Tekoälyteknologiat ympäröivät meitä. Robotti imuroi ja kuljettaa ruokaa, navigaattori laskee kärsivällisesti aina uuden reitin eikä chat-botti koskaan hermostu kysymyksiin. Ikäihmiset voivat jutella hoivahylkeelle, kielimallit luovat silmänräpäyksessä pyydettyjä sisältöjä, ja voimme nettideittailla kaikki kauneusihanteemme täyttävää tekoälykumppania.
Onko syvin toiveemme saada sitä mitä toivomme ja joka miellyttää meitä, vai olemmeko valmiita kohtaamaan uuden ja odottamattoman? Etiikan tutkijat, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ja sosiaalietiikan tutkijatohtori Taina Kalliokoski ovat yhtä mieltä siitä, että tekoäly voi muuttaa elämänpiiriämme ja vaikuttaa meihin, mutta ei korvata ihmisyyden syvintä ydintä.
Haurauden sietäminen kuuluu ihmisyyteen
Voisiko tekoälylle olla helpompi näyttää epätäydellisyytensä ja haavoittuvuutensa kuin toiselle ihmiselle? Avaudummeko tulevaisuudessa tekoälyterapeutille, tekeekö robotti intiimit hoivatoimenpiteet?
Kalliokoski on törmännyt tähän kysymykseen 10 pulmaa tekoälystä -podcastia tehdessään.
– Jos ihmisen luottamus toisiin ihmisiin on rikkoutunut, on ehkä helpompi luottaa koneeseen. Joihinkin tarpeisiin vastaamisessa tekoälysovellukset voivat olla paikallaan.
Hallamaa kuvailee sitä, kuinka auton navigaattori voi olla ihmiskartanlukijaa luotettavampi tai ainakin kärsivällisempi. Sen lehmänhermoinen asenne voi parantaa ajajan tunnelmaa.
– Ja hoitokodin keskustelurobotti jaksaa vastata aina uudelleen muistisairaan kysymyksiin, joihin omaiset voivat turhautua. Muistoihin ja menneisyyteen se ei kuitenkaan pysty keskustelukumppaninsa kanssa palaamaan.
On hyvä vaalia haurauden ja haavoittuvuuden sietoa, Taina Kalliokoski sanoo, sekä ihmissuhteisiin kuuluvaa epävarmuutta. Se voi tuntua epämukavaltakin.
– Ihmissuhteet eivät ole kiinteitä ja suljettuja järjestelmiä, vaan niihin sisältyy aina ennakoimattomuutta.
Tekoäly vaikuttaa käsityksiimme itsestämme ja toisistamme
Erilaiset tietojärjestelmät mahdollistavat sen, että aika ja paikka eivät rajoita meitä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olemme tiedonvälityksessä jatkuvasti ajan hermolla, tässä hetkessä, verkko aina ulottuvillamme. Hallamaan mukaan se voi lisätä kärsimättömyyttä: ihmissuhteet eivät toimi yhtä nopeassa tahdissa. Niissä aika ja paikka jäsentyvät eri tavoin.
Kalliokoski on samoilla linjoilla.
– Algoritmisessa todellisuudessa toimiminen saattaa kaventaa ajatustamme siitä, millainen maailma on. Yhteisöt voivat muuttua kuplautuneemmiksi. Olen huolissani myös tekoälyohjelmistojen lisäämästä tehokkuuden paineesta ja ihanteesta.
Kalliokoski ja Hallamaa haluavat kiinnittää huomiota tekoälyistyvän yhteiskunnan eriarvoistaviin vaikutuksiin, joista on heidän mukaansa puhuttu liian vähän. Niillä on suora yhteys yhteiskunnan vakauteen.
– Mitä enemmän ihminen antaa tietoja ja hyväksyy evästeitä, sitä tehokkaampaa palvelua hän saa, Kalliokoski sanoo.
– Jos antaa pääsyn terveystietojen hallintajärjestelmiin ja tietokantoihin, voi saada synergiaetuja. Mutta entä ihmiset, jotka eivät halua antaa näitä tietoja? Onko mahdollisuus kieltäytyä? Muuttuuko ihmisen arvostus tai hänelle tarjotut palvelut, jos hän ei tuota yhtä paljon dataa? Tätä tulisi tutkia enemmän, jotta sitä voitaisiin ennakoida.
Toisaalta, Kalliokoski sanoo, ihmiset ovat joustavia ja kykeneviä myös vastaliikkeisiin.
– Digital detoxista puhutaan jo. Sillä on samankaltaisuuksia uskonnolliseen asketismiin, jossa merkityksellisyyden tunne syntyy pidättäytymisestä ja kieltäytymisestä. Kännykättömyys kouluissa herättää paljon keskustelua. On yhteiskunnan viisautta, jos joskus osataan painaa jarrua.
Nakertaako tekoäly julkisen puolen tukea?
Tekoälyteknologiat paljastavat sen, miten valtion ja kansalaisen välinen rooli hahmottuu. Kalliokosken mukaan julkisen hallinnon palveluita pyritään kehittämään suuntaan, jossa ihminen huolehtii itse hyvinvoinnistaan ja elämästään.
– Kyse on pohjimmiltaan siitä, nähdäänkö ihminen kustannuseränä vai tulonlähteenä.
Jos julkiselta puolelta ei saa hoitoa ja vastassa on kone tai soittopalvelu, ihmiset hankkivat apua mahdollisuuksien mukaan muualta. Hallamaa näkee tässä vaaran.
– Sen myötä halu tukea julkista puolta verovaroin voi heikentyä. Samaan aikaan esimerkiksi hoivakoteihin liittyvät skandaalit tai vaikka tulokset Ruotsin koulujen yksityistämisestä osoittavat, etteivät yksityiset palvelutkaan aina toimi hyvin.
Automatisoinnin varjopuolia onkin se, että ihmisten elämäntilanteet ovat mutkikkaampia kuin tekoälyyn koodatut, ennakoidut tilanteet, Kalliokoski sanoo.
– Siihen verrattuna vaikkapa auton navigaattori vaikuttaa hienolta: se etsii aina uuden ratkaisun tilanteen mukaan. Ehkä vastaavanlaisista, oppivista järjestelmistä voisi olla apua myös julkisten palveluiden järjestelmien sujuvoittamisessa, Hallamaa ehdottaa.
Mitä on hyvä ihmiselämä?
Mitä tekoälyavusteisiin kumppaneihin tulee, sekä Hallamaa että Kalliokoski ovat epäileväisiä: tekoälykontakti ei voi sammuttaa ihmiskontaktin kaipuuta.
Kalliokoski huomauttaa, ettei tekoälyllä ole aitoja kokemuksia, joita sen kanssa voisi jakaa. Sen vuoksi täydellinen tekoälykumppani saattaa Hallamaan mukaan alkaa ajan myötä myös ärsyttää.
– Kielimallinkin kanssa voi käydä kevyttä jutustelua, mutta se elää aina vain tässä hetkessä. Pystyisikö se tuottamaan kiinnostavia keskusteluavauksia, innostavia ja häiritseviäkin näkökulmia?
Palaamme jälleen optimointiin:
– Millainen on hyvä ihmiselämä, mikä on jaettu visiomme hyvästä elämästä? Kalliokoski pohtii.
– Tekoälyavusteinen fantasiakumppani, valmiina vastaamaan kaikkiin tarpeisin, on tehokasta optimointia. Mutta mielestäni meitä ihmisiä sitoo toisiimme meissä olevat säröt, kitka ja hankauspinta. Siitä syntyy syvempi merkityksellisyys ja ihmiseksi kasvaminen. Sitä tekoäly ei voi poistaa tai korvata.