Seitsemän veljeksen aivan viimeisillä sivuilla vietetään kesäistä sunnuntai-iltaa Vuohenkalman torpassa. Äiti istuu tuvan pöydän päässä ja juttelee pienelle lapselle helmoissaan. Mietteet ovat kovin surumielisiä: ”Sentähden kuule mun lauluni; se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. Oi kuule mun sydämeni laulu!”
Seuraa yksi suomalaisen kirjallisuuden kuuluisimpia runoja. Sillä ei ole otsikkoa, kuten ei muillakaan Seitsemän veljeksen runoilla. Nimeksi on vakiintunut Sydämeni laulu.
— Runo on tavattoman kaunis ja hienosti kirjoitettu. Se koskettaa ihmisen syvimpiä tunteita, kotimaisen kirjallisuuden professori Pirjo Lyytikäinen sanoo.
— Aleksis Kivi yhdistää kaksi vastakkaista asiaa, kuoleman ja lapsen, joiden pitäisi olla kaukana toisistaan. Monissa tutkimuksissa on todettu, että vastakkaisten asioiden tuominen yhteen vaikuttaa tunteisiin voimakkaasti.
Mitta sopii meille
Sydämeni laulussa kuuluu kalevalamitta, jota Kivi on itse kehitellyt eteenpäin. Kivi käytti runoissaan monenlaisia omaperäisiä mittoja, jotka eivät saaneet osakseen ymmärrystä kirjailijan elinaikana.
— Tuolloin suosittiin germaanisten mittojen käyttöä tai edes oikeaoppista kalevalamittaa. Kiven mitat ovat kuitenkin jälkipolville miellyttävämpiä. Sydämeni laulu on tietyllä tapaa puheenomainen ja sopeutuu suomen kieleen, Lyytikäinen arvioi.
Runoon vaikuttivat Kantelettaren (1840) kehtolaulurunot, joissa lasta tuuditaan Tuonelaan. 1870-luvun lukija ei pitänyt runon aihetta outona, vaikka se nykylukijasta voi sellaiselta tuntua.
Toinen vaikuttaja oli romanttisen runouden perinne. Romanttisen tyylisuunnan runoudessa oli usein taivaskaipuuta ja kuvitelmia erilaisista paratiiseista ja taivaista.
— Kiven runoudessa kaivataan usein kavalasta maailmasta johonkin turvalliseen tilaan, ja se on myös yksi Sydämeni laulun juonne.
Helmassa tuonelan immen
Sydämeni laulun laulaa lapselleen Seunalan Anna, Jukolan Eeron vaimo. Anna on romanttisen herkän nuoren naisen prototyyppi. Uskonnollinen Anna näkee näkyjä ja on enemmän kiinni tuonpuoleisessa kuin tässä maailmassa. Laulu sopii hänen suuhunsa. Sydämeni laulussa ei kuitenkaan suoraan kuvata kristinuskon mukaista paratiisia.
— Runossa on lohdullinen kuvitelma rauhantilasta, jossa lapsi viihtyy. Se, että kuolemassa palataan äidin helmaan, on romantiikan kirjallisuuden aihelma, joka esiintyy usein Kivellä ja Kiven vaikutuksesta myöhemmin suomalaisessa runoudessa.
Sydämeni laulun laulaja ei tietenkään toivo lapsen kuolemaa. Runon taustalla voi enemminkin kuulla tuon ajan uskonnollisessa elämässä suositun ajatuksen maanpäällisestä elämästä kärsimyksenä.
Entä Kivi itse? Kuinka paljon kuulemme hänen tunteitaan ja ajatuksiaan Sydämeni laulussa?
— Oma tuntumani on, että runo edustaa Kiven syvintä ajatusta elämästä. Hän eli ristiriitaisena ja kavalana aikana, ja voin ymmärtää hänen rauhan kaipuutaan.
Rauhan rytmi
Sydämeni laulun teksti painettiin Aleksis Kivestä vuonna 1984 julkaistuun postimerkkiin. Kiven patsaassa Kansallisteatterin edessä on mukana reliefi, jonka aihe perustuu Sydämeni lauluun.
Vuonna 2019 harva kuitenkaan enää yhdistää runoa Seunalan Annaan, iltaan torpan tuvassa, lapselleen laulavaan äitiin — tai edes Seitsemään veljekseen. Runo elää omaa elämäänsä. Kaikkein vahvimmin se elää Jean Sibeliuksen sävellyksenä kuorolle.
— Teos on uskomattoman sydämeenkäypä, todellinen helmi niin Sibeliuksen tuotannossa kuin suomalaisessa kuoromusiikissa, musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen toteaa.
Torvisen mukaan kappaleessa on erityisen hienoa tekstin ja musiikin saumaton yhteensopivuus. Hän ottaa esimerkiksi hetken sanojen ”Tuonen lehto” jälkeen. Siinä on pitkä tauko.
— Sibelius jättää ilmaa väliin, sanojen ”lehto” ja ”öinen” välissä vedetään henkeä. Se on siinä sen vuoksi, että kuulija miettii aika syvällistä asiaa.
Laulu jatkuu: ”Siell’ on hieno hietakehto, / Sinnepä lapseni saatan.”
— Tekstin ”hietakehdon” jatkoksi Sibelius kirjoittaa keinuvan rytmin, pyörivän liikkeen, joka kiertää a-sävelen ympärillä. Musiikki reagoi siihen, mitä tekstissä sanotaan. Myöhemmin tulee sana tuuditella — ja taas seuraa sama keinuva rytmi. Kehtolaulumainen rytmi kuvaa rauhaa ja pysyvyyttä.
Valoa, murhetta
Kohdassa ”Siell’ on lapsen lysti olla” kaikki kuorossa laulavat samaa ääntä.
— Tulee arkaainen olo, kun moniäänisen kuoron laulu muuttuu yksiääniseksi. Pelkistetty, tyhjä, jotenkin perusasioissa oleva olo, Torvinen luonnehtii.
— Kohdassa ”Siell on lapsen lysti olla, / Tuonen herran vainiolla” laskeudutaan ja Tuonela on todella alhaalla. ”Kaitsea Tuonelan karjaa” — siinä käännytään taas duurisointuun.
C-duuri on perinteisesti valon kuva. Tuonelassa vallitsee myös rauha ja kirkkaus, Torvinen arvioi.
Sävellyksessä on Sibeliukselle tyypillistä esimerkiksi urkupisteen käyttö. Urkupiste tarkoittaa samana pysyvää säveltä.
— Koko ensimmäisen rivin, hietakehto-sanaan asti, alla pysyy sama ääni. Urkupiste tuo musikaalista laveutta ja merkitsee musiikissa usein luontoa tai ikuisuutta, Torvinen tulkitsee.
Sibelius sävelsi Sydämeni laulun kesällä tai alkusyksyllä 1898. Saman vuoden marraskuussa syntyi hänen tyttärensä Kirsti, joka kuoli lavantautiin vain yksivuotiaana.
— Kerrotaan, että Sibelius soitti laulua tyttärensä kuolinvuoteella. Tämä on vaikuttanut laulun vastaanoton historiaan.
Uusia teoksia
Toinen Juha Torvisen arvostama Sydämeni laulun sävellys on Einojuhani Rautavaaran oopperasta Aleksis Kivi (1997).
— Siinä on jotain samaa kuin Sibeliuksella, kuten sanan hietakehto korostaminen. Toisaalta ”lysti olla” on hyvin erilainen, ei arkaainen, vaan kohdassa tulee lisää musiikkia: siinä missä Sibelius rauhoittaa ja vie mataliin ääniin, Rautavaara tuo enemmän pontta, Torvinen kuvailee.
— Rautavaaran sävellyksessä on vieras, kaukainen ja outokin tunnelma — muttei pelottava.
Sibeliuksen ja Rautavaaran lisäksi monet muutkin ovat säveltäneet Sydämeni laulun, esimerkiksi Aarre Merikanto ja Kaj Chydenius. Jos ja kun teksti koskettaa uusia lukijapolvia, myös uudet säveltäjät voivat luoda siitä tulkintansa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/01/20.