Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali on Helsingin syksyssä tuttu tapaus. Kansainvälisestä ja monipuolisesta ohjelmistostaan tunnettu tapahtuma on kasvanut kertaluonteisesta kokeilusta kymmeniä tuhansia katsojia kerääväksi moniteatteriseksi ilmiöksi, joka kokeilee uutta ja muuntuu vuosittain.
– Aiemmin festareille tultiin, koska jokin elokuva meni ainoastaan siellä eikä sitä voinut nähdä muualla, mutta nykyisin melkein kaiken saa internetistä tai suoratoistopalveluista aika pian ensi-illan jälkeen. Ihmiset kaipaavat kuitenkin edelleen sitä, että joku valitsee heidän puolestaan, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva.
Lanervan mukaan kuratoinnin, yhteisöllisyyden ja oheisohjelman merkitykset ovatkin korostuneet. Tekijävieraiden ohella elokuvien yhteydessä on nähty niin ruokaa, burleskia kuin värityskirjojakin. Filmeistä on keskusteltu paneeleissa ja viinin äärellä.
-Tekijävieraat ja asiantuntijat rikastavat ja syventävät ohjelmistoa. Usein näytämme elokuvia, jotka tulevat festivaalikävijöille vieraista paikoista tai käsittelevät aihetta, jota kaikki eivät tunne. Taustoitus auttaa silloin asennoitumaan tapahtumiin ja ymmärtämään niitä.
Osittain siksi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin 30. juhlavuoden ohjelmassa on mukana Ihminen muutoksessa -tiedeteemaan kuuluvia tutkijoiden alustusvideoita. Viisiminuuttisia pätkiä esitetään kolmessa elokuvassa: Bobbi Jene -tanssidokumentissa, japanilaisessa Before We Vanish - tieteisfiktiossa sekä poliittisessa draamassa The Summit.
Kalsarikänni ja maailman paras elokuvakaupunki
Lyhyet alustukset johdattavat katsojat tarinoiden taakse paljastamatta kuitenkaan juonta. Videoilla Helsingin yliopistosta väitellyt tanssintutkija ja -kriitikko Aino Kukkonen, aivotutkija Mona Moisala ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen esittelevät katsojille tutkimusintresseihinsä sopivat elokuvat omasta näkökulmastaan.
– Oli hauskaa lähteä mukaan ja katsoa elokuva tutkijanlasien läpi, koska tämä erosi niin paljon arkisesta aherruksesta, kertoo aivotutkija Mona Moisala. Hän esittelee katsojille Kiyoshi Kurosawan Before We Vanish -elokuvan.
Moisalan videosta voi oppia niin aivojen tiedonkäsittelystä kuin kalsarikännit-käsitteestäkin.
– Sci-fi on lempigenrejäni. Yllätyin silti iloisesti, kun huomasin, miten paljon elokuva synnytti ajatuksia ja muistutti eri teorioista. Tekijät olivat selvästi perehtyneet aiheeseensa, Moisala kehuu.
Muiltakin asiantuntijoilta löytyy myös henkilökohtaista kiinnostusta elokuvien aiheisiin. Kukkonen on haastatellut Bobbi Jene -elokuvassa nähtävää koreografi Ohad Naharia tämän edellisellä Suomen vierailulla. Teivainen puolestaan uskoo, että Buenos Aires on maailman paras elokuvakaupunki ja The Summit -elokuvassa nähtävä Ricardo Darin kuuluu hänen suosikkinäyttelijöihinsä.
Tutkimus ruokkii taidetta ja taide tutkimusta
Lanerva pitää tieteen ja taiteen leikkauspistettä hyvin kiinnostavana elokuvan näkökulmasta. Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä tieteisfiktion, mutta myös yhteiskuntatiedettä ja fiktiota yhdistelevän Alain Renaisin My American Unclen.
– Ehkä tiede on kiinnostanut elokuvantekijöitä siksikin niin paljon, että elokuva on alun perin syntynyt nimenomaan teknisestä kehityksestä.
Eivätkä taiteilijat ole ainoita inspiroituneita, vaan tutkijoita kiinnostaa taide yhtä lailla.
–Taiteilijat uskaltavat heittää villimpiä ehdotuksia kuin tutkijat. Erityisen onnistuneita teoksia tulee silloin, kun pohjatyöt on tehty hyvin ja taiteilijat vievät jotain tieteellistä ajatusta askelen eteenpäin, Moisala miettii.
Moisala uskoo, että taide voi on helppo tapa lähestyä tiedettä.
– Joskus tutkijat pelkäävät, että yksinkertaistaminen vääristää monimutkaisia ilmiöitä liikaa eivätkä siksi välttämättä halua mukaan julkiseen keskusteluun. Mielestäni on kuitenkin äärettömän tärkeää, että tietoa esitetään lähestyttävästi eikä vain kirjoitella tutkijankammioissa toisille akateemikoille, Moisala sanoo. – Tutkimus jolla voisi olla käytännön sovelluksia tai vaikkapa vaikutuksia ihmisten elintapoihin on hyödytöntä, jos kukaan ei ole ikinä kuullutkaan siitä.
–Toivon, että tällainen yhteistyöprojekti saa ihmisten mielenkiinnon heräämään, koska elokuvan teemat tuntuivat minusta heti kiinnostavilta psykologian ja neurotieteen näkökulmasta, Moisala toivoo.
Ja jos jokainen ei tartu elokuvan jälkeen tieteelliseen journaaliin, selviää katsojille ehkä alustuksista silti jotakin, mikä muuten mietityttäisi elokuvan jälkeen.