Katriina pitää pintansa
Kaupunginteatteri luukuttaa Myrskyluodon Maijaa, mutta miten olisi vähän vanhempi ja tuntemattomampi ahvenanmaalaistarina? Tuntematon tosin vain Suomessa — Sally Salmisen Katriina kuuluu yhä parinkymmenen käännetyimmän suomalaisen kirjan joukkoon.
Katriina on kehityskertomus, perhetarina ja yhteiskunnallinen romaani. Työläisten asemaa se ruotii niin terävästi, että Salmisen kotipitäjässä suututtiin kirjasta.
Kirja alkaa 1880-luvulta. Vauraan pohjalaistalon tytär Katriina uskoo ahvenanmaalaisen merimiehen satuihin ja avioituu tämän kanssa.
Perillä paljastuu totuus: mies on saamaton, talo torpanröttelö ja uusi elämä raadantaa rikkaiden pelloilla. Lapsetkin on jo ennen syntymäänsä varattu työvoimaksi: ”Renkejä heille! Eikö hän siis ollut mikään muu kuin väline uusien orjien hankkimiseksi?”
Vaikka elämä on karua, Katriina ei alistu. Hän uskaltaa nousta saaren mahtimiehiä vastaan, löytää ystäviä ja saa lopulta myös haaveilemansa omenapuut. Avioliitosta ei puutu rakkautta, vaikka Katriinan arvostus heikkoa miestään kohtaan haihtuu jo heti alussa. Pariskunnan neljän lapsen kohtalot koskettavat kukin omalla tavallaan.
Tämän päivän lukijalle Katriina muistuttaa, miten lyhyt aika Suomessakin on siitä, kun ihmisarvon määräsivät raha ja omaisuus. Sitä maailmaa tuskin kukaan kaipaa.
KENELLE / Yhteiskunnan eriarvoisuutta pohdiskelevalle.
MILLOIN / Vuoden 2018 koittaessa, sadan vuoden takaisia tapahtumia muistellessa.
MALJA / Pannukahvia.
REETTA VAIRIMAA
Haudatkaa sydämeni Muumilaaksoon
”— Ota ihan rauhallisesti vain, ei koko laaksossa ole mitään pahempaa kuin me itse.”
Viimeisessä Muumi-kirjassa muumit ovat kadonneet, eikä muumitalon uusilla asukkailla ole aina kaikki muumit laaksossa. Homssu Tuhto, Hemuli, Mymmeli, Vilijonkka, Ruttuvaari ja Nuuskamuikkunen kaipaavat muumeja, jotta tietäisivät mitä etsivät itsestään.
”— En minä koskaan niin tarkkaan heitä katsellut (— —) Hemuli haki oikeita sanoja, ja jatkoi haparoiden: — he olivat ihan kuin kaikki sellainen mikä aina on olemassa, jos ymmärrät mitä tarkoitan… Niin kuin puut.”
Autiossa muumitalossa ei ihan osata viihtyä, mutta tullaan juttuun. Epäpariset asukit muistelevat, miten täällä oltiinkaan, miten olikin niin keveää ja oliko tuo puro virta vai joki.
Kirja unissakävelee marraskuun raskaan sateen läpi koviin kylmiin ensilumen hiutaleisiin, eikä mitään tapahdu. Mutta ehkäpä onkin niin, että suuria asioita tapahtuu vain keväällä. Yksi kerrallaan jokainen löytää etsimänsä.
Muumilaakson marraskuussa on kyse elämästä pohjoisessa pimeinä kuukausina — ja muumeista, muumien vieraanvaraisuudesta. Sen huomaa, kun ne ovat poissa. Muumit luovat ilmapiirin, jossa kukin voi olla itsensä. Muumiuden ydin on kauneinta suomalaisuutta:
”Mitenkä he oikein käyttäytyivät? Nuuskamuikkunen kummeksui. Kuinka on mahdollista, että minä olen saattanut viettää heidän seurassaan kaikki pitkät kesät huomaamatta koskaan, että he antoivat minun olla yksikseni?”
KENELLE / Kaikille.
MILLOIN / Etenkin marraskuussa.
MALJA / Pihlajanmarjalikööriä, konjakkia tai pillimehua.
MIKKO PELTTARI
Nokkosten vartioima paratiisi
Eeva Kilven romaanissa usvakielekkeet syleilevät ja vetäytyvät taas kuin toisistaan hurmaantuneet ihmiset. Soidinlauluista, häälennoista ja loputtomien suhinoiden ja kahinoiden elollisesta luonnosta puhumattakaan.
Maailma on röyhkeästi ylenpalttinen.
Erakkomökkiin vetäytynyt Anna Maria olisi Häätanhun yksinvaltainen päähenkilö, ellei hän olisi niin pieni keskellä harjuja, lähdelampia, mökin-
ovea vartioivia nokkospuskia, kesän myötä väriään vaihtavaa pihaheinikkoa, perhosia ja tikkoja.
Erityisen voimaton Anna Maria on niiden raiskioiden reunalla, joilla hänen kesäparatiisinsa on yhtäkkiä saarrettu. Vain nuorissa pihlajissa riittää sinnikkyyttä peittää hakkuurinnettä.
Eeva Kilpi on piirtänyt kynänjäljen moneen kansallisesti tärkeään aiheeseen: evakkokirjallisuuteen ja feministiseen kirjallisuuteen, mutta etenkin luonnon ja eläinoikeuksien runoihin ja proosaan.
Häätanhussakin Anna Marialla on ajatusten peilinä saksanseisoja Ruska. Se nostaa hänen mieleensä Yrjö Jylhän Häätanhun — itsemurhaepätoivon ja hääriemun runon: ”on mulla hautajaiset, sulla häät”. Emäntä ja koira nimittäin viettävät viimeistä yhteistä kesää: Anna Maria on päättänyt elää bonuselämän, neljissäkymmenissä löytämänsä uuden puolison kanssa Kanadassa. Vanhalle koiralle tämä tarkoittaa kuolemaa.
Ajatus omista pojista herättää Anna Mariassa haikeuden ja epäonnistumisen tunteen. Kuinka ihmiselle on saatettu antaa vain yksi elämä, hän tuskittelee. Miten rakkaudesta ja huolenpidosta voisi suoriutua ilman harjoituskierrosta?
KENELLE / Metsiä käyville ja metsistä erkaantuneille.
MILLOIN / Kun pääskyset tuntuvat olevan tuskallisen kaukana.
MALJA / Vedellä jatkettua valkoviiniä Anna Marian tapaan.
VIRVE POHJANPALO
Matkalla ja odotustilassa
Ne, jotka itkevät suuren suomalaisen romaanin perään, eivät tiedä, mitä tekevät. Suuret ovat täällä, koko ajan.
Suomi 100 -tunnustuksen myöntäminen vain yhdelle tekee tiukkaa. Tahtoisin kiittää ainakin Jenni Linturia, Tommi Kinnusta ja Minna Rytisaloa.
Kjell Westön esikoinen Leijat Helsingin yllä liitää korkealle, sillä suomalainen saa puhua ruotsia, haahuilla pääkaupungissa ja kaihota nuoruutta. Anni Kytömäen Kivitasku tekee taikojaan: vie metsään, vetten ääreen, eksyksiin ja rajan taa anteeksi pyytelemättä.
Suositus osuu silti Hannu Raittilan Terminaaliin. Kirja kuljettaa lukijan lentokentille ja merille, saaristoon ja sota-alueelle. Suomalainen isä etsii kadonnutta tytärtään Tyyneltämereltä ja Syyriasta, eikä maailma enää koskaan näytä samalta kuin ennen tätä odysseiaa. Tytön äiti odottaa, ajattelee, tuntee.
Kirjan elokuvaversion pääosaan voisi miltei valita Bruce Willisin, mutta kommodori Johan Lampen on kaikin tavoin suomalainen mies. Lentokenttähengaajat, teineistä aikuisiksi varttuvat tytöt, eivät hekään tyydy sivurooleihin.
Kirjailija kuvaa erilleen ajautuneiden perheenjäsenten radiohiljaisuuksia tarkasti. Lentokone vie melkein minne vain, mutta pääseekö sillä rakkaimpiensa luo? Toivoa on. On lapsi, merenranta ja pohjoinen maa, osa avaraa maailmaa.
KENELLE / Maailmanpolitiikasta ja perhedynamiikasta kiinnostuneille.
MILLOIN / Kun joulurieha rauhoittuu. Riskivalinta lentokentälle: myöhästyminen koneesta todennäköinen.
MALJA / Lukiessa teetä, jälkeenpäin tuoppi huurteista.
ARJA TUUSVUORI
Jatkuvan ilon aihe
Neljä vuosisataa suomalaista runoutta tömähtää syliin parikiloisena järkäleenä. Pöly ei lennä kirjasta vaan lukijan päästä.
Runojen kirjaan on koottu kunkin vuoden parhaat runot vuosilta 1551–1975. Ne on järjestetty kronologisesti, mikä innostaa vertailemaan eri aikojen tekstejä. Alkuviidennes on yllätys: vanhat runot eivät ole aina vakavia. Tuntematon runoili 1720-luvulla kekrijuhlinnasta, ja 1825 syntyi ”Lystillinen laulu suuresta tupakan puutteesta”.
Maailma muuttuu neljässäsadassa vuodessa, mutta runojen aiheet pysyvät: arki, luonto, onni, suru, rakkaus, vuodenajat, yhteiskunta.
Kautta kirjan löytyy myös kielen voimaa ja sanakaramelleja. On helppo hypätä vuoteen 1616 Maskun Hemmingin housuihin kaipaamaan kevättä, kun valju vilu vaivaa ja ”päevän penseys soima”.
Runojen kirja on jonkinlainen näillä kulmilla asuneiden yhteinen muisti. Suvivirsi on vuodelta 1701 ja jouluinen No onkos tullut kesä vuodelta 1883. Aleksis Kivi karistaa pölyt ja loistaa 1800-luvun lopulta tänne asti: makeasti nukkuva oravainen, Onnelliset ja Metsämiehen laulu ovat juurtuneet koulussa tai viimeistään Kaj Chydeniuksen sävellyksinä.
Tämä 40 vuoden takainen joululahja ilahduttaa muutenkin kuin kasviprässinä: sivuilta on löytynyt säkeitä onnittelukortteihin, aineksia koulutehtäviin, tärkeitä yllätyksiä.
Ilmaisuvoimaisen, rikkaan ja rakkaan oman kielen ilosta ehdotan samaa kuin Henrik Achrenius 1700-luvun lopun runossa: ”Helistäkäm Klasejam”!
KENELLE / Nuorille ja vanhoille.
MILLOIN / Arjen ja juhlan lomassa.
MALJA / ”Wijnaa” tai punaviiniä.
MARJA PEMBERTON
Sankarina pieni aasi
Tyhmä Muuli Mukkelis on kaapannut vallan Piilomaassa. Pikku Aasi ystävineen lähtee vapauttamaan Salasaareen vangittua aasiruhtinasta. Laiskaksi tekeviä mehu- ja jäätelöansoja on vältettävä! Urheat ystävykset kohtaavat retkellään vastoinkäymisiä, jotka voitetaan yhdessä Piilomaan asukkaiden avulla.
Piilomaan Pikku Aasi on Lea Pennasen tunnetuimpia lastenkirjoja. Tarinan parina on Maija Karman kuvitus. Karma on erityisen taiturimainen eläinhahmojen piirtäjänä. Sivuilla seikkailevat ilmeikkäät aasit, nokkelat kissat ja suomenpystykorvainen pentukoira Korppu. Kuvitus on mustavalkoinen, kuten lastenkirjoissa yleisesti 1970-luvulle saakka. Kuvien parissa viihtyi — varsinkin kuin niitä sai oikein luvan kanssa värittää. Tarinasta on tehty myös televisiosarja. Tarjolla oli 1960-luvun lapsille suorastaan monimediainen seikkailukertomus.
Lea Pennanen teki Yleisradiossa 33-vuotisen uran lastenohjelmien parissa. Aamulehden 75-vuotishaastattelussa Pennanen korostaa, ettei päteväksi lasten ohjelmien tekijäksi tulla pelkästään teorioita lukemalla. Täytyy tuntea lasten ajatusmaailmaa. Piilomaan Pikku Aasin myötä lapsiyleisö on voinut tuntea itsensä tärkeäksi ja ehkä hitusen sankariksikin.
Mukkelis Muulin esikuva löytyy tiettävästi Yleisradiosta. Tarina oli protesti radioyhtiön menoa vastaan.
Pikku Aasin sanoihin kelpaa palata isompanakin aasina. "Ilman ystäviäni minä en olisi osannut mitään. Kiitos kaikille. Eläköön."
KENELLE / Sukupolvittain yhdessä luettavaksi.
MILLOIN / Ei iltasaduksi — jännittävä tarina saattaa häiritä nukahtamista
MALJA / Kotitekoista mansikkamehua.
MAISA PURANEN
Artikkeli on julkaistu joulukuun Yliopisto-lehdessä Y/10/17.