvulla. Vanha aristokratia katsoi karsaasti alemman aatelin nousua, mutta uusille, koulutetuille tekijöille oli tilausta suurvallan virkakoneistossa.
Lorentz Creutz vaikutti politiikassa, kaivostoiminnassa ja lopulta laivaston amiraalina. Ernst Johan Creutzin ura oli toisenlainen. Mies eteni konfliktista toiseen. Hänen työnsä Svean hovioikeudessa tyssäsi skandaalinkäryiseen selkkaukseen, epäselvään kuolemantuottamukseen. Ernst Johan toimi maaherrana Helsingissä ja myöhemmin Turun hovioikeuden presidenttinä.
Lorentz ei ollut kabinettien juonittelija, vaan asialleen intohimoisesti omistautunut toiminnan mies. Creutzit vastustivat kiivaasti aristokratian valtaa, vaikka olivatkin saaneet Kristiinalta vapaaherranimityksen. Veljekset tunnettiin Tukholman seurapiireissä hankalina luonteina.
— Varsinkin Ernst Johan oli hillitön, jopa häiriintynyt käytökseltään. Creutzin veljeksiä pidettiin outoina, hieman rahvaanomaisina: he huusivat ja itkivät julkisesti, vaikka toisaalta yrittivät hysteerisesti pitää kiinni muodollisesta käytöksestä.
PAHOLAISTA KUKISTAMASSA
Creutzin veljesten CV:t sisälsivät sellaisenkin tehtävän kuin Taalainmaan noitaoikeudenkäynnit vuosina 1669–1670. Lorentz Creutz ryhtyi noituustutkimuksiin tarmokkaasti: valtakunnan talouden lisäksi hän tahtoi turvata Ruotsin sielun.
Taalainmaalla levisi 1660-luvulla outoja huhuja noidista, jotka lensivät öisin Blåkulla-nimiseen paikkaan paholaisen karkeloihin. Blåkulla-pelosta syntyi joukkohysteria, jonka rauhoittamiseksi Taalainmaalle lähetettiin Lorentz Creutzin johtama komissio. Morassa langetettiin 23 kuolemantuomiota. Ernst Johan Creutzin johtama toinen komissio lähiseuduilla tuomitsi kuolemaan 18 ihmistä. Aivan varmaa ei ole, käytettiinkö tunnustusten saamiseksi kidutusta, mutta sitä on pidetty todennäköisenä. Todistajat olivat lähinnä noidiksi epäiltyjä tai pelästyneitä lapsia.
Lorentz Creutz uskoi tekevänsä valtiolle ja Jumalalle palveluksen kukistamalla paholaisen uhan.
— Noitaoikeudenkäynnistä kertovat lähteet ovat hyytävää luettavaa. Jotain pelottavaa Taalainmaalla todella tapahtui, jotain ahdistavaa, ainakin ihmisten mielissä.
Taalainmaan tapahtumilla oli yhteytensä talouselämään: kruunu halusi turvata alueen kuparitoimitukset, eikä yleiseen levottomuuteen ollut varaa.
AMIRAALI UPPOAA
Sotilaan pojasta tuli sotilas 60-vuotiaana, lähes kylmiltään, kun Lorentz Creutz nimitettiin laivaston amiraaliksi. Kun Ruotsin valtion ylpeys, Kronan-laiva, räjähti ja upposi Öölannin edustalla 1676, Lorentzin tarina päättyi — joko meren syvyyksiin tai koto-Suomen multiin. On mahdotonta todistaa, kenen ruumis lopulta siunattiin Pernajan kirkossa.
— Lorentz Creutz on kiehtova hahmo. Hän halusi niin kovasti tehdä oikein ja aikaansai niin kauheaa tuhoa. Creutz uskoi pelastavansa Ruotsin milloin kuparituotannon valvojana, milloin noitavainojen tuomarina ja lopulta amiraalina, Lappalainen pohtii.
Kronanilla oli lähteiden perusteella ikävä tunnelma. Komentajan arvovaltaa ei kunnioitettu.
— Tulee mieleen työpaikka, jonka pomo ei lainkaan käsitä, missä mennään.
Kronanin hylky löydettiin 1980-luvun alussa ja sitä on tutkittu siitä lähtien.
— Olen vieraillut Kronanin tutkimuksilla ja pidellyt käsissäni sukeltajien löytämää Lorentzin tinalautasta. Lähivuodet tuovat varmasti uutta valaistusta Lorentzin viimeisiin hetkiin.
Mirkka Lappalaisen Creutz-väitös on osa professori Markku Kuisman vetämää Eliitit ja yhteiskunnan muutos -projektia, jossa yksi merkittävä suku tai yritys kuvaa tietyn vuosisadan kulkua. Kuisman KOP:n historia on yksi projektin tutkimuksista.
Lappalaista surettaa, ettei kansantajuistamista pidetä arvossa akateemisessa maailmassa. Historioitsijan tehtävä kun on ollut aina Herodotoksesta lähtien kirjoittaa kansalle. Jo opiskelijoita pitäisi kouluttaa ilmaisemaan ajatuksiaan kauniilla suomen kielellä.
— Huonolla englannilla kansainväliseen julkaisuun kirjoitettua artikkelia pidetään arvokkaampana kuin suurelle yleisölle kirjoittamista. Onko ihme, että journalistit ovat tulleet historian kentälle ja kirjoittaneet vetävämpiä teoksia?
Mirkka Lappalainen: Suku, valta, suurvalta. Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (WSOY, 2005).
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 13/2005.