Syksy kaupungissa

Syyskuun lehdessämme on kolme pääroolia. Ne lankeavat Helsingille, nuorille ja kaupunkikulttuurille. Hyviä syyslukemisia!

Joka kesä mökkimatkalla pää kääntyy houkuttavien pihojen ja talojen kohdalla. On lasiverantaa, punamultaa, pengerrettyä kivikkopuutarhaa, lampaita — ja paljon lääniä, viheriää tilaa.

Palaan maaseutumatkoilta pääkaupunkiin, jossa olen elänyt jo paljon pitempään kuin synnyinmaisemissani. Palaan kesälomalta heinäkuussa, jolloin Helsingin kesästä ehtii saada parhaat palat irti töidenkin ohessa: Hakaniemen torin marjat ja juurekset, Kaivopuiston kävelylenkit, Mustikkamaan uintikeikat. Turistien sekaan soluttautuminen Espalla ja nuorison salakuuntelu Kalliossa käyvät nekin halvasta huvista.

Mutta kauneimmillaan Helsinki on syksyllä, kun ilta pimenee ja yö viilenee. Kaupungissa syksy ei ole synkkä, ei edes silloin, kun räntää mättää rätteinä naamaan ja hyiset puuskat kiihdyttävät kaupunkikuilujen tuulitunneleissa. Kaupungissa on aina valoja, ihmisiä, tapahtumia ja kutsuvia, turvallisia sisätiloja, joissa lämmittää käsiään teekupilla ja sisuksiaan viinilasillisella.

Teininä jökötin tuntikausia kirjastossa. Kirjastot kuuluvat yhä mielipaikkoihini. Rikhardinkadun kirjatorni, Kansalliskirjaston rakennustelineistä vapautuva Engelin karamelli, Kaisa-talon opiskelijakeidas, Viikin sinisenä hohtava pömpeli puutarhoineen — ilman näitä marraskuu voisi aiheuttaa kaamosoireita kaupunki-ihmisellekin.

On muitakin turvapaikkoja. Teatterit, leffat, konsertit, ystävien kodeissa kokoontuvat harrastusringit. Ja tietenkin nahkeanhikinen jumppasali, jossa pelikaveria ei jätetä, paitsi jo se alkaa pomottaa. Kauniilla säällä Helsingissäkin voi tallustaa pellon laidalla ja toivoa, ettei laajeneva kaupunki hotkaise aluetta, jolla on viljelty maata ja hoidettu karjaa keskiajalta saakka. Yliopiston koetilan maisema tyynnyttää äreimmänkin mielen.

”Pehmeät asiat ovat kaupungin kannalta kovia asioita”, Helsingin tietokeskuksen tuore johtaja, kaupunkitutkija Timo Cantell tuumii. Kaupunkikuva on Cantellin mukaan kohentunut kovasti, kiitos monien eloisien tapahtumien. Hyvän virkatyön ohella myös talkootyö tuottaa riemua. Ja ilo on kipeästi tarpeen maailman- ja talouspolitiikan synkkyydessä.