Lääkäri tuntuu etäiseltä ja puhuu kuin vierasta kieltä — jos vastaanotolle edes onnistuu pääsemään.
Vaihtoehtohoitoja nyt suosivien ja parantajiin vuosisata sitten tukeutuneiden ajatukset kulkevat osin samoja uria, uskontotieteilijä Karolina Kouvolan tekeillä oleva tutkimus osoittaa.
Kouvola selvittää Pohjanmaan ruotsinkielisten tietäjien toimintaa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, kun loitsut olivat vielä voimissaan.
— He olivat rituaalien ja loitsujen tuntijoita, jotka ennen kaikkea paransivat, mutta myös ennustivat, osasivat tunnistaa varkaita ja etsivät kadonneita ihmisiä, karjaa tai esineitä, Kouvola kertoo.
— Lääkärit alkoivat noihin aikoihin astua kuvaan, mutta tietäjien taitoihin luotettiin, eikä heiltä apua pyytääkseen tarvinnut matkustaa niin pitkään ja vaikeasti.
Tietäjillä oli myös rötöksiä ennaltaehkäisevä voima: he olisivat kuitenkin selvittäneet varkaudet, joten oli viisaampi pysyä kaidalla tiellä alun alkaenkin.
Tuttuus houkutti avuntarvitsijoita, vaikka tietäjien toimia pidettiin syntisinä. Tietäjille voimaa antaneet normirikkomuksetkin liittyivät usein kristillisten tapojen loukkaamiseen.
— He saattoivat käydä kirkossa tai hautuumaalla kiellettyyn aikaan yöllä.
Myöskään parannusvoiman loitsiminen paloviinaan tai ”viinasta katsominen” ei ollut omiaan kasvattamaan hyveellistä mainetta. Tietäjistä kertovien tarinoiden, juorujen ja loitsunpätkien rivinvälit avaavat muutenkin kiinnostavan näkymän paikallisyhteisöjen arvoihin ja moraalikäsityksiin, Kouvola sanoo.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2021.