Toiveet ja niiden murskaantuminen vieraiden panssarien telaketjuissa ovat valitettavan tuttuja jokapäiväisestä Ukraina-uutisoinnista.
– Mutta eivät yksin sieltä, toteaa 24.9. väittelevä Timo Kapanen. – Aivan samoja toiveita näkyi suomalaisessa lehdistössä Unkarin kansannousun yhteydessä 1956.
Kotimaa ja Församlingsbladet odottivat Unkariin sanan- ja uskonnonvapautta
Väitöskirjassaan Kapanen analysoi Kotimaan ja Församlingsbladetin (Kyrkpressen) tiedotusta sekä kannanottoja Unkarista ja maan luterilaisista kansannousussa 1956 sekä Unkarin luterilaisen kirkon alistamisessa kommunistihallinnolle 1957–1958. Kotimaa oli 1950-luvulla Suomen vaikutusvaltaisin kristillinen sanomalehti, eräänlainen evankelis-luterilaisen kirkon puolivirallinen äänenkannattaja. Församlingsbladetia voidaan pitää Kotimaan kaltaisena julkaisuna suomenruotsalaisille.
Lehdet odottivat Unkariin poliittisten oikeuksien sekä sanan- ja uskonnonvapauksien lisääntymistä. Tämä odotus henkilöityi merkittäväksi kardinaali József Mindszentyn kaltaiseksi unkarilaiseksi, kirkolliseksi toisinajattelijaksi nousseen luterilaisten johtavan piispan Lajos Ordassin taistoon asemastaan.
Kansannousun tapahtumista lehdet uutisoivat aikansa teknologiaan nähden ajantasaisesti ja aktivoivat ihmisiä auttamaan eri keräysten välityksellä.
– Samoin kuin Ukrainan hätä tänään, myös Unkarin tapahtumat herättivät suomalaisissa runsaasti myötätuntoa, ja pakolaisia haluttiin auttaa sekä Unkarissa että sen naapurimaissa, Kapanen kertoo. – Erona nykypäivään on se, ettei tuolloisessa Suomen ulkopoliittisessa tilanteessa käyty keskustelua pakolaisten vastaanottamisesta Suomeen, eikä Moskova sitä olisi sivusta katsonut.
Neuvostoliiton asevoimien silloisesta maahantunkeutumisesta ja kansannousun kukistamisesta Kotimaa ja Församlingsbladet kertoivat järkyttyneinä. Lehdet käyttivät kylmän sodan läntistä retoriikkaa: länsi oli ”vapaa maailma”, mutta samalla ne moittivat ”vapaan lännen” passiivisuutta Unkarin asiassa.
Medialla ja tiedonvälityksen henkisellä tuella oli merkitystä
Kuten media tänä päivänä Ukrainan suhteen, Unkarin olosuhteiden kiristyttyä Kotimaa ja Församlingsbladet pyrkivät tukemaan maan yhteyksiä länteen. Koska Kotimaata lähetettiin Unkariin, se omalta osaltaan toimikin rautaesiripun takaisena uutisväylänä. Unkariin välittyi sellaista läntistä tietoa, jota maan virallisista tiedotusvälineistä saattoi lukea ainoastaan väritettynä, tai sellaista informaatiota, josta Unkarin valtiollinen tiedotus vaikeni. Lehteä vieläpä referoitiin kirkollisen opposition piirissä suullisesti ja kirjallisesti unkariksi, mikä muistutti kylmän sodan aikaisten Itäblokin toisinajattelijoiden maanalaista julkaisutoimintaa eli samizdat-viestintää.
Hieman moderneimmissa muodoissaan sama ilmiö on toki ajankohtainen myös nykyajan toisinajattelijoille monissa maissa.
– Toiminnan tiedonvälityksellinen merkitys sinänsä oli merkittävä, mutta olennaisinta oli ilmiön suoma henkinen tuki – toisinajattelijat eivät olleet yksin, Kapanen painottaa.
Kapasen tutkimus tarkastelee muun muassa arkistolähteiden ja haastattelujen avulla tätä toisinajattelijaverkoston viestintätapaa. Toisaalta myös kommunistivallan myötäilijät välittivät lehden tietoja omiin tarkoitusperiinsä.
Piispa Ordassin pakotetun viraltapanon jälkeen kesäkuussa 1958 sekä Kotimaan että Församlingsbladetin linja muuttui varovaisemmaksi. Unkarilaisten ja maan luterilaisten vapaushaaveiden haihduttua molemmille lehdille tärkeimmäksi muodostui kommunismin patoaminen Suomessa, Kapanen tiivistää.
Teologian maisteri Timo Kapanen väittelee 24.9. klo 12.15 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta Unkarin vapauden äänet: Kotimaa ja Församlingsbladet madjaarien myötäeläjinä 1956 kansannousussa ja luterilaisen kirkon 1957–1958 uudelleenjärjestelyssä.
Väitöstilaisuus järjestetään Porthanian salissa PII. Voit seurata väitöstilaisuutta myös videon välityksellä.
Väittelijän yhteystiedot
Timo Kapanen, 050 368 6242, timok111@gmail.com, timo.kapanen@helsinki.fi